• EN
  • SV
  • Liity asiakkaaksi

    Esiinnytkö äänitteillä tai tuotatko niitä taloudellisesti? Tee asiakassopimus kanssamme. Sopimuksen tekeminen on maksutonta.

    Kuvituskuva

    Kuka voi liittyä?

    Gramexin asiakkaaksi voi liittyä yksityinen henkilö, yritys tai muu yhteisö, joka joko esiintyy äänitteellä taiteilijana tai on taloudellisesti tuottanut äänitteen. Artisti, muusikko, laulaja tai kapellimestari voi siis liittyä asiakkaaksi, kun hänen esityksensä (esim. soittoa, laulua) on tallennettu äänitteelle. Tuottaja voi liittyä asiakkaaksi, kun hän on taloudellisesti tuottanut äänitteen. Tuottajalla ei tässä tarkoiteta taiteellista tuottajaa.

    Asiakkaaksi liittyminen tapahtuu tekemällä asiakassopimuksen. Helpoiten se onnistuu suoraan verkossa alla olevien linkkien kautta.

    Yksityishenkilölle ja yritykselle tai yhteisölle on oma linkkinsä. Sopimuksen solmiminen sähköisesti edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksilla.

    Alle 18-vuotias tarvitsee sopimukseen huoltajan allekirjoituksen, joten sopimus tulee tehdä paperisena.

    Tee sopimus

    icon

    Liity yksityishenkilönä

    Tee sähköinen asiakassopimus, jos esiinnyt äänitteellä taiteilijana tai toimit sen taloudellisena tuottajana ja haluat tilitykset henkilökohtaiselle tilillesi. Voit tehdä sopimuksen, jos olet täysi-ikäinen.

    Sähköiseen sopimukseen
    icon

    Liity yrityksenä tai yhdistyksenä

    Tee sähköinen asiakassopimus, jos yrityksesi tai rekisteröity yhteisösi toimii äänitteen taloudellisena tuottajana.

    Sähköiseen sopimukseen
    icon

    Alle 18-vuotiaan täytettävä sopimus

    Lataa tästä asiakassopimus, jos olet alle 18-vuotias. Tarvitset sopimukseen huoltajan allekirjoituksen. Lähetä sen jälkeen sopimus meille sähköpostitse.

    Täytä sopimus
    icon

    Yrityksen tai yhdityksen täytettävä sopimus

    Lataa tästä sopimus, jos haluat hoitaa yrityksesi tai yhdistyksesi sopimuksen sähköpostitse. Allekirjoita ja lähetä kokonaisuus meille ohjeen mukaan.

    Täytä sopimus

    Miksi liittyä?

    Kun teet asiakassopimuksen, valtuutat meidät hoitamaan puolestasi tekijänoikeuslaissa säädettyjä oikeuksia. Hoidamme puolestasi äänitettyjen biisien käyttölupien myynnin, korvausten keräämisen Suomesta ja ulkomailta sekä niiden maksamisen suoraan tilillesi. Biisien käyttöä ja korvausten maksamista voit seurata MyGramex-portaalista.

    Lisäksi vaikutamme aktiivisesti lainsäätäjiin Suomessa ja Euroopassa, jotta oikeutesi ovat jatkossakin turvatut. Asiakkaanamme pääset myös seuraamaan alan ajankohtaisia uutisia viikoittain päivittyvästä GramexPress-mediasta.

    Gramexilla ei ole liittymis- tai jäsenmaksua, vaan pidätämme sinulle maksettavasta summasta korvausten keruun ja hallinnoinnin kulut. Lisäksi rahoitamme musiikin edistämis- ja vientityötä.

    Mistä kaikesta voin saada korvauksia?

    Gramex myy puolestasi lupia ja kerää korvauksia äänitteiden sekä musiikkivideoiden käytöstä muun muassa

    Korvauksia maksetaan neljä kertaa vuodessa. Omien korvausten tilannetta voit seurata MyGramex-portaalista.

    Tutustu Gramexin lupiin

    Mistä Gramex ei kerää korvauksia?

    Gramex hallinnoi puolestasi niin sanottuja lähioikeuksia taloudellisesti. Valtuutus on rajattu. Oikeudet eivät siis siirry Gramexille, vaan ne säilyvät sinun omistuksessasi eli olet ”oikeudenomistaja.” Osaan oikeuksista oikeudenomistajamme haluavat pitää lupamyynnin itsellään. Siksi esimerkiksi emme kerää ja tilitä korvauksia muun muassa

    Näiden kanavien musiikin käytöstä ja korvauksista sopivat oikeudenomistajat itsenäisesti. Useimmiten luvat saa tuottajilta eli levy-yhtiöistä.

    Kysy lisää asiakkuudesta

    Mietitkö vielä? Tutustu usein kysyttyä -kysymyksiin tai kysy apua asiakaspalvelustamme.

