Suomen euroviisukarsinnat korvanneella Uuden Musiikin Kilpailulla menee tällä hetkellä paremmin kuin koskaan.
Miten UMK:n takkuinen alku kääntyi nousukiitoon – ja onko huippu jo saavutettu?
2010-luvun taitteessa Suomi konttasi Euroviisuissa: eurodance-yhtye Waldo´s Peoplen kappale Lose Control sijoittui viimeiseksi, ja folkduo Kuunkuiskaajien kappale Työlki ellää ei päässyt edes finaaliin.
Euroviisuilla ei ylipäätään mennyt kovin hyvin. Asialle oli tehtävä jotakin.
Huhtikuussa 2011 Yleisradion tuottaja Anssi Autio sai tehtäväkseen uudistaa vuodesta 1961 järjestetyt Suomen euroviisukarsinnat.
Syntyi Uuden Musiikin kilpailu, jolla oli kaksi edeltäjästään poikkeavaa tavoitetta: kilpailu järjestettäisiin siitä huolimatta, osallistuisiko Suomi Euroviisuihin, ja kuka tahansa voisi osallistua kisaan. Muutoksella haluttiin eroon vanhasta kutsukilpailumallista, jossa Yle maanitteli levy-yhtiöiltä sopivia artisti- ja biisiehdokkaita, mutta sai haaviinsa lähinnä alalaatikoiden pohjalta kaavittuja jämäpaloja.
Kansa protestoi aluksi muutosta: eihän perinteikäs viisukarsinta voisi mitenkään olla nimeltään Uuden Musiikin Kilpailu!
Artisteja ja biisintekijöitä uudistus kuitenkin ilahdutti, ja UMK sai heti ensimmäisellä kierroksellaan 650 kappaletta. Se on kaikkien aikojen ennätys.
Lisääntyneestä kiinnostuksesta huolimatta UMK ei noussut siivilleen välittömästi.
2010-luvun aikana ohjelman formaattia muutettiin vähän väliä, mutta nimekkäitä artisteja ei kiinnostanut osallistua kisaan, eikä kansa innostunut niistä, jotka osallistuivat.
Indierockyhtye Softenginen 11. sijaa lukuun ottamatta myös menestys Euroviisuissa jäi mitättömäksi: muiden muassa Sandhja ja Norma John eivät päässeet semifinaalia pidemmälle, ja harva edes muistaa heitä tänä päivänä.
Vuonna 2018 UMK luopui avoimesta kilpailusta ja pisti Saara Aallon kilpailemaan itseään vastaan kolmella eri kappaleella. Anssi Aution mukaan muutos oli välttämätön, ja sitä puolsi kaksi syytä.
”Emme saaneet vuoden 2018 biisihakuun oikeastaan yhtään mielenkiintoista tai tunnettua nimeä. Lisäksi lähes koko musiikkiala oli sitä mieltä, että kilpailu pitää muuttaa kutsukilpailuksi ja että Saara Aalto olisi paras artisti edustamaan Suomea Euroviisuissa.”
UMK kokeili yhden kilpailijan mallia vielä seuraavana vuonna Daruden ja Sebastian Rejmanin kanssa. Se ei toiminut: Look Away -kappale sijoittui oman semifinaalinsa viimeiseksi.
”Sen jälkeen yleinen mielipide oli taas kääntynyt niin, että kilpailu pitää tuoda takaisin. Olimme itsekin sitä mieltä. Se on enemmän tv-viihdettä ja alkuperäistä UMK-konseptia”, Autio sanoo.
2020-luvun alussa Ylen pitkäjänteinen työ alkoi tuottaa tulosta. Uuden, ”rohkeamman” ajanjakson symboliksi nousi Erika Vikman, jonka pikkutuhma Cicciolina-kappale herätti keskustelua ja alkoi luoda pienimuotoista UMK-hypeä.
”Erika toi kisaan rohkean popteoksen, jonka esitys oli ehkä Suomen mittakaavassa rajoja rikkova. Se show oli karhuineen tosi outo, ja siinä yritettiin selkeästi tehdä poppijuttua”, musiikkibloggaaja ja euroviisufani Markus Hilden sanoo.
