Metallia ja dreampopia yhdistelevä Sisar haluaa olla raskas mutta ei aggressiivinen
Suomessa tehdään väkilukuun suhteutettuna eniten metallimusiikkia maailmassa. Silti vain harva yhtye on keksinyt kokeilla, mitä metallin ja dreampopin yhdistämisestä seuraa.
Helsinkiläisduo Sisar keksi. Sen tuoreella debyyttilevyllä Valo valtaa vielä kaiken raskaat kitarat ja teolliset konerummut kietoutuvat keveisiin, kerroksellisiin ja toismaailmallisiin poplaulumelodioihin. Soundissa voi kuulla kaikuja esimerkiksi Karinan tai Saran äänimaisemista, mutta silti levy kuulostaa vain ja ainoastaan tekijöiltään.
”Puhuttiin alusta asti, että tehtäisiin raskasta musiikkia, joka ei olisi välttämättä aggressiivista. Raskaus yhdistyy hyvin myös tunteellisempaan matskuun”, Sisaren kitaristi ja rumpuohjelmoija Remi Rousselle perustelee yhtyeensä tyylivalintaa.
Laulaja-basisti Nora Moberg korostaa, että oli jo pitkään halunnut laulaa raskaammassa yhtyeessä, mutta omalla tyylillään.
”Ääneni tai vahvuuteni laulajana ei ole hevi-ilmaisussa, joten ehkä tämä juttu rakentui pitkälti myös sen ympärille, mitä ääneni mahdollistaa. Olen aina tykännyt leikitellä äänelläni ja laulaa tahallani ei-niin-odotettavasti”, hän kertoo.
Konerumpuja ja goottiromantiikkaa
Sisar sai alkunsa puolisentoista vuotta sitten, kun Remin ja Noran entinen yhtye, Keho & Mieli, hajaantui eri puolille Suomea. Kaksikko halusi silti jatkaa musiikin tekemistä ja alkoi suunnitella kokonaan uudentyyppisen yhtyeen perustamista.
Yksi ajatus oli pitää kokoonpano tiivinä: mielellään duona, jos mahdollista. Sen suurempaa konseptihakuisuutta tai tavoitteellisuutta ei alkuvaiheessa ollut, vaan yhtyeen tyyli ja soundi rakentuivat sattumanvaraisesti.
”Koettiin esimerkiksi, että meidän on hankala löytää rumpalia, joten päätettiin ottaa konerummut. Se tuntui älyttömän hyvältä idealta ja käänsi musan tiettyyn suuntaan, jota lähdettiin jalostamaan. Nyt tuntuisi vaikealta ajatukselta miettiä rumpalia tähän bändiin”, Remi sanoo.
Sisarella ei ole selkeitä musiikillisia esikuvia, mutta lauluun lipsui välillä vaikutteita dreampop-pioneeri Cocteau Twinsin Elizabeth Fraserin ekspressiivisestä äänenkäytöstä, ja rumpubiittejä saattoi inspiroida esimerkiksi kokeellinen industrial metal -yhtye Godflesh.
Bändin visuaalisessa ilmeessä ja lyriikoissa taas näkyy vaikutteita goottiromantiikan synkeästä kauneudesta ja dreampopin pehmeästä feminiinisyydestä.
”Meille oli tärkeää, että soundissa olisi feminiinisiä piirteitä, tunnelmia ja maailmoja. Minussa elää romanttinen fantasiamaailma, joka ei ole ihan tässä ajassa tai todellisuudessa kiinni”, Nora sanoo.
Pohjat Oulussa
Nora Moberg ja Remi Rousselle eivät luoneet Sisarta tyhjästä. Kummallakin oli bändin perustamisvaiheessa takanaan jo useiden vuosien työ musiikin parissa.
Nora syntyi musikaaliseen perheeseen ja soitti klassista pianoa yli kymmenen vuotta. Kun hän muutti lukioiässä Oulun seudulta Helsinkiin, mukaan tulivat bändikokeilut. Niistä eniten huomiota sai indiepop/-rockyhtye Rohkeat Kuvat, jossa Nora soitti bassoa ja lauloi.
Remin äiti oli orkesterimuusikko, joten hän varttui klassisen musiikin parissa ja soitti lapsena jonkin aikaa viulua. Opinnot kuitenkin kariutuivat jo varhaisteini-iässä, kun Remi löysi kitaran ja bänditouhut. Hänen oppikoulukseen muodostui Oulussa vuonna 2003 perustettu äkkiväärä metalliyhtye Hebosagil, jossa Remi oppi paitsi soittamaan kitaraa ja tekemään biisejä, myös äänittämään, tuottamaan ja keikkailemaan.
