Maailman paras tekijänoikeusjärjestö?

Tietty rokkistara olis ollu tosi jees, mutta valitsin toisin. Skidisti vakaamman elämän. Päiväduuni, täältä tullaan. Mutta musiikin kanssa.

Siitä eteenpäin olen työskennellyt musiikin esittäjien oikeuksien parissa. Olen työskennellyt esiintyjien oikeuksien parissa Virossa sekä myös kansainvälisesti. Ei kaduta, ainakaan vielä.

Kaiken sivussa olen saanut aikaan kohtalaisen menestyksekkään uran biisintekijänä, tuottajana ja muusikkona. Uskallan väittää tuntevani alaa melko hyvin.

Mutta se vakaa elämä, jonka luulin valinneeni, heitti mutkia matkaan. Olen nähnyt, miten vaikeaa on rakentaa järjestöä ja sen, mitä haasteita on vielä tulossa uskomattomalla vauhdilla muuttuvassa maailmassa. Usein olen myös todistanut, etteivät “pukumiehet” aina ymmärrä muusikoiden tarpeita. Työtä ei tehdä musiikin vaan työn itsensä vuoksi.

Suurin haaste tuntui ja tuntuu edelleen olevan, että pysyy mukana kaikissa tulevissa muutoksissa ja valitsee, mitkä taistelut taistelee. Tekijänoikeusjärjestöt tuntuivat kehittyvän hitaammalla nopeudella. Usein työskenneltiin niin ahkerasti nykyisten ongelmien ratkaisemiseksi, että katse tulevaisuuteen jäi puuttumaan.

Tämä oli ensimmäinen asia, jonka huomasin Gramexista kansainvälisissä kokouksissa. Gramexlaiset erottuivat tuoreilla ideoilla, joita ei vielä toteutettu. He saarnasivat siitä, miten asioiden pitäisi olla tulevaisuudessa. Monet muut järjestöt olivat skeptisiä.

Se kolahti minuun. Kuten J Karjalaisen laulussa – olin mennyt mies. Halusin tietää lisää. Odotin innolla uusia kansainvälisiä kokouksia, jotta kuulen lisää. Aloin ajaa muutoksia myös Virossa, esimerkiksi Gramexin kehittämän Apollon-tietokannan käyttöönottamiseksi.

Minua inspiroi toinenkin asia. Gramex oli aina valmis auttamaan. Useimmat järjestöt miettivät, miten palvella asiakkaitaan parhaiten, eivätkä juuri välittäneet muiden maiden tai toimijoiden välisestä yhteistyöstä.

Gramexilla oli visio, että he voivat palvella asiakkaitaan parhaiten, jos järjestelmä toimii hyvin kaikkialla, ei ainoastaan omassa talossa. Ei tunnelinäköä, vaan kokonaisvaltaista yhteistyötä musiikin ja muusikoiden sekä tuottajien vuoksi.

Minulle nämä asiat olivat muusikkona henkilökohtaisia asioita, ei vain työtä. Vuosien varrella myös skeptiset järjestöt muuttivat mielensä. Nyt maailmalla Gramexia katsotaan arvostaen.

Vierailin Gramexin toimistolla muutaman kerran, hankin tietoa ja yritin hyödyntää sitä kotona. Jonkin verran menestyin, jonkin verran kohtasin esteitä. Mutta mitä enemmän kuulin ideoita, joskus futuristisia, tajusin, että halusin olla osa sitä.

Keskustelin syvällisemmin Tuomas Talonpojan ja Ilmo Laevuon kanssa. He jakoivat visionsa, kehitysideoitaan ja ajatuksiaan siitä, mitä pitäisi muuttaa verkostoitumisen tiivistämiseksi, jotta asiakkaalle saadaan yhä toimivampi järjestelmä. Se oli jotain, mitä tunsin puuttuvan kaikkialta muualta, joten… niin kävi, kuten Robert Johnsonin vanhassa bluesbiisissä sanotaan – olin risteyksessä taas.

Minulta meni yli puoli vuotta tehdä päätös, mutta tässä olen: Gramexin Martin, ja ylpeä siitä.

Ensimmäisenä työpäivänäni kaikki olivat pukeutuneet bändien ja artistien fanipaitoihin. Jokainen esitteli itsensä kertomalla lempiartistinsa ja lempialbuminsa.

Silloin tiesin, että tein oikean päätöksen.

Jokainen Gramexissa tekee töitä musiikin vuoksi.

Siksi itsekin valitsin tämän työn 20 vuotta sitten. Vielä tiedän itse asioista vain pintaa, mutta päivä päivältä tullaan paremmaksi. Se on asenne, ei vain iskulause.

Ja se tekee Gramexista maailman parhaan tekijänoikeusjärjestön.