Vikman ei voittanut UMK:ta, mutta kisaan osallistuminen kirkasti hänen artistikuvaansa ja toimi ponnahduslautana isompiin musiikkikuvioihin. Cicciolinasta tuli hitti, ja Vikmanista muutakin kuin vain Dannyn exä. Se osoitti Yleisradiolle, että valitulla tiellä kannatti jatkaa.
Jo aiemmin UMK oli antanut viitteitä, että sillä oli tarvittaessa uskallusta nostaa esiin erilaisia tekijöitä. Pertti Kurikan Nimipäivät ei ehkä pärjännyt Euroviisuissa, mutta kehitysvammaisen punkbändin tuominen kisaan oli itsessään peliliike, jolle nyökyteltiin kansainvälistä lehdistöä myöten.
2020-luvun alussa UMK:ssa tehtiin muitakin uudistuksia, jotka nostivat kisan profiilia. Yksi niistä oli ohjelmatiimin laajentaminen uusilla nimillä, kuten musiikkipäällikkö Tapio ”DJ Orkidea” Hakasella. Hän alkoi käydä ympärivuotista keskustelua biisintekijöiden, a&r-henkilöiden ja levy-yhtiöiden kanssa, jotta UMK pysyisi ihmisten mielessä.
”Aiemmin kuvio meni niin, että mä soitin huhtikuussa levy-yhtiöihin, että tulisiko teiltä tämä ja tämä artisti mukaan kisaan. Yleensä kysymys tuli heille liian nopeasti ja yllätyksenä”, Anssi Autio sanoo.
”On ollut sellaisia vuosia, ettei levy-yhtiön palavereihin tullut paikalle yhtään ihmistä, eli olimme aika syvällä. Sen takia näitä muutoksia on aina välillä tehty.”
Toinen UMK:n tasoa nostanut uudistus oli kilpailijoiden määrän karsiminen. Kun kisabiisejä oli enää vain seitsemän, rajallisilla resursseilla operoivan Ylen oli helpompi toteuttaa suomalaisittain laadukas show, jossa jokaisen kilpailijan esitykseen, puvustukseen ja musiikkivideoon panostettiin täysillä.
Kun tähtäimenä on Euroviisut, esityksiin pitääkin panostaa. Markus Hildenin mukaan se saattaa ratkaista jopa koko kisan.
”Pelkästään hyvällä biisillä ei pärjää, jos biisi ei syty lavalla sinä yhtenä iltana. Daruden Look Away on esimerkiksi ihan hyvä biisi, mutta sen esitys oli ihan hirveä, kun Darude vaan seisoi dj-tiskinsä takana ja Sebastian Rejman pyöri siinä lavalla. Se ei toiminut millään tavalla”, Hilden sanoo.
Myös artistit ovat panneet merkille Ylen lisääntyneet satsaukset UMK:hon. Se taas on lisännyt heidän kiinnostustaan osallistua kilpailuun.
”Kolmekymmentä ihmistä tekee musavideota, jotkut miettivät sun asuja ja jotkut miettivät mitä lavalla tapahtuu. On hieno asia olla mukana tällaisessa artistina”, tämänvuotinen UMK-finalisti Mikael Gabriel sanoi Iltalehden haastattelussa tammikuussa.
Myös Sara Siipola myöntää, että juuri UMK:n kohentunut maine ja suosio sai hänet hakemaan mukaan kilpailuun.
”Viime vuosien aikana olen seurannut UMK:ta tiiviimmin, ja huomannut sen positiivisen vaikutuksen artistien uriin”, Siipola sanoo. ”Tietysti toivon, että sillä olisi positiivinen vaikutus myös omaan uraani. Se on ainakin varmaa, että näkyvyys UMK:ssa on suuri.”
Lisääntynyt kiinnostus UMK:ta kohtaan saattaa pohjimmiltaan olla seurausta siitä, että myös Euroviisut kiinnostavat tällä hetkellä yleisöä enemmän kuin vielä viitisen vuotta sitten.
Tarkkaa syytä tähän on vaikea sanoa. Kyse voi olla luontaisesta syklistä, tai sitten ihmiset ovat jälleen havahtuneet siihen, miten riemastuttavan outo spektaakkeli Euroviisut on kaikessa musiikkia, nationalismia ja suvaitsevaisuutta sotkevassa karnevalistisuudessaan.
