Viisi syytä sille, miksi musiikki nostaa av-teoksen arvoa
Oli aika, kun Walkman soitti toistamiseen Maija Vilkkumaan hittiä Hiuksissa hiekkaa, kun kaverin kanssa hypimme tasajalkaa Vilnalaisessa yökerhossa ja lauloimme kurkut käheänä The Rasmuksen hittiä In the Shadows.
En antaisi näitä muistoja pois. En mistään hinnasta.
Mutta voin haastaa miettimään, miten näitä minun – ja monen muunkin – biisimuistoja voi hyödyntää audiovisuaalisessa tarinankerronnassa.
Siis: tässä viisi perustettani sille, miksi tunnettu musiikki nostaa tv-ohjelman, -sarjan tai vaikka elokuvan arvoa.
1. Muistojen voima
Musiikki herättää muistoja, paljon ja tutkitusti. Ja juuri siksi sillä on poikkeuksellinen voima nostaa audiovisuaalisen teoksen arvoa.
Tietyistä sävelmistä tulee helposti synonyymeja elokuvan kohtauksille ja hetkille sarjoissa. Musiikin assosioiva vaikutus parantaa yleisön kykyä palauttaa mieleen tietty elokuva tai sarja vielä pitkään katsomiskokemuksen jälkeenkin.
Musiikki ei vain vahvista elokuvaa tai sarjaa itsessään, vaan tekee siitä muistettavan vuosienkin yli.
Viimeksi olen lisännyt soundtrackin soittolistalleni kaksi vuotta sitten. Aikoinaan 50 cd-levyn kokoelmastani jopa puolet olivat elokuvista ja tv-ohjelmista tuttuja soundtrackeja.
2. Vahva tunnevaikutus
Musiikilla on voima herättää katsojan tunteita ja parantaa kohtauksen yleistä tunnelmaa.
Sen avulla katsojassa on mahdollista herättää ja tehostaa niitä tunteita, jotka halutaan käsikirjoitukseen ladata. Sisällöstä tulee sekä mieleen- että ennen kaikkea myös kehoon painuvampaa.
Musiikki auttaa välittämään myös hienovaraisempia tunteita ja niiden tuomia tunnelmia, jotka eivät välttämättä ole selkeästi ilmaistavissa sanoin, elein tai kuvin.
Oikein valittu ja suunniteltu musiikki voi vahvistaa emotionaalista resonanssia, olipa kyseessä vatsan pohjassa tuntuva tyhjyys kauhuelokuvassa tai syvällä rinnassa tuntuva kutina romanttisen draaman kohtauksessa. Musiikin myötä katsoja voidaan myös viedä tuntemattomiin ympäristöihin tai aikakausiin rikastuttaen katsomiskokemusta entisestään.
3. Tarinan syventäminen
Yksi musiikin keskeisimmistä tehtävistä osana audiovisuaalista sisältöä on kautta aikojen ollut sen ainutlaatuinen kyky rikastuttaa, tukea ja täydentää tarinankerrontaa.
Musiikin kautta katsojaa voidaan ohjata tulkitsemaan kuvakerrontaa ja tarinaa tarjoamalla vihjeitä siirtymiin, hahmojen kehitykseen ja muihin temaattisiin elementteihin. Näin musiikki luo teokseen jatkuvuuden ja yhtenäisyyden tunnetta.
Taidolla valitun musiikin avulla voidaan korostaa draamaa, syventää katsojan kokemusta tarinan maailmaan ja auttaa katsojia uppoutumaan tai samaistumaan hahmoihin syvällisemmin.
Musiikin käytön intensiteetillä voidaan myös korostaa tarinan keskeisiä hetkiä tai juonikuvioita. Musiikin avulla jännitys kasvaa, odotus rakentuu tai ratkaisun riemu lisääntyy.
4. Kulttuurinen monimuotoisuus
Tarinan, tunnelman ja tunteiden ohella musiikilla on sisällön kannalta myös kulttuurinen merkitys ja monimuotoisuuden kannalta keskeinen rooli.
Musiikki sisältää kulttuurille ominaisia mielleyhtymiä ja viittauksia, jotka resonoivat eri taustoista erilaisten katsojien ja yleisöjen kanssa. Parhaimmillaan musiikin käyttö teoksessa edistää eri kulttuurien arvostusta ja toisaalta erilaisia musiikillisia elementtejä yhdistelemällä elokuvat ja sarjat voivat tavoitella laajempaa ja monimuotoisempaa yleisöä.
5. Kaupallinen brändiarvo
Kuulin taannoin Jore Marjarannan kappaleen ”Haaveet kaatuu” heilutellessani imuria radion tahtiin. Myöhemmin lauantai-iltana katsoin pitkästä aikaa elokuvan Pahat pojat Netflixistä. Liekö sattumaa, että nämä osuivat samalle päivälle?
Oli kuinka vaan, musiikki lisää tutkitusti av-sisällön tunnettuutta ja brändiarvoa. Ikimuistoiset listahitit muodostavat mielikuvallisia synonyymeja sarjoille ja elokuville. Näin sisällön ympärille syntyy vahva brändi-identiteetti ja pysyvä suhde yleisöön.
Sisällössä käytetty musiikki jatkaa helposti elämää, välillä pitkäänkin. Musiikin ja sisällön taitavasti ja harkiten rakennettu käyttö teoksessa ja sen markkinoinnissa voi luoda katsojalle ja kuulijalle tunteita herättävän elämyksen jopa vuosikymmeniä ensi-iltansa jälkeen.
Kaupallisen menestyksen näkökulmasta hyvin rakennettu elokuvan tai sarjan soundtrack voi houkutella katsojia, lisätä tuotannon vetovoimaa ja edistää näin sisällön yleistä suosiota ja menestystä. Soundtrack voi vangita katsojat. Sarjan myötä julkaistu, somessa ja soittolistoilla trendaava kappale tuskin sekään on haitallista sarjan menestykselle.
(Kirjoituksessa hyödynnetty lähdettä: Anna G. Piotrowska 2018)
Kirjoittaja toimii lisensointipäällikkönä Gramexin ja Teoston yhteisessä AV Music -pilottipalvelussa, joka on tehty helpottamaan musiikin oikeuksien hankintaa tv- ja elokuvatuotantoihin.
Lue lisää www.avmusic.fi