Lisää työaikaa EU:n tekoälyasetuksen käytännesäännöille

EU:n tekoälyasetus hyväksyttiin Euroopan parlamentissa viime vuonna ja se tulee asteittain voimaan. Asetus itsessään on luovan työn kannalta kelpo: se antaa esimerkiksi musiikin ammattilaisille keinot omien oikeuksiensa valvomiseen.
Erityisen tärkeä on asetuksen tekoälymallien kouluttamiseen käytettyjen aineistojen avoimuusvelvoite. Kun luovan alan toimijat saavat riittävän yksityiskohtaisen tiedon koulutuksessa käytetyistä aineistoista, tulee myös oikeuksien valvominen mahdolliseksi.
Asetusta viedään nyt käytäntöön niin sanotuilla käytännesäännöillä ja niihin liitetyllä koulutusaineiston raportoinnin mallikaavakkeella.
Nykyinen esitys käytännesäännöistä ja mallikaavakkeesta kuitenkin vesittää koko tekoälyasetuksen vaatimuksen tekijöiden oikeuksien turvaamisesta.
Esimerkiksi raportoinnin velvoittavuutta on vesitetty lässähdykseen asti. Ehdotuksen perusteella ei luova ala käytännössä kykenisi valvomaan koulutuksessa käytettyjä aineistoja riittävällä tasolla.
Eurooppalainen luova alan onkin vedonnut, ettei käytännesääntöjä ei siksi pitäisikään hyväksyä nykymuodossaan ja ne tulisi palauttaa uuteen valmisteluun. Luova ala kerää myös allekirjoituksia Euroopan laajuiseen vetoomukseen asian puolesta.
Asialla on kiire. Pöytäämisestä tulisikin päättää jo EU:n kulttuurineuvoston 13.5. kokouksessa. Toivomme, että Suomi huolehtii osaltaan asian palauttamisesta huolelliseen valmisteluun. Asia on luovan työn ja elinkeinon tulevaisuuden kannalta elinehto.
Lue myös:

Eurooppalainen luova ala: Vetoomus tekoälyn oikeudenmukaisen koulutuskäytön takaamiseksi