Viime vuosina kisa on myös nostanut listoille isoja hittejä pidemmän tauon jälkeen.
Tästä päästään itseään ruokkivaan kehään: Kun Euroviisut kiinnostavat enemmän, UMK kiinnostaa enemmän. Ja kun UMK kiinnostaa enemmän, levy-yhtiöt ovat tajunneet, että kilpailu on hyvä alusta markkinoida uusia artisteja ja yhtyeitä, uudelleensynnyttää pimentoon jääneitä nimiä tai tarjota näkyvyyttä artisteille, jotka eivät sitä enää muuten saa.
”Mitä enemmän levy-yhtiöt ottavat UMK:n tosissaan, eli harkitsevat sitä eräänlaisena uraliikkeenä artisteille, sitä kovatasoisemmaksi kilpailu tulee”, Markus Hilden sanoo.
Lumipalloefekti ei jää tähän. Kun levy-yhtiöt kiinnostuvat UMK:sta, kisaan lähetettävien biisien taso nousee. Ja kun biisien taso nousee, yleisön ja artistien kiinnostus nousee. Kun joku sitten menestyy Euroviisuissa Blind Channelin tai Käärijän tyyliin, se ruokkii gloryhunter-ilmiötä.
Anssi Autio vahvistaa, että UMK:hon lähetettyjen kappaleiden taso on ollut viimeiset neljä vuotta korkealla tasolla. Raakiledemoilla, kansakunnan luovalla hulluudella tai ”rämpytänpä tässä kitaraa ennen kuin menen saunaan” -osaston töräyksillä ei ole enää vuosiin päässyt kovinkaan pitkälle.
Se on tavallaan sääli, ja voi pahimmassa tapauksessa tasapäistää kisaan pyrkiviä ja valittavia kappaleita sekä niihin liittyvää riskinottoa.
Toistaiseksi laatutason nousu on kuitenkin näkynyt positiivisesti Suomen viisumenestyksessä. Autio nostaa esimerkiksi poppimetallibändi Blind Channelin, joka sijoittui kisassa kuudenneksi.
”Blind Channel oli jo raadille tullessaan tosi hyvä. Bändin tuottajalla Riku Pääkkösellä oli kuitenkin kovat ambitiot, joten hän palkkasi vielä maailman parhaan miksaajan viimeistelemään biisin. Yksi isoimpia UMK:ssa tapahtuneista muutoksista on nimenomaan se, että suurin osa levy-yhtiöistä on tajunnut, että biisi pitää hioa ihan loppuun asti.”
Hiominen vaatii usein rahaa. Onko vaarana, että UMK on muuttumassa kilpailuksi, johon vain levy-yhtiöiden suojateilla on varaa?
”Joka vuosi mukana on ollut myös tuntemattomampia artisteja, joilla ei välttämättä ole edes levy-yhtiötä. Pyrimme yhä siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus tulla tähdeksi”, Autio sanoo.
Jokaisella menestystarinalla on notkahduksensa.
Kun UMK julkisti tämänvuotiset finalistinsa tammikuussa, yksikään kappale ei erottunut välittömästi edukseen. Kokonaisuutta tuntui myös vaivaavan jonkinlainen post-Käärijä-krapula: ainakin kolmessa kappaleessa yhdistellään räppiä, ”teknoa” ja raskaita kitaroita.
Muutakin toistoa on havaittavissa. Kisassa on jälleen mukana yksi Senen perheen jäsen sekä yksi Ranka Kustannuksen poppimetallibändi, vieläpä toista kertaa lyhyen ajan sisään.
Markus Hilden pitää ratkaisua outona, mutta ymmärtää Euroviisu-kuvioihin liittyvän toisteisuuden.
”Ainahan kisabiiseissä toistetaan jollain tasolla edellisvuotta. Esimerkiksi Keiran viimevuotisen No Business on the Dancefloor -biisin huilukuvio oli tavallaan sama kuin Ukrainan voittobiisissä.”
Sillä, mitkä artistit UMK:n raati valitsee finaaliin, on iso merkitys sen kannalta, millaista säpinää kilpailu synnyttää. Jos esiintyjät eivät kiinnosta, ei hyväkään ohjelmakonsepti menesty.
