• EN
  • SV
  • Radiolla keskeinen rooli suomalaisten arjessa 

    13.02.2025
    Maailman radiopäivänä julkistetun Finnpanelin tutkimuksen mukaan 4,3 miljoonaa suomalaista kuuntelee radiota joka viikko. Ylen Radio Suomi nousi kuunnelluimmaksi kanavaksi. Toiseksi ja kolmanneksi suosituimpia kanavia olivat Radio Nova ja Radio Suomipop.

    Finnpanelin kansallisen radiotutkimuksen mukaan vuonna 2024 radio tavoitti viikoittain 4,3 miljoonaa suomalaista, mikä on 84 prosenttia väestöstä. Päivittäin radiota kuunnellaan 2 tuntia 10 minuuttia.

    Tutkimuksen mukaan Yle ja kaupalliset kanavat täydentävät toisiaan. Koko väestöstä viikon aikana kaupallinen radio tavoittaa 67 prosenttia ja Yle 46 prosenttia. Koko väestön kuunteluosuuksissa Ylen osuus on 51 prosenttia ja kaupallisten osuus 49 prosenttia.

    Ikääntyneemmät kuuntelijat viihtyivät enemmän Ylen kanavilla, kun taas alle 55-vuotiainen kuunteluminuuteista 74 prosenttia oli kaupallisen radion kuuntelua.

    Ikä ja sukupuoli vaikuttavat myös suosikkikanavien listaan. 25–54-vuotiaiden naisten suosikkikanavia olivat Radio Nova (26 %), Radio Suomipop (26 %) ja Yle Radio Suomi (17 %). Samanikäisten miesten listalta löytyvät Radio Rock (25 %), Yle Radio Suomi (21 %) ja Radio Nova sekä Radio Suomipop (molemmat 18 %).

    Kaupallinen radio juhlii 40-vuotisjuhliaan

    Vuonna 2025 vietetään kaupallisen radion 40-vuotisjuhlaa. Ensimmäiset kaupalliset radiot aloittivat toimintansa vuonna 1985. 

    Ensimmäisenä radiona aloitti Radio Lakeus Nivalassa huhtikuussa ja vappuaattona starttasi Radio Cityn ensimmäinen lähetys Helsingissä. Vuonna 1985 perustettiin 18 radioasemaa, joista noin puolet on yhä toiminnassa.

    ”Kaupallisten radioiden rooli on ollut musiikin kannalta merkittävä monella tapaa; musiikkitarjonta on monipuolistunut ja alalle on syntynyt uusia innovaatioita. Lähetämme koko alalle jo nyt lämpimät onnittelut”, kertoo Gramexin yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Sari Aalto-Setälä.

    Lisää samasta aiheesta