Indieyhtiöistä kipinää kasvuun

Suomalaiset riippumattomat levy-yhtiöt ovat kovemmassa nousussa kuin koskaan, ja monia niistä johdetaan hyvin kasvuhakuisesti. Niin sanotuista indielabeleista on tullut kaiken aikaa yhä mielenkiintoisempia kumppaneita myös kansainvälisille musiikkialan jäteille, mikä näkyy yrityskauppoina ja entistä tiiviimpänä yhteistyönä.
Asioiden nykytilasta maassamme on parhaiten perillä Katja Vauhkonen, joka luotsaa suomalaisten riippumattomien levy- ja tuotantoyhtiöiden IndieCo-yhdistystä. IndieCon tavoitteena on parantaa jäsenyritystensä toimintaedellytyksiä, kasvattaa itsenäisten julkaisijoiden vaikutusmahdollisuuksia sekä tukea musiikkituotannon monimuotoisuutta.
– Ennen kaikkea haluamme vahvistaa riippumattomien musiikinjulkaisijoiden tunnetta siitä, että he eivät ole yksin, vaan siellä samassa veneessä on paljon toistensa kaltaisia toimijoita, toiminnanjohtaja Vauhkonen tiivistää.

Vaikka IndieCo onkin tänään jo yli 70 riippumattoman julkaisijan kotipesä, yhdistykseen eivät kuulu läheskään kaikki täkäläiset indielabelit. Niitä on satoja, joista useimmat pieniä tai vieläkin pienempiä – sellaisia, jotka keskittyvät esimerkiksi vain omistajansa pyörittämän bändin julkaisuihin.
Mielikuva indielabeleista ”pienlevy-yhtiöinä” on harhaanjohtava. Riippumaton julkaiseminen ei ole enää pientä piperrystä, vaan se voi olla varsin mittavaa bisnestä. Tästä kielii sekin, että musiikkituotannon jätit, kuten Universal, Sony ja Warner kilpailevat osakkuuksista kiinnostavissa indieyhtiöissä.
– Indieyhtiöstä voidaan puhua niin kauan, kun enemmistöomistus on yhtiöllä itsellään. Jos majorin osakkuus nousee yli puoleen, indiestä tulee käytännössä sen alamerkki.
Rakkaudesta lajiin
Aikoinaan piratismi ja sen jälkeen musiikin suoratoistopalvelut söivät levybisneksestä ensin ylimääräiset katteet, sitten valtaosan kassavirrasta ja pakottivat alan etsimään uudenlaista ansaintalogiikkaa. Päin vastoin kuin voisi ehkä kuvitella, indiekentällä tehdään kuitenkin nykypäivänä hyvää bisnestä terveellä pohjalla, vaikka toki indiekentänkin ansaintamallit ovat muuttuneet samojen lainalaisuuksien mukaan.
– Oikeastaan indieyhtiöillä kuvio on muuttunut majoreihin verrattuna vielä radikaalimmin. Osa indieistä harjoittaa pelkkää ”träkkibisnestä” eli julkaisee biisejä vain suoratoistoon. Sellaisilla ”levy-yhtiöillä” perinteinen, fyysinen levy on jo pudonnut tuotantoketjusta kokonaan pois.

Ansaintamallien muutoksesta kertoo sekin, että indietkään eivät ole enää pelkästään levy-yhtiöitä, vaan julkaisutoiminnan rinnalla pyöritään kaikkialla musiikkialan sokkeloissa. Samassa talossa saatetaan hoitaa artistin managementtia, keikkamyyntiä ja fanituotekauppaakin. Tästäkin huolimatta aika harva ammattimaisesti toimivistakaan julkaisijoista elää sataprosenttisesti labelin pyörittämisellä. Tarvitaan intohimoa tekemiseen ja rakkautta lajiin.
– Toisaalta digitalisaation myötä musiikin levittämiseen on avautunut myös uusia ovia, koska portinvartijoita ei oikeastaan enää ole. Kuka tahansa voi olla nyt julkaisija, joten ainoita portinvartijoita ovat kuuntelijat, Vauhkonen huomauttaa.
– Riittää, että onnistuu julkaisemaan oikean biisin oikeaan kanavaan ja oikeaan hetkeen. On nähty onnellisia sattumia, joissa artisti löydetään vaikkapa TikTokin tai keikkailun kautta.
Kasvun tiellä
Musiikkibisnes ei ole enää mystinen maailma, josta luoduissa mielikuvissa harvat ja valitut levymogulit bailaavat tähtiartistien kanssa suljettujen ovien takana. Salaisuuksien verhot on avattu.
Tänä päivänä moni artisti tekee musiikkinsa joka tapauksessa masterivaiheeseen asti valmiiksi omalla riskillään, ja silloin herää ajatus, tarvitaanko enää siinä vaiheessa julkaisemiseen ja markkinointiin isoa labelia.
– Nyt levy-yhtiöksi ryhtymiseen riittää, että omistaa läppärin ja puhelimen. Ja toisaalta osasta indieyhtiöitä on kasvanut jo niin isoja, että ne pystyvät markkinoimaan ja julkaisemaan paljon ja täysipäiväisesti, siinä kun aiemmin indie saattoi kasvaa vain tiettyyn pisteeseen asti, minkä jälkeen alettiin tarvita majorin resursseja.
IndieCon jäsenistä Vauhkonen poimii nimiä, kuten Svart Records, Stupido, Vallila Music House, Booa Music ja Skorpioni. Jäsenistä myös esimerkiksi Kaiku on määritelty indieyhtiöksi, vaikka onkin suuren mediakonsernin omistuksessa. Ja suurin indieiden joukosta lienee PME, jonka palkkalistoilla on parisenkymmentä ihmistä, ja joka vastaa siinä jo major-luokan musiikkijätin paikallista konttoria. Osa Suomessa toimivista indielabeleista voi olla myös monikansallisia, kuten Playground, jolla on toimintaa myös Skandinaviassa.

