Juhani Merimaa on suomalaisen rockmusiikin kummisetä ja merkittävä vaikuttajahahmo. Tavastia-klubin isäntä jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.
Millaisena hän näkee asemansa kotimaisessa musiikkibisneksessä?
Mies hymyilee varovaisesti. Ruskean puvuntakin alta paistaa vaalea slipoveri, hiukset on kammattu siististi jakaukselle.
Valokuva on otettu vuonna 1978. Kuvan mies on matematiikanopettaja Juhani Merimaa, 30-vuotias perheenisä ja Hämäläis-Osakunnan kuraattori Vantaan Koivukylästä. Kahta vuotta myöhemmin hänet valitaan Tavastia-klubin toimitusjohtajaksi.
Merimaan johdolla Tavastiasta kehittyy Suomen tunnetuin keikkapaikka ja kotimaisen rockmusiikin pyhättö, jolla esiintyminen on jokaisen suomalaisartistin unelma. Samalla hän kohoaa kotimaisen rockbisneksen yhdeksi kunnioitetuimmista ja arvostetuimmista vaikuttajista. Mieheksi, jonka mielipiteillä on merkitystä.
Mutta ei hän mistään sellaisesta kuvan ottohetkellä tiennyt. Ei edes unelmoinut.
”En osannut paljon mitään”, Merimaa sanoo.
”Mutta halusin perehtyä.”
Vuonna 1970 auennut Tavastia-klubi on yksi Euroopan vanhimmista liveklubeista. Sen lavalla esiintyvät maan isoimmat nimet, kansainväliset vieraat ja tulevaisuuden tähdet yli 250 iltana vuodessa.
Juhani Merimaa on toiminut keikkajärjestäjänä yli 40 vuoden ajan. Sinä aikana hän on nähnyt aitiopaikalta, miten kotimainen musiikkibisnes on kehittynyt asteittain kotikutoisesta puuhastelusta ammattimaiseksi liiketoiminnaksi.
Viime vuosien suurimmat muutokset tapahtuma- ja ravintola-alalla liittyvät Merimaan mukaan pandemian lisäksi siihen, että monia tapahtumapaikkoja on poistunut markkinoilta ja elävän musiikin tarjonta kokonaisuudessaan on vähentynyt.
Merimaa muistelee, että vielä 1990-luvulla ei ollut tavatonta, että Popedan ja Yön kaltaiset maan ykkösbändit tekivät reilusti yli sata keikkaa vuodessa. Nykyisin yhtyeiden vuosikohtaiset keikkamäärät lasketaan muutamissa kymmenissä.
Tapahtuma-alalla keikoilla käymisen muutos on johtanut umpikujaan. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustasta ovat hävinneet muutaman vuoden sisällä Circus, Virgin Oil, Nosturi ja Gloria.
”Rockklubin ylläpitäminen vaatii aika ison käyttöasteen. Siksi pitäisi olla useammin auki kuin vain viikonloppuisin. Lisäksi kiinteistöjen omistajat haluavat maksimihyödyt joka neliöstä, ja siksi kilpaileminen pankkisalien, hotellien ja muiden kaupallisesti kannattavampien liiketoimintojen kanssa kalliista toimitiloista on hyvin vaikeaa. Niin markkinatalous toimii, raha ratkaisee. Toisaalta elinvoimaisen ja kiinnostavan kaupunkikulttuurin kannalta olisi tärkeää, ettei jokaista tilaa ei mitattaisi aina pelkästään maksimihyötysuhteen kautta. Muuten kaupungista tulee tylsä paikka”, Merimaa sanoo.
Millaisena näet elävän musiikin tulevaisuuden?
”Veikkaisin, että kokonaisuudessaan keikkojen määrä kasvaa ja uusia toimijoita tulee markkinoille. Elävä musiikki on kuitenkin selvästi kasvuala. Perinteisiä rockklubeja perustetaan todennäköisesti jatkossa purettaviin ja tilapäiskäytössä oleviin kiinteistöihin, kun tiloille ei keksitä parempaakaan käyttöä. Ja toisaalta nyt kun Helsingin ydinkeskusta tyhjenee muutenkin kaikenlaisesta liiketoiminnasta, niin pakko niillekin paikoille on löytää jossain vaiheessa jotain käyttöä. Mutta tämä on mielenkiintoinen kysymys, eikä tähän ole selviä yksinkertaisia vastauksia.”
Tavastian toimintaan ajanvirtaukset eivät ole silti juurikaan vaikuttaneet. Merimaa kertoo koronapandemian jälkeisen vuoden 2022 olleen yksi klubin historian parhaimpia. Eikä tulevaisuus näytä yhtään huonommalta.
Miten se on mahdollista?
