• EN
  • SV
  • Gramex-tärppi: Millaisiin av-sisältöihin Gramex lisensoi musiikkia?

    26.02.2024 Sari Aalto-Setälä
    Gramex-tärppisarjan ensimmäisessä osassa otetaan käsittelyyn niin sanottu av-mandaatti eli selvitetään, millaiseen av-sisältökäyttöön Gramexilta voi ostaa luvan. Samalla selviää, mihin käyttöön lupa tulee hankkia suoraan musiikin taloudelliselta tuottajalta, eli esimerkiksi levy-yhtiöltä.

    Av-sisältöihin tarvitaan monenlaista musiikkia – ja siksi myös useampia lupia. Osa musiikista sävelletään kenties sarjaa varten tilaustyönä, ja osa musiikista tulee valmiina äänitteiltä.

    Erilaisen musiikin luvat hankitaan myös eri osoitteesta: musiikin teosluvat myy Teoston valtuuttamana NCB ja äänitteet lisensoi Gramex. Viime vuonna lanseerattu Teoston ja Gramexin pilottipalvelu AV Music lupaa auttaa eteenpäin molemmissa lupatarpeissa aiempaa helpommin.

    Mutta mihin kaikkeen Gramexin äänitteenkäyttöluvat av-puolella taipuvat?

    Ensin hieman perusteita.

    Kaikki Gramexin lupamyynti perustuu mandaatteihin eli musiikin esittäjien ja tuottajien Gramexille antamiin lisensointivaltuutuksiin. Esittäjät ja tuottajat antavat asiakassopimuksella valtuutuksen Gramexille myöntää käyttölupia äänitteiden käyttöön ja kerätä käytöstä korvauksia tietyillä äänitteiden käytön alueilla, esimerkiksi tv-ohjelmissa, joita jaellaan myös suoratoistoalustoilla.

    Esittäjien ja tuottajien edustajat voivat Gramexin vuosikokouksessa antaa tarkentavia määräyksiä siitä, kuinka Gramex saa mandaatin nojalla toimia.

    Lisäksi esittäjät ja tuottajat saattavat myös haluta pitää jotkin käyttöalueet omassa lisensoinnissaan. Näissä tapauksissa lupaa ei myönnä Gramex, vaan käyttöluvasta tulee sopia äänitteen oikeudenomistajan, useimmiten taloudellisen tuottajan, kanssa. Tällaisia av-sisältökäyttöjä ovat muun muassa mainokset, some ja trailerit.

    Av-sisältötuotannon kenttä on rikas myös jakelun suhteen: osa tv-ohjelmista suunnataan suoraan maailmanlaajuiseen levitykseen, osa vain kotimaahan. Myös erilaiset tuotanto- ja jakelusopimukset esimerkiksi alustojen, yksityisten tuotantoyhtiöiden ja julkisen palvelun Ylen välillä ovat tavanomaisia. Nämä kaikki voivat vaikuttaa myös siihen, millaisia lupia musiikille tarvitaan.

    Gramexin lupien maantieteellisen laajuuden suhteen on määrittävää se, onko biisi kotimainen vai ulkomainen. Suomalaisille äänitteille Gramex voi myös myydä käyttöoikeudet maailmanlaajuiseen tv- ja suoratoistolevitykseen, ellei kyseisen äänitteen oikeudenomistaja ole halunnut tätä valtuutta rajata. Ulkomaisten äänitteiden osalta Gramex myy luvat vain suomalaiseen levitykseen.

    Entä miten toimitaan silloin, kun av-sisällön tuotannossa on mukana julkisen palvelun Yle?

    Gramexilla on oma erillissopimuksensa Ylen kanssa. Alle olevassa infografiikassa kerrotaan, miten Ylen tuottamaan sisältöön lisensoidaan musiikkia Gramexin toimesta.

    Gramex-tärppisarja jatkuu! Ehdota uutta aihetta: viestinta@gramex.fi.

    Lisää samasta aiheesta