• EN
  • SV
  • Whamin Last Christmas oli jälleen joulun soitetuin

    15.12.2025
    Wham-yhtyeen Last Christmas kiilasi jälleen viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kotimaisilla radiokanavilla. Viime vuonna listan kärjessä ollut Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu putosi listasijalle neljä. Gramexin joulutilasto listaa loka-joulukuun ajalta radioiden kaksikymmentä soitetuinta joululaulua. Viime vuoden tilastoinnissa mukana oli myös Yle.

    Wham-yhteen Last Christmas otti haltuunsa joululistan piikkipaikan 852 soittokerralla. Kappale on hallinnut listojen kärkeä kestomenestyjänä: Gramexin tilastoissa kärkipaikka on nyt jo kuudes 2010-luvulta alkaen.  

    Kotimainen musiikki kärkkyy tiukasti haastajana kärjen kannoilla. Toisena viime vuoden listalla oli viime vuoden tapaan Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan, joka sai yhteensä 779 soittoa. Seuraava kotimainen löytyi Chris Rean Driving Home For Christmasin (767 soittoa) jälkeen sijalta 4. Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu sai yhteensä 695 soittoa.  

    Yhteensä kahdestakymmenestä soitetuimmasta kappaleesta kotimaisia oli kymmenen. 

    Tärpit Whammageddon-haasteeseen

    Tänä vuonna Gramex selvitti myös leikkimielisen vinkkilistan Whammageddon-haastetta varten. Listasta selviää, millä radiokanavilla Whamin hitti soi mahdollisimman vähän. 

    ”Whammageddon on kansainvälinen joulukuun haaste, jossa tavoitteena on selvitä 1.–24.12. kuulematta alkuperäistä Last Christmas -kappaletta. Jos biisi osuu korviin – radiossa, kaupassa tai juhlissa – peli on menetetty. Tippuminen ilmoitetaan usein sosiaalisessa mediassa hashtagilla #Whamageddon”, kertoo Gramexin data- ja järjestelmäasiantuntija Henna Pekkala

    ”Leikkimielisen listauksen mukaan pienen riskin radiokanavia kisaajille ovat esimerkiksi Radio Nostalgia, Järviradio, SuomiPop, NRJ ja Yle Saame. Näillä kanavilla Last Christmas soi viime vuonna vain kerran”, kertoo Pekkala. 

    ”Takuuvarmat radiot ovat niitä, jotka soittavat vähäisesti joulubiisejä tai ei ollenkaan. Sellaisia ovat esimerkiksi Easy Hits, Suomiräp, Radio Helsinki, Basso, Rock ja Hitmix.” 

    Taustaa tilastoista

    Tilastojen mukaan joululaulujen soittaminen kestää kaupallisilla kanavilla noin kuukauden. Joululaulujen sesonki alkaa marraskuun loppupuolelta ja jatkuu tapaninpäivään. 

    Tilaston on tehnyt tekijänoikeusjärjestö Gramex radioilta saamiensa soittotietojen perusteella. Tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa äänitemusiikin esittäjiä ja tuottajia. 

    1. LAST CHRISTMAS WHAM! 852 
    2. JOULUN KANSSAS JAAN HALOO HELSINKI! FEAT. CANTORES MINORES 779 
    3. DRIVING HOME FOR CHRISTMAS CHRIS REA 767 
    4. JOSSAIN ON KAI VIELÄ JOULU LEEVI AND THE LEAVINGS 695 
    5. ALL I WANT FOR CHRISTMAS IS YOU MARIAH CAREY 679 
    6. DO THEY KNOW IT’S CHRISTMAS BAND AID 605 
    7. LÄMMIN LUMI PEITTÄÄ MAAN ANTTI TUISKU 566 
    8. FELIZ NAVIDAD JOSÉ FELICIANO 512 
    9. HAPPY XMAS (WAR IS OVER) JOHN LENNON & YOKO ONO 504 
    10. JOULUMAA KATRI HELENA 475 
    11. IT’S BEGINNING TO LOOK A LOT LIKE CHRISTMAS MICHAEL BUBLÉ 464 
    12. RAKKAUS MEIHIN JÄÄ SUVI TERÄSNISKA 443 
    13. HEI MUMMO SUVI TERÄSNISKA 439 
    14. THANK GOD IT’S CHRISTMAS QUEEN 414 
    15. FAIRYTALE OF NEW YORK THE POGUES & KIRSTY MACCOLL 407 
    16. SYDÄMEENI JOULUN TEEN VESA-MATTI LOIRI 377 
    17. AVARUUS SAMULI EDELMANN 344 
    18. CHRISTMAS ALL OVER AGAIN TOM PETTY AND THE HEARTBREAKERS 335 
    19. TULE MEILLE JOULUKSI JENNI VARTIAINEN 325 
    20. VARPUNEN TUULIKAAPISSA ARTTU WISKARI 308 

     Tilasto: Kaupallisten radioiden ja Ylen soitetuimmat joululaulut 2024, Tekijänoikeusjärjestö Gramex/Henna Pekkala 

    Lisää samasta aiheesta