• EN
  • SV
  • Me ja muu Eurooppa: Miten yksityisen kopioinnin haitta korvataan?

    10.10.2024 Ville Hänninen
    Suomessa yksityisen kopioinnin aiheuttama haitta korvataan valtion budjetista. Muissa EU-maissa se tapahtuu valmistajien, maahantuojien ja toisinaan myös jälleenmyyjien suorittamin laite- ja tallennusalustamaksuin. Mutta millaisia eri maiden järjestelmät ovat?

    Yksityisen kopioinnin hyvitys perustuu EU-direktiiviin, joka koskee tekijänoikeuksia tietoyhteiskunnassa. Hyvitys on korvausta siitä, että jokainen saa kopioida laillisia teoksia omaan käyttöönsä. Kyse ei siis ole harkinnanvaraisesta kulttuurin tukimuodosta.

    Suomi on ainoa EU-maa, jossa yksityisen kopioinnin hyvitys rahoitetaan valtion budjetista.

    Aikaisemmin Suomessa oli käytössä samankaltainen laitemaksu kuin muissa EU-maissa nykyäänkin. Tallennuslaitteista perittiin tietty laitteesta riippuva summa, joka jaettiin eri tavoin tekijöille.

    Kansan suussa sitä kutsuttiin kasettimaksuksi, koska käytäntö aloitettiin C-kasettien kultakaudella vuonna 1984. Ajan mittaan sitä ehdittiin ulottaa myös CD-R-levyihin, MP3-soittimiin, digisovittimiin ja ulkoisiin kiintolevyihin.

    Vuonna 2011 Jyrki Kataisen hallituksessa käytiin keskustelua hyvitysmaksun laajentamisesta myös tietokoneisiin ja puhelimiin, mutta kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen esitys kaatui. Sen sijaan maksu päätettiin marraskuussa 2014 korvata budjettirahoituksella. Budjettiosuus oli sama, 11 miljoonaa euroa, kymmenen vuoden ajan.

    Korvausta menetetyistä tuloista

    Nyt hyvitysmaksu puolittunee vuodenvaihteessa 5.5 miljoonaan euroon. Nykyinenkin 11 miljoonan hyvitys korvaa vain neljänneksen yksityisen kopioinnin luovalle alalle aiheuttamasta haitasta. Puolet pienempi hyvityksen taso ei täytä
    tietoyhteiskuntadirektiivin ja Suomen lain mukaista kohtuullista korvaustasoa.

    Tekijänoikeuslain mukaan ”hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta, jonka tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön”.

    Vuonna 2023 kopioitiin Taloustutkimuksen mukaan 188–210 miljoonaa musiikki- ja elokuvatiedostoa. Niiden laskennallinen arvo on yli miljardi euroa, vaikka vain pieni osa tietenkin olisi valmis ostamaan teoksen ilman kopiointimahdollisuutta.

    Luovan alan näkökulmasta merkityksellistä ei ole niinkään, kuinka paljon yksityistä kopiointia tapahtuu vaan se, kuinka paljon se aiheuttaa tulonmenetystä.

    Luovan alan näkökulmasta merkityksellistä ei ole niinkään, kuinka paljon yksityistä kopiointia tapahtuu vaan se, kuinka paljon se aiheuttaa tulonmenetystä.

    Yksityisen kopioinnin aiheuttamasta haitasta elokuussa 2024 julkaistu selvitys osoittaa, että luovien sisältöjen yksityinen kopiointi aiheuttaa vuosittain noin 46 miljoonan euron haitan myynnin ja striimaustulojen menetyksenä.

    Hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista on pohdittu koko lailla siitä lähtien, kun budjettirahoitukseen siirryttiin kymmenisen vuotta sitten.

    Järjestelmää oli tarkoitus uudistaa jo viime hallituskaudella.

    Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut hovioikeudenneuvos Kristiina Harengon selvityshenkilöksi pohtimaan hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista ja sen mahdollisia piirteitä. Hänen tehtävänään on arvioida paitsi rahoitusvaihtoehtoja ja hyvityksen tasoa myös käytännön toteutusta. Selvityksen on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä.

    Mihin maksut kohdistuvat?

    Muissa EU-maissa korvauksia kerätään käytännössä varsin yhtenevin tavoin.

    Kussakin maassa tallennusalustojen ja laitteiden hintoihin sisältyy korvaus yksityisestä kopioinnista. Korvauksen suuruus eli tariffi vaihtelee tallennusalustojen ja laitteiden välillä. Tariffi voi olla esimerkiksi laitekohtainen tai perustua tallennustilaan.

    Korvauksen keräävät yleensä laitteiden valmistajat ja maahantuojat, joissakin maissa myös jälleenmyyjät, jotka maksavat nämä korvaukset yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua hallinnoivalle organisaatiolle.

    Maksut tilitetään yhteishallinnointiorganisaatioiden eli käytännössä tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Ne huolehtivat korvausten tilittämisestä oikeudenhaltijoille.

    Muissa EU-maissa korvauksia kerätään käytännössä varsin yhtenevin tavoin.