Ja mainittujen vakiintuneiden nimien varjosta nousee kaiken aikaa uusia riippumattomia julkaisuyhtiöitä, jotka saattavat keskittyä esimerkiksi vain yhden artistin tuotantoon.
Kaksin kenties kauheampaa
Musiikkibisneksen murroksessa on julkisissa puheenvuoroissa oltu huolissaan lähinnä artistien kuihtuvista tulovirroista. Vauhkosen mukaan riippumattomien julkaisijoiden ahdinko on täysin siihen verrattavissa. Kotimaisella indieyhtiöllä kun ei ole kansainvälistä emoyhtiötä, jonka säkistä voi tiristää lisää rahaa, jos paikallinen bisnes sakkaa. Miinusmerkkinen kirjanpito ei käänny plussalle taikatempulla.
– Julkinen tuki onkin indieyhtiöiden toiminnassa tärkeää, koska jokainen julkaisu on riski – ei välttämättä satsattujen euromäärien takia, vaan esimerkiksi käytetyn ajan ja vaivan takia. Ja aikahan on rahaa.

Vauhkonen soisi kyllä näkevänsä, että indiet lyöttäytyisivät keskenään yhteen ja muuttuisivat sitä kautta tehokkaammiksi ja näkyvämmiksi. Yleisempää näyttää silti olevan, että major ostaa indien osittain tai kokonaan. Se taitaakin usein olla loppupelissä järkevin polku.
– Yksi suurimmista syistä majorin kanssa kimppaan menemiseen on usein taloudellinen. Harvemmin on päästy todistamaan sellaista, että kaksi indietä saisi yhdistymisestä lisäpontta. Jos otetaan pari firmaa, joilla molemmilla on talouden ja muidenkin resurssien kanssa koko ajan tiukkaa, yhdessä olisi ehkä tuplasti vaikeampaa, Vauhkonen hymähtää.
Palkintoja luvassa
Suomen riippumattomien levy- ja tuotantoyhtiöiden yhdistys IndieCo ry palkitsee vuoden 2024 onnistujia Indie Awards 2025 -tapahtuman merkeissä 30. tammikuuta Helsingin Tiivistämöllä. Lavalla nähdään Vuoden Tulokas -kategorian artisteja, kuten Alma Alanko, Asla Jo, Poni, Zangoma ja Viive. Illan päättävät Vuoden Artisti -ehdokas Samae Koskinen ja Vuoden Rock -ehdokas Pekka Nisu.

Indie Awards kattaa kategorioita Vuoden biisistä Vuoden yhtyeeseen sekä kymmenkunta genrekohtaista palkintosarjaa popista metalliin ja klassisesta jazziin.
Katja Vauhkonen tyrmää mielikuvan Indie Awardsista valtavirran vastaisena vaihtoehtona.
– Indie Awards ei ole mikään vastaveto esimerkiksi Emma Gaalalle. Indie Awardsin tarkoitus on vain muistuttaa, että artisteja on enemmän kuin koskaan ja monille heistä esille pääsy on todella vaikeaa. Teemme nyt kuudetta kertaa tapahtumaa, joka nostaa itsenäisten julkaisijoiden artisteja esiin, ja tuomaristo pyrkii laatimaan ehdokaslistoista mahdollisimman monipuolisia.
Siinä mielessä poiketaan kuitenkin Emma Gaalasta, että Indie Awardsissa ei tuijoteta myyntilukuja.
– Kaupallinen menestys ei ole pääasiallinen ehdokkuuden kriteeri vaan se, että artisti on julkaissut hyvää musaa ja ansaitsisi tuomariston mielestä julkista tunnustusta.
Väärinkäsityksien välttämiseksi Vauhkonen muistuttaa, että ”indie” jonkinlaisena musiikkigenren yleismääritelmänä ei tähän tapahtumaan liity.
– Sana on sama, mutta käsitteillä ei ole yhteyttä. Indie Awards -tapahtumassa palkitaan musiikkia, joka on riippumattomien levy-yhtiöiden julkaisemaa.