
Musiikki lisää myyntiä
Musiikki tekee tunnetusti hyvää. Tutkimusten mukaan se tekee hyvää myös yrittäjän kassavirralle. Oikein valittu musiikki lisää myyntiä.
1970-luvulla tätä tutkittiin haastattelututkimuksilla. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa (Burleson, 1979) 70 prosenttia asiakkaista kertoi suosivansa liikkeitä, joissa on taustamusiikkia ja 63 prosenttia sanoi todennäköisesti ostavansa niissä enemmän.
Sittemmin asiaa on tutkittu myös myyntituloksia vertailemalla. Ruotsissa vuonna 2017 tehty tutkimus osoitti, että oikein valittu musiikki lisäsi myyntiä 4,8 prosentilla (Daunfeldt, HUIResearch ja Sound Track Your Brand, 2017).
Taustamusiikin positiivinen vaikutus näyttäytyy erityisen vahvasti, kun asiakas tunnistaa ja pitää soitetusta musiikista (Garlin & Owen 2006; Grewal et al., 2003).
Kun ruotsalaisessa kuluttajaelektroniikka-liikkeessä soi joulukuussa joulumusiikkia, asiakkaat viipyivät kaupassa keskimäärin kahdeksan minuuttia kauemmin ja kuluttivat 910 kruunua enemmän verrattuna siihen, kun kaupassa ei ollut taustamusiikkia (Andersson, 2012).