    Jokaisessa maassa hyvitysmaksu tilitetään joko kokonaan tai osin suoraan oikeudenhaltijoille sovittujen periaatteiden mukaan. Käytännössä maksujen lopullinen taso perustuu neuvotteluihin ja säännöllisiin käyttötutkimuksiin.

    Niinpä esimerkiksi Itävallassa tariffit määritellään oikeudenhaltijoiden ja kauppakamarin välisissä neuvotteluissa. Jos niissä ei saavuteta tulosta, päätöksen tekee sitä varten perustettu tuomioistuin.

    Ranskassa tariffien suuruudet vahvistaa 24 jäsenestä koostuva komitea. Jäsenistä 12 edustaa oikeudenhaltijoita, kuusi valmistajia ja maahantuojia ja kuusi kuluttajaorganisaatioita. Myös laki rajaa tariffien määrittämistä.

    ”Joissain maissa on säädetty lailla, että osuus hyvitysmaksusta tulee käyttää kollektiivisesti koko alaa hyödyttäviin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi Itävallassa 50 prosenttia tulee käyttää alan yhteisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin tarkoituksiin. Osassa maista kollektiivisesti tilitettävä osuus voi perustua viranomaisen tai järjestöjen päätöksiin, vaikka sitä ei olisikaan säädetty suoraan lain tasolla”, Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela arvioi.

    Pieniä maakohtaisia eroja

    Korvauksen piiriin ulotetut tallennusalustat ja laitteet vaihtelevat eri maissa vain hiukan.

    Maksun piirissä on perinteisten laitteiden ja uudempien tallennusalustojen (videokasetit, cd-r:t, dvd-r:t, muistitikut, mp3-soittimet, ulkoiset kovalevyt, muistikortit) lisäksi tallentavia laitteita tai laitteita, joihin on integroitu tallennustilaa (puhelimet, kannettavat tietokoneet, tabletit).

    EU-tuomioistuimen ratkaisun mukaan matkapuhelinten ja MP3-soittimien muistikortitkin voivat olla hyvitysmaksun piirissä. Joissakin maissa hyvitysmaksua kerätään myös tallennustilaa pilvessä myyviltä palveluntarjoajilta.

    ”Suoraan jonkun toisen maan järjestelmä ei varmasti olisi sovellettavissa sellaisenaan Suomeen. Selvityshenkilö tutustunee eri maiden järjestelmiin ja arvioi, mitkä elementit niistä olisivat toimivia Suomessa. Joka tapauksessa järjestelmän uudistaminen edellyttää lainmuutosta”, Salmela kertoo.

    ”OKM:n viimeisin tutkimus osoittaa, että kopioimista ja tallentamista yksityiseen käyttöön tapahtuu edelleen merkittävässä määrin. On totta, että se on laskenut pitkällä aikavälillä, mutta viimeisten seitsemän vuoden ajan se on säilynyt melko samalla tasolla.”

    Eri maiden malleja

    Eri maiden keräys- ja tilityskäytännöt eivät eroa voimakkaasti toisistaan. Lähtökohdat ovat kaikilla samoja, kuten direktiivikin edellyttää.

    Perittävät tariffit vaihtelevat eri maissa jonkin verran.

    Esimerkiksi ulkoisesta kovalevystä (>80 GB) peritään Ruotsissa 80 kruunua (n. 7 euroa) kappaleelta, pienemmistä kruunu gigabitiltä. Saksassa taksa on 4.44 ja 1.33 euroa kappaleelta, ensin mainittu kuluttajille ja jälkimmäinen yrityksille suunnatuista kovalevyistä. Itävallassa erikokoisten kovalevyvastaanotinten taksat ovat 6, 17.10 ja 22.50–24.30 euroa riippuen muistin koosta ja tallennustoiminnosta.

    Saksassa kuluttaja-PC:n tariffi on 13,1875 euroa kappaleelta, Ruotsissa 80 kruunua. Itävallassa tariffin perusta kohdistuu selkeimmin laitteen sijaan muistiin.

    Fakta: Ketkä tilittävät Suomessa?

    Suomessa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua suoritetaan av-teosten ja musiikin yksityisestä kopioinnista. Opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii vuosittain yksityisen kopioinnin määrän ja jakautumisen esimerkiksi audio- ja av-teoksiin.

    Yksityisen kopioinnin hyvitystä suoraan tekijöille ja oikeudenhaltijoille tilittävät Teosto (musiikin tekijät ja musiikkikustantajat), Gramex (musiikin esittävät taiteilijat ja tuottajat), Kopiosto (esittävät taiteilijat ja av-tekijät kuten esimerkiksi ohjaajat, käsikirjoittajat ja kuvaajat) ja APFI (av-alan tuottajien etujärjestö Audiovisual Producers Finland). Yhteisiin tarkoituksiin hyvitysmaksua maksetaan muun muassa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK), Musiikin edistämissäätiön (MES) ja Visuaalisen taiteen edistämiskeskuksen (VISEK) kautta.