• EN
  • SV
  • Gramexilta joulutilityksessä 7,2 miljoonaa euroa korvauksia – ensi vuonna tilityksiä jopa neljä kertaa

    13.12.2022
    Tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi tiistaina 13.joulukuuta 7,2 miljoonaa euroa korvauksia muusikoille ja tuottajille. Tästä meni puolet tuottajille ja puolet muusikoille. Korvauksia sai noin 10 000 Gramexin edustamaa kotimaista oikeudenhaltijaa.

    Kyseessä on Gramexin joulutilitys. Se sisältää pääsääntöisesti korvauksia radiosoitosta (1–6/2022), taustamusiikkikorvauksia (1–6/2022) ja Gramexin vastaanottamia korvauksia ulkomailta.

    Ensi vuonna Gramex tilittää taitelijoille ja tuottajille jopa neljä kertaa. Tiiviimmän tilitysaikataulun ansiosta valtaosa äänitteiden käytöstä tilitetään oikeudenhaltijoille nyt saman kalenterivuoden aikana. Seuraava tilitys tapahtuu maaliskuussa 2023.

    Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Gramexilla on noin 60 000 asiakassopimusta edustamiensa oikeudenhaltijoiden kanssa ja yli 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön. Koska musiikki tekee hyvää, Gramex tahtoo tehdä musiikin käytön helpoksi.

    Lisää samasta aiheesta