    Miten liityn Gramexiin?
    Plus
    Voit liittyä Gramexiin tekemällä asiakassopimuksen. Sähköinen asiakassopimus sekä ohjeet löytyvät täältä.
    Kuka voi saada Gramex-korvauksia?
    Plus
    Gramex-korvauksia saavat biisillä esiintyvät artistit, muusikot, kapellimestarit sekä äänitteen tuottaja. Taiteelliselle tuottajalle tai studiotuottajalle ei makseta Gramex-korvauksia.
    Mikä on äänitteen tuottaja?
    Plus
    Äänitteen tuottaja on taho, joka vastaa äänitteen tekemisestä taloudellisesti. Tuottaja huolehtii paitsi äänitysten rahoituksesta ja organisoinnista, myös usein siitä, että koko tuotantoprosessi etenee suunnitellusti ideasta valmiiksi äänitteeksi. Tuottaja voi olla esimerkiksi levy-yhtiö, tuottajatiimi tai itsenäinen artisti. Jos tuottajia on useampia, voit tehdä yhteistuotantosopimuksen. Muista liittää sopimus ääniteilmoituksen liitteeksi. Tuottajan tehtäviin voi kuulua esimerkiksi studion varaaminen, kustannusten kattaminen, sopimusten laatiminen muusikoiden ja äänittäjien kanssa sekä aikataulujen ja teknisten yksityiskohtien koordinointi. Usein tuottaja myös hyväksyy äänitteen lopputuloksen ja huolehtii sen julkaisemisesta. Tuottaja kantaa myös taloudellisen riskin: jos äänite menestyy, tuottaja saa tuottajakorvauksia. Jos taas ei, tuotantokulut jäävät tuottajan vastuulle. Tämän vuoksi tuottajalla on merkittävä vaikutus siihen, millaisia musiikkiprojekteja syntyy ja toteutetaan. Nykyään yhä useampi artisti toimii itse oman musiikkinsa tuottajana. Tämä tarkoittaa, että artisti vastaa sekä luovasta sisällöstä että tuotannon käytännön järjestelyistä. Gramex maksaa korvauksia juuri äänitteen taloudelliselle tuottajalle. Taiteellinen vs. taloudellinen tuottaja  Äänitteellä voi olla mukana useita erilaisia tuottajarooleja, ja näistä erityisesti kaksi on syytä erottaa toisistaan: taiteellinen tuottaja ja taloudellinen tuottaja. Taiteellinen tuottaja (tunnetaan myös nimellä studiotuottaja) osallistuu äänitteen luovaan prosessiin ja tekee yhteistyötä artistien sekä äänittäjän kanssa taiteellisen lopputuloksen varmistamiseksi. Vaikka hänen työnsä on olennainen osa musiikin syntyä, taiteellinen tuottaja ei ole oikeutettu Gramex-korvauksiin, ellei hän samalla toimi myös varsinaisena äänitteen tuottajana taloudellisessa mielessä. Taloudellinen tuottaja on se taho, joka vastaa äänitteen rahoittamisesta ja tuotantoon liittyvistä sopimuksista ja järjestelyistä. Hän ottaa taloudellisen riskin ja on oikeutettu Gramex-korvauksiin, koska hän on tehnyt investoinnin äänitteen syntymiseen. Lue myös: Mikäli tuottaja ei ole tehnyt ääniteilmoitusta, sen voi tehdä myös artisti tai muusikko itse. Mikäli olet musiikin esittäjä eli artisti tai muusikko ja haluat liittyä myös tuottaja-asiakkaaksi, katso ohjeet tästä. Tutustu myös, kuinka korvaukset jakautuvat esittäjien ja tuottajan kesken.
    Kuka on musiikin esittäjä?
    Plus
    Musiikin esittäjä on henkilö, joka esiintyy äänitteellä (esimerkiksi muusikko, laulaja tai kapellimestari).
    Olen jo musiikin esittäjänä Gramexin asiakas, miten liityn tuottaja-asiakkaaksi?
    Plus
    Jos olet yksityishenkilönä maksanut kuluja äänitteen tekemisestä ja kannat taloudellisen vastuun, niin pyynnöstäsi lisäämme asiakastietoihisi tuottajaominaisuuden. Tällöin sinun ei tarvitse tehdä erikseen uutta asiakassopimusta. Jos olet tuottaja yrityksesi kautta, niin sinun tulee tehdä yrityksen asiakassopimus tämän linkin kautta.
    Usein kysyttyä
    Person image
    Näytä
    G
    Ilona Saarela
    Asiakaspalvelu esittäjät ja tuottajat, Palvelukehittäjä
    +358 10 248 9205
    Person image
    Näytä
    G
    Tarja Henriksson
    Päällikkö, asiakkuudet
    +358 10 248 9207