Tule mukaan herättämään keskustelua musiikin arvon puolesta – Gramexin kampanja tekee historiaa
Yksi biisi. Yksi vinyyli. Yksi ostaja, joka ymmärtää musiikin arvon.
Gramex käynnistää 28.10.2025 Musiikin arvo -kampanjan, joka nostaa esiin luovan työn merkityksen ajassa, jossa musiikin tekijöiden työ kohtaa ennennäkemättömiä haasteita – vaikka toisaalta lohdun, toivon ja yhteisöllisyyden tarve on suurempi kuin koskaan.
Kampanjan keskiössä on ennennäkemätön tempaus, jossa myydään ensimmäistä kertaa Suomen historiassa artistin uusi biisi vain yhtenä vinyylisinglenä halukkaalle ostajalle.
JVG on tehnyt kampanjaa varten uuden, uniikin biisin – jonka pääsee kuulemaan vain levyn ostamalla. Kappale on painettu vinyylilevylle, jota on olemassa vain yksi ainoa kappale koko maailmassa. Kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä biisistä tarjous ja saada siten itselleen pala suomalaisen musiikin historiaa.
Hommassa on kuitenkin yksi juju: ostajaksi ei välttämättä valikoidu vain se, joka tarjoaa suurimman summan – vaan se, joka tajuaa ja osaa perustella musiikin arvon. Artisti itse valitsee, kuka tai ketkä onnekkaat pääsevät levyn omistajiksi.
”Me halutaan herätellä jokainen ajattelemaan luovaa työtä ja sen arvoa hankalassa ajassa. Ei puhuta siis omasta vaan ihan kaikkien musa-alalla toimivien työn arvostuksen puolesta. Työn arvoa ei myöskään mitata pelkällä rahalla, vaan me halutaan, että ostaja myös perustelee, mitä musiikki itselleen tai yritykselle merkitsee. Toivottavasti nähdään tarjouksia faneilta, urheiluseuroilta, yrityksiltä, sijoittajilta ja ihan keneltä tahansa, joka arvostaa musiikkia ja tekijöiden ammattitaitoa”, Jare ja VilleGalle kertovat.
Julkisena tarjouksensa jättäneet tahot ilmoitetaan kampanjan ollessa käynnissä, ja tehtyjen tarjousten määrää voi seurata livenä kampanjan verkkosivuilta. Tarjousten jättäminen sulkeutuu 25.11.2025. Artistin valitsema ostaja julkistetaan joulukuun alussa.
Levyn myyntihinta lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Lahjoituksen kohteeksi on valikoitunut kaikille nuorille avoin Rock Camp ry (keräyslupanumero: RA/2024/1883), joka tarjoaa matalan kynnyksen kiusaamisvapaata bändikerho- ja leiritoimintaa ympäri Suomen. Lue lisää Rock Campin toiminnasta täältä.
Musiikin arvo -kampanja nostaa esiin luovan työn merkityksen: Musiikki ei synny tyhjästä
Kampanja on keskustelunavaus musiikin ja luovan työn arvostuksesta. Se muistuttaa, että musiikki ei synny tyhjästä, vaan sen taustalla on kymmeniä ammattilaisia ja tuhansia työtunteja. Tavoitteena on herättää laajaa yhteiskunnallista keskustelua musiikin tekijöiden asemasta ja arvostuksesta – sekä konkreettisesti tukea nuorten musiikkiharrastusta.
”Muutokset ravistelevat koko musa-alaa genreistä, artistiuran vaiheesta ja tulotasosta riippumatta. On hienoa, että yksi pitkän linjan tunnetuimmista artistiduoista heittäytyi mukaan herättämään keskustelua ihan kaikkia musa-alan ammattilaisia koskevasta ilmiöstä. One for all -asennetta tarvitaan tässä ajassa”, sanoo Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Sari Aalto-Setälä.
JVG:n lisäksi kampanjan puhehenkilöinä toimivat artistit Mikko Kuustonen, F ja Jannika B.
Näin osallistut:
Yhdessä voimme nostaa esiin musiikin tekijöiden työn arvon ja varmistaa, että musiikki voi hyvin myös tulevaisuudessa.
- Jaa kampanjan viesti omissa kanavissasi. Voit jakaa materiaaleja eteenpäin suoraan Gramexin somekanavista tai ladata materiaalit kätevästi materiaalipankista (salasana: musiikinarvo).
- Kannusta seuraajiasi, tuttaviasi tai jäseniäsi tekemään oma tarjous uniikista biisistä. Mukaan voi haastaa kenet tahansa!
Kampanjan verkkosivuilta voi seurata tarjousten määrää ja julkisia ostajaehdokkaita.
Lisäksi kampanjan kulkua seurataan joka torstai SuomiRäpin toimesta, jossa toimittajat Ville Tanskanen ja Aleksi Korpijaakko raportoivat kampanjan etenemisestä, teemoista sekä tarjouksen tekijöistä.
Kampanjamateriaalit:
www.gramex.fi/kampanjan-materiaalit
Lisätietoja:
Sari Aalto-Setälä
Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Gramex
+358 10 248 9215 / sari.aalto-setala@gramex.fi
Christina Boman
Viestintäkoordinaattori, Gramex
+358102489220 / christina.boman@gramex.fi