Eletään 2000-luvun puoliväliä. Ala-asteikäinen Daniel Okas painaa sisarustensa kanssa hirveää kyytiä polkupyörällä kouluun.
Lunta on tullut edellisenä yönä rutkasti, ja pyöräily on tuskastuttavan hidasta. Hiki kastelee pienen pojan paidanselkää sekä fyysisen suorituksen että henkisen paineen takia.
En kai minä myöhästy?
Okas polkee ja sättii itseään itku kurkussa. Olisi pitänyt lähteä aiemmin!
Hän pääsee koulun pihalle, jättää pyörän ja porhaltaa luokkaan, mutta kellon on armoton: Okas on kolme minuuttia myöhässä.
Se hävettää ihan tolkuttomasti, tuntuu maailmanlopulta. Koska hän ei ole se poika, joka on myöhässä! Hän on ajoissa, kunnollinen, hän hoitaa hommat.
Okas on ala-asteikäisenä ottanut ensimmäisen oppitunnin kurssilla, jonka tavoitteena on breikata kansainvälisesti musiikkialalla.
Oppitunti numero yksi: älä myöhästy.
Kelataan parikymmentä vuotta eteenpäin. Daniel ”Danitello” Okas (s. 1998) istuu studiollaan Herttoniemessä Fountain Productionsin tiloissa.
Pari päivää sitten juhlittiin. Kesän alussa Danitellon tuottamassa ja kirjoittamassa musiikissa paukkui nimittäin 1 000 000 000 streamauksen raja.
”Se on ihan hullua”, Okas sanoo.
”Mä olen tyyppi, joka muutti Kankaanpäästä Lahteen mäkihypyn perässä, ja nyt ollaan tässä. En mä sitä oikeastaan halua edes miettiä, se on niin käsittämätön juttu.”
Okas harrasti mäkihyppyä intohimoisesti 8-vuotiaasta melkein täysi-ikäiseksi. Ensiajattelemalta mäkihypyssä ja musiikissa ei ole mitään yhteistä, mutta katsotaan tarkemmin.
Molemmissa lajeissa pitää treenata kovaa, jotta menestyy. Mutta vaikka tekisi kaiken oikein, ei välttämättä pärjää. Lähes kaikki ammattimäkihyppääjät pystyvät loikkaamaan pisimmälle ja voittamaan kisoja, mutta silti kisasta toiseen sama kärki erottuu. Ihan kuin tuottajissakin.
”Maailmassa ja Suomessakin on monia yhtä hyviä tuottajia kuin minä”, Okas sanoo.
Kärki erottuu, koska osa hyppääjistä ja tuottajista pääsee flow-tilaan. Silloin ponnistuksen ajoitus ja lentoasentoon pääseminen loksahtavat kohdalleen. Mitä useammin onnistuu, sitä itsevarmemmaksi tulee ja sitä helpompaa onnistuminen intuitiivisella tasolla on.
Intuitiossa on vaan sellainen juttu, että se pitää ansaita.
Berliini, Los Angeles, Lontoo – kaupunkien nimet tippuvat rutiininomaisesti, kun Okas kertoo viimeaikojen tekemisistään.
”Berliini on ollut ykköspaikka jonkin aikaa”, Okas sanoo.
Tämä johtuu sopimuksesta, joka solmittiin Okaksen edustaman Fountain Productionsin ja berliiniläisen kustantajan kanssa hiljattain. Polku sopimukseen on mainio esimerkki siitä, miten Okas työskentelee.
Hänet kutsuttiin musiikintekosessioon Lontooseen Mike Needlen ja René Millerin kanssa. Kyseessä on kova kaksikko, joka on muiden muassa One Direction -yhtyeen koko katalogin takana.
”Ne on tosi intensiivisiä ja painaa aamu kymmenestä kahteentoista yöllä. Kun on ’tauko’, äänitetään taustalauluja.”
Okas halusi tehdä vaikutuksen. Hän jäi 14 tunnin sessioiden jälkeen joka yö miksaamaan tehdyt biisit niin, että ne odottivat valmiina aamulla. Näin hän on aina töitä tehdessään pyrkinyt toimimaan: ylittänyt odotukset.