”Hebosagil on kuitenkin sen verran orgaanisempaa ja bändisoittopohjaisempaa, että Sisar on iso kontrasti siihen. Tämä on huomattavasti tuotantovetoisempaa alusta alkaen”, Remi sanoo.
Myös Nora näkee, että Sisar eroaa hänen aiemmista yhtyeistään.
”Olen yrittänyt aiemmissa bändeissäni tehdä jotain Sisaren musiikin kaltaista, mutta vasta nyt osasin Remin kanssa kiteyttää sen vision.”
Lisää karkkia lauluun
Sisaren kappaleet syntyvät pääasiassa Remin luonnostelemista pohjista, joiden päälle Nora äännehtii improvisoimalla oman sokerisen rinnakkaisulottuvuutensa.
Metodin myötä Remi on oppinut olemaan sensuroimatta itseään, sillä hän on huomannut, ettei demoista pysty vielä ennustamaan, mihin suuntaan sävellys lähtee. Vasta laulu avaa kappaleen ja sen muotokielen.
Ensimmäisen kerran Sisaren soundi alkoi hahmottua singlebiisi Lohtua tehdessä. Silloin yhtye löysi samalla kertaa sekä oikean rumpusoundin, sopivan synkeät baritonikitarat että riittävän rönsyilevän laulun.
”Muistan, kun Nora jammaili biisiä treeniksellä, ja mietittiin, että kuinka Liz Fraseria kehtaa vetää. Muistan kommentoineeni, että pistä sinne lisää karkkia, ad libiä ja kikkailua. Sitä tulikin sitten roima kerros, ja se avasi musiikkiin sellaisen koskettavuuden tai ihanuuden factorin”, Remi kuvailee.
Yhtye innostui laulujen kerroksellisuudesta lopulta jopa niin paljon, että lauluraitoja päätyi levylle enemmän kuin instrumenttiraitoja.
”Siinä voisi ehkä jatkossa vähän rauhoittua”, musiikkiteknologiaa opiskellut ja sitä kautta myös laulutuotantoon perehtynyt Nora naurahtaa.
Indiebändissä olemisen sietämätön keveys
Indiebändien on nykyään entistä vaikeampi saada itseään esiin. Kun yhä suurempi määrä bändejä kilpailee huomiosta yhä pienemmäksi ja yhdenmukaisemmaksi käyneessä mediakentässä, tutkan ohi menee päivittäin valtava määrä kiinnostavia marginaalijulkaisuja.
Myös sosiaaliturvan heikennykset hankaloittavat tämän päivän harrastelijamuusikoiden elämää. Jos ei käy päivätöissä ja soittaa yhdenkin keikan, työvoimatoimisto voi luokitella soittajan yrittäjäksi ja pahimmassa tapauksessa viedä työttömyystuen kokonaan.
Sisarella on toistaiseksi ollut onnea matkassa. Sen ensimmäiset singlet noteerattiin muun muassa YleX:ssä ja Radio Helsingissä, ja debyyttilevyn julkaisijaksi löytyi indie-konkari Svart Records.
Tilannetta edelsi kuitenkin kuukausien omaehtoinen markkinointityö ja puskarummutus. Sisar ehti jo hyväksyä, ettei kukaan ehkä reagoisi heihin millään tavalla, ja se olisi ihan ok. Sekään ei olisi haitannut, jos levylle ei olisi löytynyt julkaisijaa, sillä yhtye olisi tarvittaessa voinut äänittää, miksata ja ehkä masteroidakin levynsä itse. Työnjälki ei ehkä olisi ollut yhtä laadukasta kuin levyn miksanneella ja masteroineella Tommi Langenilla, mutta kuitenkin.
Hallituksen päätöksetkään eivät ole horjuttaneet Remin ja Noran tekemisiä, sillä he käyvät päivätöissä terveydenhuoltoalalla. Rahan sijaan haasteet ovat enemmänkin ajankäytöllisiä.
”Jos hakee jotain positiivista siitä, että tekee musaa päivätyön ohessa, niin siinä syntyy patoutunutta luovaa energiaa. Kun sitten pääsee musiikin äärelle, sitä rupeaa pulppuamaan”, Remi sanoo.
Noran mukaan musiikkia on yksinkertaisesti pakko päästä tekemään.
”Se on ihan lapsesta asti vetänyt puoleensa enemmän kuin mikään muu asia. Tavallaan tämä indie-homma on myös tosi parantava tapa tehdä musiikkia, kun ei joudu miettimään sitä taloudellista puolta niin paljoa.”
