• EN
  • SV
  • Presidenttiehdokkaille tietopaketti luovien alojen arvosta

    16.01.2024 Lauri Kaira

    Luovan työn tekijät ja yrittäjät – Luovat ry toimitti joulun alla kaikille presidenttiehdokkaille tietopaketin nimeltä ”Presidenttiehdokkaan työkalupakki: Luovien alojen arvo Suomelle”.

    Oppaan mukaan kulttuuri on kautta historian ollut suomalaisen yhteiskunnan kivijalka, joka luo kansakunnan arvopohjaa ja vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä.

    Kulttuurin vaikutus on laaja. ”Vaikka taide ja kulttuuri ovat arvokkaita itsessään,  niillä on myös välineellistä arvoa. Ne vaikuttavat maakuvaan,  talouskasvuun ja henkiseen hyvinvointiin. ”

    Opas muistuttaa, että tilastokeskuksen mukaan Suomen luovat alat työllistävät moninkertaisesti enemmän kuin esimerkiksi metsä- tai kemianteollisuus. ”Niiden BKT-osuus on suurempi kuin vaikkapa paperiteollisuudella, ravintola- ja majoitusalalla tai maataloudella. Luovien alojen talous on 15,8 miljardia euroa ja ne luovat yli 136 000 työpaikkaa.”

    Sixten Korkman ja Anne Brunila

    Kiireiselle lukijalle tehty tiivis infopaketti sisältää faktatiedon lisäksi lyhyitä kiteytyksiä ja sitaatteja tunnetuilta suomalaisilta. Näiden joukossa ovat mm. ekonomistit Anne Brunila ja Sixten Korkman sekä Suomen kulttuurisuurlähettiläs Minna Parikka.

    Sixten Korkmanin mukaan taidekokemukset kehittävät kykyämme ajatella, miltä asiat näyttävät toisen ihmisen näkökulmasta. ”Ne voivat laajentaa ymmärryksemme rajoja ja edistää demokratialle suotuisia arvoja, samoin kuin terveyttä ja onnellisuutta. Siksi niillä pitäisi olla asemansa jokaisen suomalaisen elämässä.”

    Maakuva ja työllisyys

    Suurlähettiläs Paula Parviaisen mukaan kulttuurilla on vahva rooli Suomen maakuvan muotoutumisessa.

    ”Maakuvatutkimusten mukaan Suomella on kuitenkin tehtävää juuri kulttuurimme tunnetuksi tekemisessä. Meidän tulee kertoa paremmin ja laajemmille yleisöille siitä korkeatasoisesta ja uniikista kulttuurista, jota maassamme on runsaasti”, sanoo Parviainen. ”Taiteen keinoin voimme myös avata vuoropuhelua ja keskustelua arvoistamme ja meille tärkeistä asioista.”

    Anne Brunila korostaa luovien alojen merkitystä uusien työpaikkojen syntymiselle.

    “Luovien alojen kyky muuntaa investointinsa taloudelliseksi arvoksi ja kannattavaksi elinkeinotoiminnaksi on tärkeää Suomen elinkeinorakenteen uudistumiselle ja uusien työpaikkojen syntymiselle. Se vaatii kuitenkin monialaista kehittämistyötä kasvun mahdollisuuksien vahvistamiseksi”, sanoo Brunila.

    Tutustu presidenttiehdokkaan työkalupakkiin.