”Huomasin jo aikaisessa vaiheessa, että musiikkibisneksessä pystyy erottumaan hyvin yksinkertaisella tavalla: olemalla ajoissa.”
Okas teki työtavallaan vaikutuksen, ja palkintona muutaman bisnesaamiaisen ja -lounaan jälkeen oli taloudellisesti ja taiteellisesti merkittävä sopimus suuren saksalaisen tahon kanssa. Yöunista piti toki nipistää, mutta Okas laski, että se olisi vaivan arvoista.
Oppitunti numero kaksi kuuluu siis: ylitä odotukset.
Burna Boy, G-Eazy, Tom Grennan, Mirella, Costi. Grammy-ehdokkuuksia, Emma-ehdokkuuksia ja yhteistyötä Draken ja Mick Jaggerin kanssa. Yli 300 julkaistua biisiä. Berliini, Lontoo, Los Angeles.
Kansainvälisten nimien, palkintojen ja paikkojen puolihuolimaton pudottelu voi alkaa äkkiä kuulostaa leuhkalta. Mutta kun Okas puhuu, kusi ei hölsky päässä.
Se johtuu hänen karismastaan, josta puuttuu monille menestyville taiteilijoille ominainen elitismi. Okaksen karisma on lähestyttävää ja sympaattista, enemmän lahtelaista mäkihyppyharrastajaa kuin kulttuuripintaliitäjää.
Ehkä se johtuu siitä, että Okasta itseään kuvottaa alalle tyypillinen leijailu ja pinnallisuus. Se, että nähdään meriitit, ei ihmistä: mitä olet tehnyt, kenet tunnet, millaisissa piireissä pyörit. Tällainen käytös näkyy Okaksen mukaan alan bileissä.
”Näin sen konkreettisesti, kun olin vielä kampeamassa jalkaa oven väliin alalla. Kun ei ollut hittejä, kukaan ei tullut jutteleman juhlissa. Kun menestystä alkoi tulla, meno muuttui täysin. Se on kuvottavaa.”
Okas ei myöskään glorifioi työtään tai luomisprosessia. Hänellä on samanlainen lähestymistapa kuin edesmenneellä poptaiteilija Andy Warholilla, joka tiivisti taiteen näin:
It’s work. The most important thing is work.
Tällainen asenne saa aikaan sen, että Okaksen kanssa on mukavaa ja levollista tehdä hommia. Kolmas oppi kuulostaakin itsestäänselvyydeltä, mutta tällä alalla se ei sitä ole: älä ole mulkku.
Työtuntien ja maanläheisyyden lisäksi tarvitaan analyyttista otetta, Okas sanoo.
Esimerkiksi muutama vuosi sitten hänellä oli Spotifyn Suomen top-50-listalla 13 biisiä, mutta radiosoitto takelteli. Okas päätti ottaa radion haltuun. Joka päivä töihin ajaessaan Lahti-Helsinki-välillä hän kuunteli radiota ja analysoi biisejä.
Analyysi on kuitenkin musiikissa kuin sukset mäkihypyssä. Niiden pitää olla kunnossa, jos haluaa päästä pitkälle, mutta ei kukaan hyvien sukien ansiosta voita. Tästä puhuttiin jo aiemmin, intuitiosta.
”Minulla intuitio on parhaimmillaan usein silloin, kun olen univajeessa, koska silloin en yliajattele. Siksi mulle usein toimii se, että teen pitkiä päiviä lyhyillä yöunilla.”
Kun kaikki menee putkeen, palkintona on loistava biisi. Se on tunteena yhtä euforinen kuin mäkihypyssä pitkälle K-pisteen yli lentävä leiskautus.
”Session lopussa se kolme minuuttia, kun jengi ei pysty istumaan paikallaan, kun kuunnellaan biisiä.”
Oppitunti numero neljä: analysoi, mutta luota intuitioon.
Herttoniemessä studiolla aloitan kysymykseni sanomalla, että Okas on selkeästi lahjakas työssään, ja jo ennen kuin ehdin puhua loppuun, hän ottaa katsekontaktin ja keskeyttää sanomalla: ”arvostan”.
