Pihlaja: ”Sitkeä työ palkitaan, mutta tärkeintä on osata nauttia matkasta”
Pihlaja eli Titta Pihlajamaa haaveili jo teini-ikäisenä tekevänsä musiikista itselleen ammatin. Tuolloin vielä Kalevan lukion musiikkiluokalla opiskeleva Pihlaja kirjoitti omia tekstejä ja työsti niistä demoja silloisen musiikin opettajansa avustuksella. Samaan aikaan hän pohti kuumeisesti, kuinka saisi musiikkiaan myös muiden kuultavaksi.
”Minulla ei ollut mitään yhteyksiä musiikkialalle. Lähipiirissäni ei ollut ketään, joka olisi osannut kertoa, miten artistin uraa käytännössä rakennetaan. Olen tullut alalle ihan pystymetsästä”, Pihlaja naurahtaa.
Vaikka päämäärä oli selvä, tie sinne ei kuitenkaan ollut valmiiksi viitoitettu. Toisinaan oikeaa suuntaa oli vaikeaa löytää.
”Minulla ei ollut usein hajuakaan, mitä minun pitäisi tehdä. Moni asia tuntui ihan hakuammunnalta.”
Haastavinta oli löytää oikeiden ihmisten luo.
”Pommitin sinnikkäästi Facebookissa musa-alan tyyppejä ja tein parhaani verkostoituakseni. Sitten tapasin Kiron.”
Tuottaja Kiro eli Johannes Naukkarinen oli tuolloin Pihlajan lailla aloitteleva tekijä alalla, ja he alkoivat yhdessä työstää Pihlajalle ensimmäisiä kunnollisia demoja.
Enää täytyi vain löytää väylä, joka saattaisi ne portinvartijoiden kuultaviksi.
”Kun kuulin, että tuttuni oli levy-yhtiössä harjoittelussa, voisi sanoa, että pakotin hänet soittamaan siellä demojani”, Pihlaja nauraa.
Artistin ura vaatii pitkäjänteisyyttä
Periksiantamattomuus tuotti tulosta ja poiki Pihlajalle lopulta levytyssopimuksen.
”Palo tekemiseen oli valtava, mutta osaamista ja kokemusta minulla ei vielä juurikaan ollut.”
Nyt molempia on kerrytetty jo vuosikymmenen ajalta.
”Oikeastaan vasta nyt minulla on sellainen olo, että olen jopa ihan hyvä tässä”, Pihlaja pohtii.
Ajan myötä on löytynyt paitsi varmuus omasta tekemisestä myös ymmärrys siitä, että pitkä ura rakentuu kerros kerrokselta. Kokonaisuuden kasaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä.
“Tällä alalla ei ole pikavoittoja. Jos on nopeita nousuja, on myös nopeita laskuja. Sitkeä työ palkitaan, mutta tärkeintä on osata nauttia matkasta.”
Ja niin Pihlaja on tehnyt. Vaikka kilometrejä on kertynyt, palo tekemiseen ei vieläkään ole hiipunut.
”Välillä pysähdyn edelleen ihmettelemään, että onko tämä oikeasti minun elämääni – että saan tehdä tällaista työkseni. Silloin tietää tekevänsä oikeita juttuja.”
Tekijänoikeudet mahdollistavat taiteellisia valintoja
Artistin elämässä on muitakin hetkiä, jotka tuntuvat vielä vuosien jälkeen ajoittain absurdeilta.
”On aina kiva yllätys, kun S-Marketissa soi Pihlajan biisi. Toisaalta tuntuu, että siihen ei koskaan totu, että omaa musiikkia kuulee yllättävissä paikoissa”, Pihlaja sanoo.
Pihlajan musiikki on vuosien varrella soinut kauppojen lisäksi myös radiokanavilla ja televisio-ohjelmissa. Soitot kerryttävät tekijänoikeuskorvauksia, jotka Pihlajan mukaan ovat merkittävä osa hänen tulonmuodostustaan.
”Tekijänoikeuskorvaukset tuovat jatkuvuutta alalla, joka on monella tavalla turvaton. Jos nyt tulisi jotain yllättävää, minulla on olemassa katalogi, joka ainakin jonkin aikaa kerryttäisi minulle tuloja.”
Kun keikkatauko vei hetkellisesti esiintymistulot, tilitykset toivat kaivattua vakautta.
”Tekijänoikeudet varmistavat, että kulttuurikenttämme pysyy elossa. Ne tarjoavat artistille tilaisuuden tehdä taiteellisia valintoja – että esimerkiksi on mahdollisuus keikkataukoon, kun haluaa keskittyä albumin työstämiseen.
Hyvässä vaiheessa
Pihlajalla on tällä hetkellä työn alla uran neljäs albumi, jolta saatiin juuri esimakua uuden Pokaali-singlen muodossa.
Klubeille ja treenisoittolistoille sopiva kappale houkuttelee esiin ristiriitoja rakastavan artistin leikkisämmän puolen.
”Viimeisimmät julkaisut ovat olleet herkempää Pihlajaa, mutta nyt oli aika pitää hauskaa. Joka levyllä pitää olla aina yksi biisi, jossa on pilkettä silmäkulmassa.”
Tulevalla albumilla kuullaan Pihlajan lisäksi myös useiden muiden tekijöiden kädenjälkeä.
Toisin kuin uran alussa, enää ratkaisuja luoviin pulmiin ei tarvitse etsiä aina yksin.
”Rakastan tehdä co-write-sessioita. On ihanaa tehdä töitä uusien ihmisten kanssa. Muiden tekijöiden kautta oppii aina jotain uutta myös itsestään.”
Vaikka yhtä lailla edelleen tärkeitä ovat myös hetket, joissa tunteita saa purkaa paperille ihan itsekseen.
”Musiikki on aina ollut minulle henkilökohtainen terapiaväylä ja osa identiteettiäni. Toivon, että saan tehdä sitä ammatikseni niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Olen juuri nyt hyvässä vaiheessa matkaa, mutta minulla on vielä paljon näytettävää.”
