• EN
  • SV
  • Kuunnelmia kannattelee Ylen ja Gramexin sopimus

    03.07.2024 Miika Vähämaa
    Yle Draamassa tuotetaan monia käsikirjoitettuja audiosisältöjä, joissa käytetään musiikkia. Kenties tunnetuimpia näistä ovat vuosittain heinäkuussa julkaistavat kuunnelmamuotoiset muusikkoelämäkerrat.

    Yle Draaman Kuunnelmilla tavoitellaan kuulijoita laajalla kirjolla. Kuulijamäärät vaihtelevat produktioittain muutamasta tuhannesta muutamaan miljoonaan käynnistykseen Yle Areenassa. Gramex on tuttu kumppani Yle Draamalle. Muusikkoelämäkerrat hyödyntävät äänitteiden luomaa ajankuvaa ja synnyttävät varmasti kuulijoissa nostalgisia tunteita.

    “Monet kappaleet toki liittyvät hyvin konkreettisesti artistien uravaiheisiin eikä muusikkojen tarinaa voi kertoa ilman heidän tekemäänsä musiikkia. Siksi äänitteiden joustava lisensointi on tämän tyyppisten tarinoiden elinehto ja tässä meidän työtämme on auttanut suuresti Ylen ja Gramexin puitesopimus”, Yle Draaman vastaava tuottaja Matti Kajander kertoo. 

    Äänitemusiikki tuo kuunnelmakerrontaan tasoja, jotka poikkeavat erikseen sävelletystä musiikista.

    “Aiemmin julkaistu äänite on kenties ennestään tuttu kuuntelijalle, jolloin tunnesuhde syntyy heti ensi sävelistä. Kuuntelija voi odottaa tarinan tilanteelta samoja asioita kuin tutulta biisiltä. Käsikirjoituksessa voidaan joko lunastaa näitä odotuksia tai luoda dynaamisia ristiriitoja kappaleen ja kohtauksen välille”, Kajander sanoo.

    Haasteena tarina

    Äänisuunnittelu ja musiikki ovat vahvasti taiteellisia valintoja, mutta joskus ne myös ratkaisevat ongelmia. Tarinaa ei pääsääntöisesti voida muuttaa enää kuunnelman repliikkien äänityksen jälkeen, mutta äänisuunnittelu ja musiikki voivat tuoda ratkaisun esimerkiksi tilanteeseen, jossa dialogi ei tunnu tuottavan kohtaukselle oikeaa tunnelmaa tai suuntaa.

    Kuunnelmia tehdään kuuloaistille, joten musiikki, äänisuunnittelu ja näyttelijän ääni luovat kertomuksen kuulokuvan. Musiikki ei ole kuitenkaan välttämätöntä kuunnelmissa ja etenkin pitkään kuunneltavissa oloon tähtäävissä audioteoksissa joudutaan tyypillisesti rajoittamaan levymusiikin käyttöä kustannussyistä.

    “Äänellä kertomisen työkalupakissa olevat elementit tukevat toinen toisiaan ja tavoitteena on, että nämä kaikki elementit olisivat etukäteen suunnitelmana käsikirjoituksessa. Parhaassa tilanteessa voi suunnitella käytettävät kappaleet jo käsikirjoitusvaiheessa ja saada siten tarinaan mukaan myös kappaleiden sanoituksiin asti ulottuvan yhteyden”, Kajander kertoo.

    Hyvissä ajoin tiedossa oleva biisilista mahdollistaa myös tarkan budjetoinnin ja lisensoinnin.

    Kotimainen kuunnelma on pian satavuotias taidemuoto, joka tulee yhä useammin vastaan tarinallisissa podcasteissa.

    “Kiehtovalla tavalla äänikertomusten uusi digitaalinen aikakausi on syntynyt. Toivon mukaan musiikki voisi olla osana kuunnelmia myös tulevaisuudessa ja kenties voisimme kehittää uudenlaisia sisältöjä yhteistyössä muusikkojen ja musiikkituottajien kanssa”, Kajander sanoo.

    Yle Draaman vastaava tuottaja Matti Kajander.
    Lisää samasta aiheesta