Tässä hän on selkeästi hyvä: aistimaan, miten toiset ihmiset saa hyvälle tuulelle pienillä jutuilla.
”Se on totta. Mä olen kameleontti ja asiakaspalvelija. Aistin herkästi tunnelmia ja ihmisten fiiliksiä ja etsin sitä juttua, millä saan kiinni siitä, mitä artisti haluaa.”
Joidenkin kohdalla se on vaikeampaa kuin toisten.
”Jotkut osaa kuvailla musiikillisilla termeillä sitä mitä ne haluaa. Toiset sanoo, että ne haluan ’vihreää’. Silti aina pitää osata toimittaa.”
Koska Okas osaa aistia ihmisiä ja sen jälkeen painella näistä oikeita nappeja, hän on joskus pohtinut, missä menee mukautuvuuden ja manipulaation raja.
”Mielestäni kysymys on tarkoitusperistä. Käytän kykyäni siihen, että saan artistille mahdollisimman hyvän lopputuloksen.”
Herkkyys ja sosiaalisten tilanteiden taju on usein synnynnäistä, mutta jotkut ihmiset oppivat myös aistimaan tunnelmia elämänkokemustensa takia. Jos lapsuudessa on joutunut vaikkapa tulkitsemaan alkoholisoituneen tai muutoin epävakaan vanhemman käytöstä, reseptorit saattavat muovautua herkiksi.
Okaksen kohdalla kyse ei ole lapsuuden traumoista. Puolalaistaustainen isä oli kannustava ja ymmärtävä, samoin äiti, joka oli viulisti ja erityisherkkä.
”Ehkä se on periytyvää.”
Oli miten oli, oppitunti numero viisi on selkeä: opettele kuuntelemaan ja lukemaan ihmisiä.
Ensimmäisen ”yrityksensä” Daniel Okas perusti 14-vuotiaana. Hän möi itse virkkaamiaan pipoja. Alkusysäys oli käytännönläheinen: ei ollut fyrkkaa ostaa pipoa.
Muutaman vuoden päästä klassista pianonsoittoa lapsesta asti opiskellut Okas alkoi tehdä Youtubeen ja Facebookiin pianocovereita. Se oli helppoa, sillä Okaksella on absoluuttinen sävelkorva, ja hän pystyy soittamaan melkein minkä vaan biisin korvakuulemalta. Stara-lehti teki jutun Okaksen coveroimasta Major Lazerin Lean on -biisistä, ja video keräsi satojatuhansia näyttökertoja.
16-vuotias aloitteleva sometähti sai kesätyöpaikan Marli Juissilta kesäsomettajana, ja Okas oppi lisää alan lainalaisuuksia. Hän teki samalla omia demoja ja tutustui artisti Tuuliin, jonka kanssa sai jalansijaa musiikkialalta. Okas huomasi, että studioilla ollessaan häntä kiinnosti eniten se, mitä tuottaja tekee.
”Olin se supernörtti, joka kyseli kaikki mahdolliset jutut niiltä, että mikä tämä ja tämä nappi on.”
Alkoi mennä lujaa.
Okas keikkaili Tuulin kanssa ja tuotti musiikkia, ja pikkuhiljaa edes mäkihyppyyn ei ollut enää aikaa. Pipojen virkkaamisen ympärille oli lisäksi syntynyt Dokas-niminen vaatemerkki, joka teki pipojen lisäksi huppareita ja t-paitoja.
Täysi-ikäistyessä näytti, että onnistuneen ponnistuksen jälkeen lento sen kuin jatkuu, kunnes navakka tuulenvire tarttui Okakseen ja mäjäytti hänet kumpuun.
”Se on menneisyyttä”, Okas sanoo studiolla. Hän ei mielellään muistele elämänsä raskainta aikaa.
”Sanotaan vaan, että mä luotin vääriin ihmisiin.”
Okas oli tehnyt 18-vuotiaana hyvässä nousukiidossa sopimuksen manageritoimiston kanssa. Nämä huijasivat Okasta, ja lopputuloksena Okakselle kertyi kymmeniä tuhansia euroja velkaa, jotka menivät ulosottoon.
