Tekijänoikeudet kulttuuripolitiikan tulevaisuudessa

Selonteon voima onkin sen laaja-alaisessa käsittelyssä – ja toki lopulta toimeenpanossa.
On hienoa, että ”kotivaliokuntana” sivistysvaliokunta on ottanut kokoussuunnitelmassaan selonteolle paljon aikaa. Asiantuntijoita kuullaan laaja-alaisesti.
Olisi toivottavaa, että käsittely on syvällisellä tasolla myös muissa valiokunnissa. Tärkeää olisi, että käsittelyssä keskitytään monipuolisesti selonteon konkreettiseen toimeenpanoon juhlavien linjausten asemesta. On tekoihin siirtymisen aika.
Selonteon visio resonoi meillä Gramexissakin hyvin.
Rakennamme mieluusti Suomea, jossa taide ja kulttuuri toimivat vahvistavana ja yhdistävänä voimana. Niin päästään rakentamaan myös kriisinkestävämpää, elinvoimaisempaa ja inhimillisempää tulevaisuutta.
Tulevaisuudessa kulttuuri- ja luovat alat tulisi nähdä yhtenä perusteollisuuteen rinnastettavana kasvualana. Tämä visio vaatii riittäviä resursseja ja yhteistyötä eri valtion hallinnonalojen sekä luovien toimialojen välillä.
Visiossa onnistuminen edellyttää myös viisasta reagointia teknologiseen kehitykseen.
Tekoälyn ja digitalisaation aikakaudella on varmistettava, että tekijänoikeuksia kunnioittava lainsäädäntö tukee luovien alojen kestävää kasvua, työllisyyttä ja ansaintaa.
Vaikka paljon tekoälyn mukanaan tuomia kysymyksiä vielä on avoinna, on jo nyt päivänselvää, ettei selonteossa mainittu ”teoksen hyödyntäminen tuo aina korvauksen tekijälleen” -lähtökohta toteudu tekoälymallien kouluttamisen osalta. Mallien kouluttamiseen on jo käytetty suojattua sisältöä siitä oikeudenhaltijoiden kanssa sopimatta ja luvatta.
Maailmassa, jossa uuden liiketoiminnan kehittäminen perustuu toisten aiemmin luodun sisällön oikeudettomaan hyödyntämiseen, ei vallitse kestävän kasvun edellyttämää eri toimijoiden välistä tasapainoa. Ei sellutehdaskaan voi käyttää puuraaka-ainetta ilmaiseksi. Eikä kai kukaan kehtaisi sitä vaatiakaan!
Kuluttajan kannalta on myös tärkeää, että tekoälyn kokonaan tuottama sisältö merkitään tunnistettavasti. Lisäksi taiteilijalla on oltava oikeus päättää oman äänensä, kuvansa ja nimensä käytöstä sekä keinot estä niiden luvaton käyttö. Olisi helppo myös ajatella, että jokaisella kansalaisellakin tulisi olla oikeus tähän.
Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Ilman vahvaa tekijänoikeutta ja sopimusvapautta ei ole olemassa kansainvälisesti kilpailukykyisiä, ihmisten rakastamia laadukkaita sisältöjä kuten musiikkia ja tv-sarjoja. Ja ilman sisältöä ei ole kukoistavaa alustataloutta.
Musiikin käytön ehdoista ja luvista pitää voida sopia tasapainoisilla markkinoilla. Ja sellaisilta markkinoilta saadaan Suomessa kipeästi kaivattua kasvua.
Tutustu Gramexin lausuntoihin sivistysvaliokunnalle ja talousvaliokunnalle.