Meidän on opittava puhumaan yhtä aikaa kulttuurin ja talouden kieltä
Kävin toissaviikolla vierailulla Brysselissä europarlamentaarikko Maria Guzeninan kabinetin vieraana. Mukana matkassa oli 22 kulttuuri- ja luovien alojen asiantuntijaa eri organisaatioista. Yksi keskeisistä havainnoista liittyi siihen, miten me puhumme kulttuurista, luovista aloista ja musiikista.
Kulttuuri ja aineettomaan pääomaan perustuva liiketoiminta eivät ole yksi ja sama asia, mutta eivät ne myöskään ole toistensa vastakohtia. Kulttuurista voidaan puhua taiteen itseisarvon, sivistyksen, saavutettavuuden ja osallisuuden näkökulmista. Samalla voidaan puhua luovasta työstä, tekijänoikeuksista, immateriaalioikeuksista, yritystoiminnasta ja kansainvälisestä kasvusta. Kyse on usein samoista sisällöistä, mutta eri näkökulmista.
Juuri siksi meidän pitää olla tarkempia siinä, mistä kulloinkin puhumme. Jos keskustelemme kulttuurin saavutettavuudesta, puhumme eri asiasta silloin, kun keskustelemme tekijänoikeuksista, aineettomasta pääomasta liiketoiminnan ytimenä tai musiikkiviennistä. Molemmat keskustelut ovat välttämättömiä, mutta niiden tavoitteet, tarpeet, menetelmät ja päätöksentekijät ovat erilaisia, usein myös eri henkilöitä.
Liiketoiminnan näkökulmasta tämä on keskeinen kysymys. Tekijänoikeudet eivät ole vain kulttuuripolitiikkaa. Ne ovat myös talouspolitiikkaa, elinkeinopolitiikkaa ja kilpailukykyä. Musiikin arvo syntyy luovasta työstä, mutta sen vaikutukset näkyvät myös viennissä, yritystoiminnassa, verotuloissa ja kasvussa.
Brysselissä mieleen nousi vaikutelma, että aineettomaan pääomaan perustuva liiketoiminta etsii paikkaansa EU:n päätöksenteon lokeroissa. Kulttuuri löytää luontevasti paikkansa kulttuuripolitiikasta, mutta aineettomaan omaisuuteen perustuva liiketoiminta kuuluisi pikemminkin sisämarkkinoiden, kaupan, kilpailukyvyn ja teollisuuspolitiikan kysymysten yhteyteen.
Tällä hetkellä eurooppalaista kilpailukykykeskustelua hallitsevat vihreä siirtymä, puolustusteollisuus, kriittiset mineraalit, digitaaliset alustat ja tekoäly. Kaikki nämä ovat tietysti elintärkeitä. Samalla olisi kuitenkin tunnistettava, että aineettomaan pääomaan perustuvat toimialat ovat OECD-maiden nopeimmin kasvavia toimialoja. Euroopan kilpailukyky ei rakennu yksinomaan tehtaista, datakeskuksista ja infrastruktuurista, vaan myös kulutettavista sisällöistä kuten, musiikista, peleistä, elokuvista, av-tuotannoista, ohjelmistoista, brändeistä ja muista immateriaalioikeuksista.
Tekoäly nousi, totta kai, esiin lähes kaikissa keskusteluissa. Se näkyy vahvasti myös Suomen oman komissaarin Henna Virkkusen työpöydällä. Luovien alojen näkökulmasta tärkeintä ei kuitenkaan ole jatkuva uusi sääntely, vaan toimivat pelisäännöt. Vahvat tekijänoikeudet, oikeudenomistajien mahdollisuus kieltää sisältöjensä käyttö, markkinaehtoiset lisensointiratkaisut, läpinäkyvyys ja yhteisesti sovittujen sääntöjen tehokas valvonta muodostavat kestävimmän perustan ajassa, jossa teknologia kehittyy monin kerroin nopeammin kuin lainsäädäntö.
Kevään 2027 eduskuntavaalien jälkeen huomio kohdistuu uuden hallituksen ohjelmaan. Samalla meidän pitää kuitenkin jo kääntää katse kohti vuoden 2029 eurovaaleja. Monet musiikkialan, tekijänoikeuksien, tekoälyn ja digitaalisen talouden kannalta merkittävimmistä ratkaisuista tehdään EU-tasolla. Siellä linjataan yhä useammin myös suomalaisen musiikkialan tulevaa toimintaympäristöä. Meidän on vaikutettava entistä vahvemmin myös Brysselissä. Jotta onnistumme siinä, meidän on osattava puhua yhtä aikaa sekä kulttuurin että talouden kieltä. Musiikin arvo syntyy luovasta työstä – sen merkitys ulottuu paljon kulttuuripolitiikkaa laajemmalle.
Matkan järjestivät Kulta ry ja Suomen kulttuuri-instituutit yhdessä, iso kiitos järjestäjille onnistuneesta kokonaisuudesta.
Kirjoittaja on Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja.