• EN
  • SV
  • Vuoden Musiikkioivallus -palkinto Maija Isola -dokumenttielokuvalle

    31.08.2022
    Maija Isola -dokumenttielokuva palkittiin tänään Gramexin ja Teoston Vuoden musiikkioivallus -tunnustuspalkinnolla audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Voittajakriteeri oli teoksen kekseliäs ja erityistä lisäarvoa tuova musiikin käyttö.

    Taiteilija ja tekstiilisuunnittelija Maija Isolasta kertovan dokumenttielokuvan valitsi voittajaksi riippumaton ammattilaistuomaristo. Tuomariston mukaan Maija Isolan musiikki, joka koostuu sekä olemassa olevista teoksista että tilaustyönä sävelletystä musiikista, luo kohteestaan monipuolista kuvaa innovatiivisella tavalla.

    ”Teoksen monia musiikin eri lajeja ja musiikkikulttuureita edustavat katkelmat syventävät ja rikastavat kertomusta Isolan persoonasta, elämästä, urasta ja taiteesta. Musiikilla kerrotaan poikkeuksellisen paljon asioita, joita ei pysty ilmaisemaan kuvilla ja sanoilla,” kerrotaan tuomariston perusteluissa.

    Tapahtumassa palkinnon vastaanottivat teoksen puolesta ohjaaja Leena Kilpeläinen (kuvassa keskellä), säveltäjä Sanna Salmenkallio (oik.) ja tuottaja Merja Ritola (vas.).

    ”Palkinto on kaikille teoksen ja sen musiikin tekijöille iso kunnia. Monipuoliseen musiikkiin kiinnitettiin paljon huomiota koko tuotannossa. On hienoa, että se huomattiin tällä tunnustuksella. Lämmin kiitos tuomaristolle,” kertoo tuottaja Merja Ritola Greenlit Productionsilta.

    ”Musiikki oli Maija Isolalle osa luomisprosessia; hän kuunteli usein työskennellessään musiikkia. Elokuvan musiikilla haluttiin luoda visuaalisia mielikuvia ajasta ja paikasta, sekä syventää elokuvakerronnallista kuvaa kohteesta, eli taiteilija Maija Isolasta. Maija Isola matkusti ja asui useissa eri maissa, joten äänitemusiikiksi valikoitui paikkasidonnainen kansanmusiikki. Isolan sisäistä ääntä ja eri elämäntilanteisiin liittyviä tunteita haluttiin erityisesti syventää Sanna Salmenkallion teosta varten säveltämällä musiikilla,” kertoo Ritola.

    Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla huomioidaan kotimaisia av-teoksia, joissa on käytetty musiikkia erityistä lisäarvoa tuovalla tavalla. Yhteensä palkintoehdokkaaksi haki 21 audiovisuaalisen alan teosta, jotka edustivat monipuolisesti eri lajityyppejä kuten pitkiä elokuvia, lastenohjelmia sekä erilaisia televisio-ohjelmia draamasarjoista realityihin.

    Tuomariston valitsemalle shortlistalle ylsivät kolme tv-sarjaa ja kolme dokumenttielokuvaa: Aikuiset (Yellow Film & TV, ohj. Anna Dahlman), Mies joka kuoli (ReelMedia, ohj. Samuli Valkama), Munkkivuori (Rabbit Films, ohj. Jani Volanen), Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (Road Movies, ohj. Susanna Helke), Karaokeparatiisi (Napafilms, ohj. Einari Paakkanen) ja voittaja Maija Isola (Greenlit Productions, ohj. Leena Kilpeläinen). Tuomaristo kiitti ehdokkaita erityisesti monipuolisuudesta.

    Palkinnon riippumattomaan tuomaristoon kuuluivat emeritusprofessori Henry Bacon, toimittaja ja tietokirjailija Kalle Kinnunen, musiikkitoimittaja Anne Teikari sekä operatiivinen johtaja Anu Ubaud, joka on toiminut pitkään myös Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkönä. Raadin sihteerinä toimi Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku.

    Screen Helsinki on uusi audiovisuaalisen alan ammattilaistapahtuma ja jatkoa tutulle, pitkän historian omaavalle Media & Message -tapahtumalle. Tapahtuman järjestäjä Audiovisual Producers Finland – APFI ry on kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien etujärjestö.

    Teos- ja äänitetiedot ”Maija Isola”

    Maija Isola, elokuvateatteriensi-ilta 4.3.2022
    Tuotantoyhtiö: Greenlit Productions Oy
    Ohjaaja: Leena Kilpeläinen
    Tuottaja: Merja Ritola
    Musiikkivalinnoista vastanneet henkilöt: Leena Kilpeläinen, Merja Ritola

    Teosta varten sävelletty musiikki

    Säveltäjä: Sanna Salmenkallio
    Musiikin tuotanto: Finnvox Studiot
    Musiikin äänitys: Viktor Sevrjugin, balalaikkaorkesterin erillisäänitys, Joonatan Turkki
    Musiikin miksaus: Mikko Rothfors
    Muusikot: Kaisa Siirala: saksofonit ja bansuri, huilu: Teho Majamäki, vibrafoni ja lyömäsoittimet: Matti Tegelman, kontrabasso: Sanna Salmenkallio, viulu, piano, elektroniikka sekä Helsingin Balalaikkaorkesteri: Pentti Yrjänäinen

    Teoksessa käytetty äänitemusiikki

    Kesäaamu. Säv. Abt Franz, suom. sanat Ryynänen Roine, esittäjä Ylioppilaskunnan laulajat, 1965, © Warner Chappell Music Finland
    Nur nicht aus liebe weinen. Säv. Theo Mackeben, san. Hans Fritz Beckmann, esittäjä Zarah Leander mit dem Balalaika-Orch B. Romanoff Veröffentlichung, 1939. © Odeon
    Talvimyrskyjä. Säv. Julius Fucik, esittäjä Viljo Vesterinen ja Dallapé, 1939, © WMG
    Balalaikka. Säv. Trad. esittäjä Helsingin Balalaikkaorkesteri / Pentti Yrjänäinen (own recording)
    ES_Bombay Nights – Jon Bjork-03 © Epidemic Sound
    ES_Kickdown – Kick Castle © Epidemic Sound
    Kontilies. Säv. Trad. esittäjä Psarantonis, ©Aerakis – Cretan Musical Workshop & Seistron
    O fado de cada um. Säv. Freitas Frederico Guedes De, san. Tavares Joao Da Silva, esittäjä Amália Rodrigues, 1948. © Sociedade Portuguesa de Autores
    The Carnival Of Animals. Säv. Camille Saint-Saëns, esittäjä Zagreb Music Academy Chamber Orherstra, © Croatian music institute, Zagreb
    Azzargua N’Dik. Trad., Cheikh Khelladi, © Michel Lévy Productions
    Navajo Song. Säv. Yaxkin Chamaro, esittäjä Yaxkin Chamaro, Courtesy of First Frame Music o/b/o Limitless Sky