Merimaa löytää Tavastian menestystielle kolme selitystä: 1. Pitkä historia. 2. Hyvä sijainti. 3. Tilan soveltuvuus elävälle musiikille. Tällä hetkellä vaikuttava tekijä on myös kilpailun puute. Helsingissä muita noin 1000 hengen kokoisia rockklubeja ei ole enää jäljellä.
Entä hänen oma merkityksensä? Merimaa on kipparoinut Tavastiaa menestyksekkäästi vuosikymmenestä toiseen. Samaan aikaan kilpailija yksi toisensa jälkeen on uponnut. Ei kai se pelkkää sattumaa voi olla?
Merimaa naurahtaa. Hän sanoo, ettei usko oman panoksensa olleen ratkaisevassa osassa Tavastian menestystarinassa. Hänen pallillaan olisi voinut istua yhtä hyvin joku muukin. Lopputulos olisi ollut silti sama.
”Ei tämä mitään ydinfysiikkaa ole”, Merimaa toteaa.
Moni näkee asian toisin. GramexPress kysyi useammalta eturivin muusikolta, minkälainen mies Tavastian päällikkö on. Vastaukset olivat poikkeuksellisen ylistäviä. Merimaata luonnehdittiin harvinaisen fiksuksi, ammattitaitoiseksi, hyväsydämiseksi ja ehdottoman luotettavaksi yhteistyökumppaniksi.
Mitään pahaa sanottavaa ei kellään hänestä ollut.
”Kyttäävät uutta keikkaa”, Merimaa murjaisee kuullessaan asiasta.
Niin. Huumorintajuiseksikin häntä on väitetty.
Löytyy Merimaan uran varrelta yksi kompastuminenkin. Ainakin puolittainen sellainen.
1980-luvun lopulla Tavastiaa hallinnoinut Hämäläisten Ravintola Oy ei ollut tyytyväinen klubin taloudelliseen tilanteeseen, ja halusi tehdä paikasta kannattavamman liiketoimintamallia vaihtamalla. Rockkonserttien oheen kaavailtiin erityyppistä viihdetoimintaa ja hintakattoa esiintyjille.
Merimaa piti ratkaisua huonona. Seurasi kiista, jonka päätteeksi hänet irtisanottiin toimitusjohtajan tehtävästä.
”Elettiin juppiaikaa ja arvomaailma oli hyvin bisnesvetoinen. Ehkä persoonanikaan ei miellyttänyt. Siinä ajauduttiin joka tapauksessa konfliktiin, ja tilalleni palkattiin uudet pomot.”
Merimaa siirtyi helsinkiläisen hotellin johtajaksi. Toukokuussa 1990 hän käynnisti Kaivohuoneella Liberatore nimisen kesäklubin, josta tuli saman tien menestys. Esiintyjinä nähtiin kotimaan suurimpia nimiä Hectorista Eppu Normaaliin.
Samaan aikaan Tavastia-klubi ajautui vaikeuksiin. Kävijämäärät olivat tippuneet neljänneksellä ja velat paisuneet miljooniin markkoihin. Musiikkiväki piti asiakaskadon syynä Tavastian toimitusjohtajan vaihtumista.
Alkuvuodesta 1991 Hämäläisten Ravintola Oy ilmoitti ajautuneensa konkurssiin. Perinteikkään rockklubin pelastajaksi saapuivat Juhani Merimaa ja Pekka Görman. Parivaljakko perusti Helsingin Rock and Roll Oy:n ja osti konkurssipesän itselleen. Tavastian tarina sai jatkua.
Vaikka läheltä se piti, Merimaa huomauttaa.
”Pieni anekdootti asiassa oli, että meitä vielä paremman tarjouksen oli tehnyt eräs uskonnollinen järjestö. Tavastian tilalle olisi tullut rukoushuone. Siihen ei omistajan (Hämäläisten Ylioppilassäätiö) kantti riittänyt.”
Juhani Merimaalla on ainutlaatuinen asema kotimaisessa musiikkibisneksessä. Hän on Suomen tärkeimmän rockklubin pitkäaikainen johtaja ja omistaja ja toimi pitkään myös Ankkarock- ja Ruisrock-festivaalien vetäjänä.
Jälkeläisetkin ovat alalla jo kolmannessa polvessa: tytär Mirva Merimaa omistaa Tiketti-lipunvälitysfirman ja tämän poika Mikko Merimaa työskentelee Tavastian ohjelmajohtajana. Suvun lonkerot ovat syvällä kotimaisessa musiikkitoiminnassa.
Millainen vallankäyttäjä hän mielestään on?
”En sanoisi… Jos ajattelee kokonaiskeikkamäärää, niin oma roolini on aika vaatimaton. Olen ehkä mahdollistanut tiettyjä asioita, mutta olisiko jokin ilmiö jäänyt näkemättä ilman minua? Tuskinpa”, Merimaa muotoilee.
