Sentina: Musiikki tuo iloa ikääntyneille

Sentina tunnetaan Sävelsirkku ja Näyttämö -sisältöpalveluistaan. Palvelut tarjoavat yhdeltä alustalta toimintamallit sekä musiikki-, liikunta-, muistelu- ja peliohjelmat kuntouttavaan työhön ikääntyneiden hoidossa. Palvelut ovat käytössä yksityisen ja julkisen vanhustyön organisaatioissa.
”Muistelu-, peli-, musiikki- ja liikuntaohjelmat tukevat ja edistävät toimintakykyä ja tuovat merkitystä ja iloa elämään. Jokaiselle päivälle on tarjolla valmis toimintamalli sisältöineen ja näin pystytään luomaan ikääntyneille hyviä hetkiä päivittäin”, sanoo Sentinan toimitusjohtaja Kari Mikkonen.
Musiikki on olennainen osa Sävelsirkun sekä Näyttämön kaltaisia menetelmällisiä sisältöpalveluja, sillä musiikin merkitys tunteille ja muistoille on valtava. Musiikkia käytetään esimerkiksi liikuntatuokioiden ja ruokailujen taustalla sekä rauhoittumiseen.
”Varmasti useimmat meistä tunnistavat, miten oikea kappale sykähdyttää tietyssä hetkessä, ja miten musiikin kuuntelu herättää meissä muistoja. Olemme keränneet arkistoomme kymmenien tuhansien kappaleiden monipuolisen kattauksen eri vuosikymmeniltä, artisteilta ja tyylisuunnista”, kertoo Mikkonen.
Musiikki on myös toivottu sisältöominaisuus. Joillekin Sentinan asiakkaille monipuolinen ja runsas musiikkitarjonta ovat ratkaiseva hankintatekijä.
”Palvelussa toimii parhaiten henkilökohtaisten mieltymyksien mukaiset kappaleet, minkä takia vastaanotamme asiakasyhteisöiltämme runsaasti musiikkitoiveita. Suosituinta musiikkia ovat menneiden vuosikymmenien kappaleet”, paljastaa Mikkonen.
Mikkonen uskoo, että musiikki tulee säilymään heidän palveluidensa yhtenä tärkeimmistä sisällöistä myös tulevaisuudessa, ja Sentina aikoo laajentaa palveluidensa musiikkitarjontaa.
”Laajennamme kappalevalikoimaa ja kehitämme musiikin kategorisointia asiakkaidemme toiveiden ja ajankohtaisten trendien pohjalta, jotta pysymme aallonharjalla ja jokaiselle käyttäjälle löytyisi mieluista, hyvinvointia lisäävää musaa.”
Sentinan palvelut ovat suunnattu B2B-sektorille ja musiikkiluvat ovat hoituneet Gramexin kautta.