”En muista tarkkaa summaa, mutta puhutaan muistaakseni noin 40 000 euron veloista.”
Luottotiedot menivät. Se on helvetillistä. Kaikki käytännön asiat puhelinliittymän hankkimisesta asunnon vuokraamiseen muuttuivat taisteluksi. Okas masentui ja makasi puolisen vuotta sängyssä tekemättä juuri mitään.
Kyse ei ollut vain siitä, että velkataakka ahdisti. Kyse oli siitä, että Okas oli se tyyppi, jolle lapsena oli maailmanloppu myöhästyä kolme minuuttia oppitunnilta. Hän ei myöhästy, hän ei epäonnistu, hän on ahkera ja kunnollinen. Ja nyt hän ei ollutkaan.
Se oli sietämättömän häpeällistä.
”Oli päiviä, että makasin sängyssä, enkä käynyt edes kusella.”
Puolen vuoden päästä Okas päätti, että jotain pitää tehdä. Ensimmäinen askel oli alkaa käydä aamulenkeillä. Vanhemmilla, kavereilla tai sukulaisilla ei ollut mahdollisuutta auttaa rahallisesti, joten Okas päätti sängystä ylös päästyään ratkaista ongelmansa samalla tavalla kuin hän oli aina ratkaissut ongelmansa.
”Piti tehdä vitusti duunia. Hemo grindi mode päälle”
Okas teki puhelinmyyntiä, karaokeisännän töitä ja tuotantosessioita. Kaiken, mitä oli tarjolla. Pari sataa täältä, viisikymppiä tuolta.
Kahdeksan kuukauden paahtamisen jälkeen Okas oli lyhentänyt velkojaan ja samalla säästänyt sen verran rahaa, että oli kyennyt ostamaan äänikortin ja mikrofonin. Hän päätti keskittyä täysipäiväisesti musiikin tuottamiseen. Ulosottovirkailija oli sitä mieltä, että se ei ole hyvä idea.
”Se soitti ja sanoi, että mitä vittua sä teet, et sä millään musiikilla lyhennä noita velkoja. Siinä vaiheessa velkaa oli korkoineen varmaan joku 20–30 tonnia. Sanoin, että sä tulet näkemään, että tämä toimii.”
Oppitunti numero kuusi on klisee, mutta se on silti Okaksen kohdalla totta: usko unelmiin.
Ei se helppoa ollut. Joskus rahat olivat niin tiukassa, että oli nälkä. Ja janokin.
”Se on jännä tilanne, kun on menossa biisileirille Espanjaan. Minut lennätetään sinne ja maksetaan majoitukset ja muut, mutta lentokentällä ei ole varaa ostaa vesipulloa.”
Pikkuhiljaa Okas pääsi mukaan sessioihin, joista syntyi yhä suositumpaa musiikkia. Kun hittejä alkoi tulla, alkoi tulla myös rahaa. Suurin merkitys oli sillä, että Fountain Productionsin Santeri Kauppinen ja Pasi Haapanen huomasivat Okaksen potentiaalin ja ottivat hänet taloon.
Kauppisella ja Okaksella oli tapana pitää Tequila Thursday -sessioita tässä samassa huoneessa, jossa istumme nyt. Konsepti oli yksinkertainen: torstaina tehdään yötä myöten musiikkia ja juodaan tequilaa.
Eräistä sessioista syntyi niin hyvä biisi, että se johti yhteistyöhön Burna Boyn kanssa. Sen jälkeen Santeri Kauppinen viimeistään vakuuttui Okaksen taidoista. Kauppinen otti Okaksen mukaan pitkälle reissulle Los Angelesiin tutustumaan kansainväliseen musiikintuotantomaailmaan.
”Se on tärkeimpiä reissuja ikinä. Opin vaatimustason ja toisaalta tajusin, että pärjään siellä. Samalla syntyi verkosto, joka johti monen mutkan kautta moniin juttuihin.”
Oppitunti numero seitsemän: juo tequilaa.
Vitsi vitsi. Opetus on: luo verkosto.
Kun Okas puhuu kansainvälisistä biisintekosessioista, hän puhuu huoneista. Niissä joutuu jatkuvasti epämukavuusalueelle.