Tärkein kriteeri UMK:hon pääsemiselle on Anssi Aution mukaan hyvä biisi. Sen lisäksi raati miettii kokonaisuutta, eli sitä, että valitut seitsemän artistia tai yhtyettä edustaisivat mahdollisimman monipuolisesti eri genrejä, sukupuolia ja kieliryhmiä.
Kilpailuun tulevissa hakemuksissa painottuvat Aution mukaan naispuoliset laulaja-lauluntekijät. Tänä vuonna UMK:hon haki kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä enemmän miehiä kuin naisia. Myös räppiä oli mukana enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Hildenin mielestä UMK voisi olla vieläkin kiinnostavampi, jos kisassa nähtäisiin enemmän suomenkielistä indiepopmusiikkia, ruotsinkielisiä kappaleita ja kansanmusiikkia.
”Esimerkiksi Norjalla on ollut monena vuotena mukana popbiisi, joka hyödyntää niiden kansanmusiikkiperinnettä modernisoituna. Sillä voi oikeasti pärjätä Euroviisuissa, sillä se on soundimaailmaltaan erilaista.”
Paikallisuus on tämän päivän megatrendi, joka näkyy myös striimitilastoissa esimerkiksi espanjankielisen musiikin lisääntyneenä suosiona. UMK-kappaleisiin pitäisikin Hildenin mielestä tuoda mukaan enemmän paikallisuutta.
”UMK on kuitenkin suomalainen kilpailu, jossa haetaan suomalaista hittibiisiä. Kisan voisi vetää myös niin, että haetaan mahdollisimman kansallista hittibiisiä eikä niinkään euroviisua, koska joskus nämä asiat menevät limittäin. Kiinnostava kansallinen kappale voi olla todella kiinnostava myös Euroopan mittakaavassa. Jos tarjontaa on 40 biisiä, se millä erottuu voi olla tosi pikkujuttu.”
Suomen tuleva viisuedustaja valitaan Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa Tampereen Nokia-areenalla helmikuun 10. päivä. Vaikka puitteet ovat isommat kuin aikaisempina vuosina, tapahtuma myytiin loppuun jo ensimmäisenä päivänä.
Suomen viisuedustajan valinta kiinnostaa nykyään myös ulkomaalaisia. Ehdokkaiden julkistustilaisuudessa tammikuussa juontavat morjestelivat tv-kameroille englanniksi, eikä suotta: UMK:n musiikkivideoiden katselusta jo kolmannes tulee ulkomailta.
”Viisufanien määrä maailmassa on todella iso. Puhutaan miljoonista ihmisistä, jotka seuraavat eri maiden karsintoja. On sanottu, että me ollaan paras euroviisukarsinta Euroopassa tällä hetkellä”, Autio sanoo.
Kansainvälinen kiinnostus UMK:ta kohtaan on pitkälti seurausta Suomen hyvästä viisumenestyksestä 2020-luvulla. Se taas on vahvistanut kansallista karsintaa ja lähentänyt UMK:ta sen esikuvan, Ruotsin Melodifestivalenin kanssa. UMK:sta onkin kasvanut instituutio, joka tuottaa hittejä ja jonne haetaan siitä huolimatta, kiinnostavatko Euroviisut vai eivät.
”On niitä, joiden pääpointti on pääsyssä Euroviisuihin, ja niitä, jotka hakevat etabloitumista Suomen musiikkikenttään, kuten Kuumaa viime vuonna. Heille mahdollinen pääsy Euroviisuihin on vain plussa siihen päälle”, Markus Hilden sanoo.
Vaikka UMK tuo valtavasti näkyvyyttä osallistujilleen, ei ole mikään itsestäänselvyys, että kisasta seuraisi jotain suurempaa. Esimerkiksi Keiran ura ei lähtenyt lentoon viime vuonna, vaikka hän saikin yhden radiohitin. Hänen edustamansa genre, englanniksi laulettu pop, on yksinkertaisesti liian epäsuosittua Suomessa tällä hetkellä.
”Se, että ura lähtee lentoon, vaatii jo aika paljon muutakin kuin osallistumisen UMK:hon, esimerkiksi karismaa ja erottumista muista”, Markus Hilden muistuttaa.
”Ellei sitten pääse Euroviisuihin, jolloin saa vielä extrabuustin siitä, että pääsee kilpailemaan uudestaan toukokuussa.”
