Vieraana Jemina: Vapaus löytyi, kun uskalsi tehdä omilla ehdoilla
Musiikki on ollut läsnä Kouvolassa varttuneen laulaja-lauluntekijä ja artisti Jeminan (Jemina Haatainen) elämässä lapsesta lähtien. Hän kävi soittotunneilla, opiskeli musiikkiluokilla ja teki ensimmäisiä omia kappaleitaan jo 11-vuotiaana. Vaikka haave artistiudesta kolkutteli nuoren tekijän takaraivossa, sen toteutuminen tuntui kuitenkin lähes mahdottomalta ajatukselta.
Siispä Jemina lähti opiskelemaan hoitoalaa ja kouluttautui lähihoitajaksi.
”Ammattikoulussa koin jopa jonkin sortin häpeää musikaalisuudestani. Ympärillä ei ollut muita, joita musiikki olisi kiinnostanut samalla tavalla”, hän muistelee.
Palo musiikkia kohtaan ei kuitenkaan sammunut. Kun Jemina myöhemmin lähti kouluttautumaan kätilöksi ja muutti jatko-opintojen perässä pääkaupunkiseudulle, hän alkoi taas tehdä omia kappaleita ja trackata niitä verkossa. Hän innostui perustamaan Instagram-tilin, ja alkoi julkaista siellä lauluvideoita.
”Kun tili oli ollut puolisen vuotta pystyssä, Los Rollos -tuottajaduon Iiro Paakkari otti minuun yhteyttä ja kutsui kanssaan studiolle”, Jemina muistelee.

Vaikka Jeminalla ei ollut aiempaa kokemusta co-writesta eli biisien kirjoittamisesta yhdessä muiden kanssa, tapa osoittautui varsin tuotteliaaksi. Iiron kanssa sessioissa valmistui kolme kappaletta. Yksi niistä oli Jeminan sessioon mukanaan viemä sävellys – ja sittemmin Nelli Matulan levyttämä ja julkaisema kappale Ojaan.
Kappaleet päätyivat Patric Sarinin työpöydälle. Hän kiinnostui nuoresta tekijästä ja halusi kiinnittää tämän biisinkirjoittajaksi talliinsa. Kustannussopimus avasi Jeminalle ovet biisileireille, co-write-sessioihin ja studioille, missä hän tutustui myös muihin tekijöihin. Yksi heistä oli Tomi Tamminen, jonka kanssa yhteistyö sujui niin hyvin, että lopulta kaksikko innostui kirjoittamaan kappaleita myös Jeminalle itselleen.
Ne herättivät myös levy-yhtiön kiinnostuksen, jonka kanssa Jemina solmi pian diilin – vain puoli vuotta kustannussopimuksen jälkeen. Ensimmäinen oma single Pilkkahintaan julkaistiin vuonna 2021.
”Jälkikäteen pohdittuna kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Olin tuolloin vasta 21-vuotias ja aika hukassa oman artistiuden kanssa”, Jemina pohtii.
Oman vision ehdoilla
Vaikka oli Jeminalla kyllä hahmotelmia omalle musiikilliselle suunnalleen jo tuolloin: suuria melodioita, vahvaa dynamiikkaa ja vaikutteita Sian kaltaisilta tekijöiltä.
Levy-yhtiön näkemys oli kuitenkin toisenlainen, ja ristiriita alkoi jarruttaa nuorta tekijää. Epävarmuus näkyi olemisessa ja kuului musiikissa.
Lopulta ratkaisu oli selvä. Kun keväällä 2024 Jemina siirtyi itsenäiseksi tekijäksi, se tuntui vapauttavalta. Lukot alkoivat aueta, ja muutos välittyi tekemiseen.
Vain viikko levydiilin päättymisen jälkeen syntyi kappale nimeltä Ihmishirviö. Syksyllä Jemina julkaisi itsenäisesti singlen Ylpee. Siitä tuli Jeminan ensimmäinen hitti ja kappale, joka nosti hänet suuren yleisön tietoisuuteen.
“Ymmärsin, että parhaat jutut syntyvät silloin, kun löytää oman vision ja on vapaus toteuttaa sitä”, Jemina sanoo.

Vaikka indie-kentän haasteista puhutaan tällä hetkellä paljon, itsenäisessä tekemisessä on Jeminan mielestä myös paljon hyvää.
”Vapaus mahdollistaa minulle sen, että en ole velvollinen muille. Jos joku biisi ei tuota odotettua lopputulosta, se on pois vain minulta.”
Hän haluaa kannustaa myös muita itsenäiseen tekemiseen ja rohkeuteen:
”Miksi jäädä pitämään taitojaan vakan alla ja odottelemaan jotain ulkopuolelta tulevaa mahdollisuutta, jos voi myös itse julkaista ja tarttua toimeen?”
Tekijänoikeus tuo turvaa taiteelle
Itsenäisenä tekijänä myös tekijänoikeuksien merkitys on konkretisoitunut Jeminalle uudella tavalla.
”Kun aloin itse tehdä teos- ja ääniteilmoituksia, asiaan tuli perehdyttyä ihan eri tavalla. Minulle kuuluu nyt myös omien, itse julkaisemieni äänitteiden tuottajaosuus, mikä on ihan mukava lisä.”
Jemina kertoo saavansa Gramex-korvauksia omista julkaisuistaan, minkä lisäksi hän on toiminut taustalaulajana myös muiden artistien, kuten Suvi Teräsniskan ja Samuli Edelmannin, kappaleilla.
“Tekijänoikeuskorvaukset ovat tärkeä osa artistin tulonmuodostusta. Palkka kertyy pienistä virroista, mutta jokainen osa on merkityksellinen”, Jemina sanoo.
Hänelle tekijänoikeus merkitsee myös turvaa siitä, ettei omaa taidetta voi viedä tai käyttää ilman lupaa.

Pitkä tie, vahva kivijalka
Viime kesänä Jemina nousi lavalle ensimmäistä kertaa omalla musiikillaan lämmitellessään Suvi Teräsniskaa, ja keikkailu on tuntunut heti omalta. Tulevana kesänä hän nousee myös Ruisrockin lavalle.
“Erityisen hienoa keikkailussa on se, että saan esiintyä musiikilla, joka on sataprosenttisesti minua”, hän sanoo.
Tällä hetkellä Jemina työstää debyyttialbumiaan, jonka on tarkoitus ilmestyä syksyllä 2026. Albumi sulkee yhden tärkeän vaiheen hänen urallaan.
“Sen jälkeen voi taas puhtaalta pöydältä alkaa tekemään jotakin uutta”, Jemina pohtii.

Artistin uran varrelle voi mahtua useita uusia alkuja ja vaiheita. Jemina uskoo, että etenkin juuri siksi pitkäjänteinen työ kestävän pohjan rakentamiseksi on tärkeää.
”Haluan kasvattaa fanikuntaani ja kehittää uraani kaikessa rauhassa. Alalla odotetaan usein nopeita voittoja, mutta harva on heti valmis pakkaus – eikä tarvitsekaan olla.”
Kun eteen tulee lannistavia hetkiä tai usko on koetuksella, Jemina palaa saman kysymyksen äärelle:
“Jos joskus mietin lopettamista, kysyn itseltäni: mitä sitten tekisin? Totuus on, että palaisin aina pianon ääreen. Musiikki on minulle tapa olla ja välittää tunnetta. Se merkitsee minulle kaikkea.”