”Jos menet niihin huoneisiin ilman hyvää sessiokokemusta Suomesta, ei siellä pärjää. Ne on niin paljon kovempia kuin Suomessa, se on ihan eri geimi.”
Siksi moni tyytyy kotimaahan. Kun on saavutettu hyvä asema täkäläisessä musiikkibisneksessä, moni mukavoituu. Ja koska jo Suomessa on vaikeaa päästä hyvään asemaan, moni ei ole valmis tekemään samaa kansainvälisillä markkinoilla. Miksi lähteä ottamaan turpaan Keski-Euroopan Mäkiviikolle, jos SM-tasolla menee hyvin?
”Siellä pitää aloittaa nollasta, koska suomijutuilla ei ole siellä mitään merkitystä.”
Okas taas tykkää haasteista. Taloudellinen puoli on toki yksi osa yhtälöä, onhan se kivaa saada paljon rahaa. Mutta ei raha motivoi riittävästi, vaan se, että saa tehtyä kansainvälisen hittibiisin niiden kovimpien tyyppien kanssa, se kolmen minuutin euforinen hetki, joka odottaa studiosession pääteeksi, kun kuunnellaan biisiä.
Pieni tuli perseen allakaan ei ole yhtään pahitteeksi.
”Mäkihyppykisoista lähtien paine on saanut mut aina suoriutumaan paremmin.”
Oppitunti numero kahdeksan: tee töitä itseäsi parempien kanssa.
Okaksen tarina on kieltämättä hohdokas: Kankaanpäästä maailmalle, vaikeuksien kautta voittoon.
Silti näissä kahdeksassa opissa on myös jotain häiritsevää. Niiden pohjalta kansainvälisestä musiikkibisneksestä piirtyy aika ruma kuva.
Jotta pärjää, pitää painaa niska limassa ja nukkua vähän. Pitää olla parempi kuin muut, pitää tehdä enemmän kuin muut. Pitää olla reippain, kaunein, ovelin ja älykkäin supersuorittaja, sillä jos ei juokse kovempaa kuin muut, on arvoton.
Tästä hegemoniasta ei tarvitse pitää, mutta se on silti ihan totta: musiikkibisnes on raakaa touhua.
Ja tästä päästään yhdeksänteen ja viimeiseen oppituntiin. Se on vähän monimutkaisempi kuin aiemmat.
Kun Daniel Okas lähti ensimmäistä kertaa Los Angelesiin ”koviin huoneisiin”, hänelle ei ollut vielä ehtinyt tulla luottotietoja. Okas oli juuri ennen matkaa lyhentänyt viimeisen erän ulosotoistaan.
”Mulla on video siitä. Mä en pysty vieläkään katsomaan sitä videota. Mä itkin vaan ja maksoin sen laskun. En tiedä, miksi en pysty katsomaan sitä. Kai se oli vaan niin pitkän helvetin loppu, että ei halua enää palata takaisin siihen.”
Okas sai hyvin nuorena kokea, miltä tuntuu, kun joku kusettaa kunnolla. Jotkut oppivat tällaisen kokemuksen jälkeen, ettei ihmisiin kannata luottaa. Osa katkeroituu ja kovettuu, ja osa alkaa itse kusettaa toisia: epäreiluhan tämä maailma on minullekin ollut.
Musiikkibisneksessä on paljon ihmisiä, jotka toimivat näillä opeilla ja menestyvät loistavasti. Mutta Okas sanoo, että haluaa toimia toisin.
”Jos kohtaisin ne tyypit, jotka kusetti minua, kättelisin ja kiittäisin. Koska opin siitä niin paljon.”
Mitä sinä opit siitä?
”Kun tietää, millaista on olla ihan vitun persaukinen ja pulassa, osaa arvostaa sitä, mitä on nyt. Samalla empatia ja ymmärrys hankalassa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan kasvaa. Enhän minäkään tehnyt silloin 18-vuotiaana mitään väärin, ja silti jouduin kuseen.”
Annetaan Okaksen näillä puhein kertoa viimeinen oppi:
”Kaikki ei ole aina itsestä kiinni.”
Artikkeli julkaistu elokuussa 2026.