Näetkö työssäsi yhteiskunnallista aspektia?
”Totta kai kulttuurissa on paljon yhteiskunnallisiakin ulottuvuuksia ja pitäähän niitä myös edistää. Ajatellaan vaikka tasa-arvoa, vastuullisuutta, rasisminvastaisuutta ja monikulttuurisuutta. Sellaiset arvot kuuluvat keskeisesti musiikkibisnekseen. Emme ole niiden ulkopuolella. Musiikki nimenomaan madaltaa kaikenlaisia raja-aitoja ja luo yhteisymmärrystä erilaisten väestöryhmien välille. Sen avulla voi rakentaa parempaa yhteiskuntaa.”
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kesäkuun alussa Merimaan ilmoitti jäävänsä vuoden vaihteessa eläkkeelle. Tavastian uutena toimitusjohtajana aloittaa Flow Festivalin markkinointipäällikkönä sekä Lippupisteen ja Tiketin myyntijohtajana aiemmin toiminut Mari Hatakka.
Merimaa on lopettaessaan 76-vuotias. Ei mikään nuori poika enää.
”Yksi vanha luokkakaveri sanoi, että niin kauan työn tekoa voi jatkaa, kun se tuntuu kivalta. Mutta jos on ainoa, josta tuntuu kivalta, niin kannattaa miettiä”, Merimaa vitsailee.
”Sekin hetki lähestyy.”
Lisäksi ikä on alkanut painaa kropassa. Merimaa sanoo, ettei jaksa valvoa enää samalla tavalla kuin nuorempana. Hyvinvointia on muutoinkin mietittävä nykyisin tarkemmin. Kymmenisen vuotta sitten hän sai sydänkohtauksen. Se pakotti muuttamaan elämänrytmiä.
Toimitusjohtajan töistä luopuminen ei merkitse silti täydellistä eläköitymistä. Merimaa toimii jatkossakin useissa hallitustehtävissä, kuten Helsingin Rock and Roll -yhtiön hallituksessa. Yritys pyörittää Tavastian ohella Semifinal-klubia ja Ravintola Ilvestä sekä tuottaa ravintolapalveluita useammalle festivaalille.
Mutta on se silti iso elämänmuutos. Sen Merimaakin myöntää. Iskeekö haikeus?
Tuskinpa, hän vastaa ja naurahtaa.
”Kyllä mä täällä varmaan jatkossakin pyörin.”
”Meillä oli Tavastialla joskus 90-luvun lopulla black metal -ilta. Yhtenä illan bändinä oli vaasalainen Enochian Crescent. Yhtyeen solisti alkoi kesken keikkaa irrottaa nahkaista niittirannekoruaan puukolla. Samalla hän tuli katkaisseeksi rannevaltimonsa. Verta alkoi roiskua niin saatanasti. Se oli karmea näky. Miksaaja Janne Vuori menetti tajuntansa.
Laulaja kiikutettiin takahuoneeseen, käsi nostettiin pystyyn ja painettiin jääpussi siihen päälle. Kohta ambulanssi saapuikin paikalle. Kuski totesi, että jaahas, näytäpäs sitä sun kättä. Laulajakundi laski kätensä alas, ja samassa ranteesta roiskahti verta kuskin naamalle. Kuski pyyhki kasvonsa ja kysyi, että kukas tämän on tehnyt. Laulaja vastasi, että minä tein. Kuski huokasi, katsoi laulajan kalkittuja kasvoja ja totesi: ’Taidatte olla niitä Kissin kannattajia.’”
Tom Waits (1977), Dr. Feelgood (1978), John Lee Hooker (1979), Dead Kennedys (1981), Siouxsie and the Banshees (1982), Nico (1982), Nick Cave and The Bad Seeds (1988), De La Soul (1991), Army of Lovers (1992), Sonic Youth (1992), Alice in Chains (1993), Suede (1993), Jamiroquai (1993), Stone Temple Pilots (1993), Ramones (1994), Kim Wilde (1994), Type O Negative (1994), Moby (1995), Stone Roses (1995), Dream Theater (1995), Primus (1995), Anthrax (1996), Emmylou Harris (1997), DIO (1997, 1998), Bad Religion (1998, 2000), Muse (2000), The White Stripes (2002), Foo Fighters (2003), The Cardigans (2003, 2006), 50 Cent (2004), The Offspring (2005), Mastodon (2005), Antony & The Johnsons (2005), Europe (2006), Biffy Clyro (2008), Florence and The Machine (2010), Johnny Winter (2011), Ellie Goulding & Charli XCX (2013), Post Malone (2017), Stormzy (2017), Lewis Capaldi (2019).
