Nelli Matula palaa puolentoista vuoden tauolta. Matka musiikkimaailmaan vaati paljon. Nyt tärkein oivallus on tämä: joskus vähempikin riittää.
Sinä syksynä kahdeksan vuotta sitten Nelli Matula, 28, heräsi arkisin kolmen jälkeen aamuyöllä. Nousi ylös, pesi hampaansa, kietaisi hiuksensa poninhännälle ja matkusti Espoosta keskustaan.
Kallion ilmaisutaidon lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Nelli oli pyrkinyt Teatterikorkeakouluun ja pohtinut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulua. Lopulta hän oli hakenut opiskelemaan leipuri–kondiittoriksi. Opinnot olivat loppusuoralla, tutkinto viimeistä harjoittelua vaille valmis.
– Olen aina rakastanut ruoanlaittoa, leipomista ja läheisteni hemmottelua, Nelli kertoo.
Pitkään Nelli ajatteli, että akateeminen maailma olisi suunta, jota kohti hän etenisi. Nellin ja hänen neljä vuotta vanhemman isoveljensä vanhemmat tapasivat aikanaan Helsingin yliopiston Metsätalolla.
– Kun olin pieni, vanhempani ystävineen lauloivat akateemisia pöytälauluja ja kannustivat yliopistoon. Luulin, että näin minunkin elämäni menee.
Bussimatkalla kohti keskustaa Nelli kuunteli Tinashea. Kamppiin päästyään hän käveli harjoittelupaikkaansa Patisserie Teemu Auraan. Usein Nellin tehtävänä oli asetella pinseteillä kultakoristeita kahviloihin lähteviin leivonnaisiin. Työ oli tarkkaa ja visuaalista.
– Oli ihana puuhata kauneuden parissa.
Vaikka kaikki oli hyvin ja Nelli koki seuraavansa yhtä kutsumuksistaan, jotakin puuttui. Suurin haave oli täyttymättä.
– Olin kirjoittanut lapsesta saakka biisejä, laulanut sekä käynyt tanssi- ja soittotunneilla. Oli selvää, että ykköshaaveeni oli olla artisti.
Konditoriassa työskennellessään Nelli tutustui samoissa piireissä liikkuneeseen tuottajaan Johannes ”Kiro” Naukkariseen. Tekijä on sittemmin tullut tunnetuksi muun muassa Käärijän Cha Cha Cha -kappaleesta.
Kaksikko ystävystyi ja päätti viettää viikonlopun Johanneksen kotistudiolla Jyväskylässä. Nelli ja Johannes keskustelivat, minkälaista musiikkia Nelli haluaisi tehdä. He kuuntelivat Chris Brownin ja Tygan Ayo–kappaletta ja miettivät, toimisiko samanlainen Suomessa.
Tämän jälkeen Nelli kirjoitti.
Klassisen poikkihuilun ja pop/jazz-laulun opinnot Espoon musiikkiopistossa toivat varmuutta. Kun Nelli hyppäsi sunnuntaina takaisin Helsinkiin vievään junaan, mukana oli demo.
– Teimme viikonlopun aikana Kato vaan -biisin, josta tuli ensimmäinen sinkkuni.
Tämän jälkeen piti palata vielä hetkeksi konditoriaan.
– Jostain syystä kokit ja räppärit liikkuvat samoissa piireissä. Se oli minun onneni.
Maanantaina Nelli kertoi viikonlopun musiikkisessioistaan. Eräs kollegoista kuunteli ja mainitsi Rähinä Recordsin etsivän uusia artisteja. Nellin sydän pomppasi. Voisiko hän lähettää musiikkiaan eteenpäin? Hän sulatteli tietoa muutaman päivän.
– Mietin, mitä teen ja uskallanko. Kasvoin porukoissa, joissa joka toinen haaveili artistiurasta ja tähteydestä. Kesti hetken ymmärtää, että voisin oikeasti tavoitella samaa.
Nelli päätti yrittää.
Hän laati levy-yhtiölle perusteellisen viestin, jossa esitteli näkemyksensä, minkälaista musiikkia haluaa tehdä ja miksi sitä tarvitaan. Lisäksi hän laittoi mukaan viiden vuoden suunnitelmansa ja ansioluettelonsa.
– Myöhemmin kuulin, että levy-yhtiön edustajat eivät olleet aiemmin saaneet yhtä huolella laadittua viestiä. Pian sain kutsun tapaamiseen, jonne menin isäni kanssa.
Tapa toimia jämptisi on Nellille tyypillinen. Hän sanoo olevansa yhä mieluummin etuajassa kuin myöhässä. Pitävänsä sopimuksista kiinni. Tästä Nelli kiittää kasvatustaan.
– Vanhempani ovat aina korostaneet, että muita pitää kunnioittaa. Se, että en anna muiden odottaa, kertoo tästä.
Alkuvuodesta 2016 Nelli solmi levytyssopimuksen Rähinä Recordsin kanssa. Unelma oli täyttynyt. Tunne oli sekoitus onnea ja epäuskoa.
– Ajattelin, että nyt voin kuolla rauhassa. Sain levytyssopimuksen, josta olin haaveillut päiväkoti-ikäisestä saakka, kun imitoin peilin edessä Shakiraa.
Kun Nelli järjesteli aikanaan kondiittoriopintojaan, yksi opettajista kysyi, oliko Nelli perheensä ainoa lapsi. Kommentti huvitti. Nelli uskoo opettajan viitanneen siihen, kuinka päättäväisesti hän eteni kohti valmistumistaan. Uskalsi ehdottaa ja vaatia.
– Äitini on aina sanonut, että olen oman tieni kulkija. Ikään kuin mielessäni olisi kartta, joka kertoo, miten etenen. Kun seuraan sitä, hommat yleensä luonnistuvat.
Elämä ei ole kuitenkaan ollut pelkkää helppoa ja menestystä.
Kun Nelli oli alakoulussa, häntä kiusattiin. Nelli ei asettunut tytöille varattuihin raameihin. Hän oli äänekäs eikä pelännyt kertoa mielipiteitään. Se ei aina miellyttänyt kaikkia.
– Olin tyttö, joka käyttäytyi kuin poika ja usein ainoa, joka oli perjantaisin jälki-istunnossa. Onneksi kotona kannustettiin loputtomasti. Itsevarmuuteni lähtee sieltä.
Vaikka kiusaamisesta on edelleen hankala puhua, Nelli kiittää muutamaa sydänystäväänsä ja serkkujaan.
– He ovat aina kulkeneet rinnallani.
Kiitoksen saa myös edesmennyt mumma, joka sairasti ennen kuolemaansa Alzheimerin tautia. Viimeisinä vuosinaan, joina mumma vielä tunnisti Nellin, hän kertasi muistoa, joka tapahtui Nellin ollessa neljä. Televisiosta tuli Euroviisut. Nelli katsoi esityksiä hiljaa.
– Lopulta totesin, että minäkin olin tuolla ja kaikki katsoivat minua.
Kiitollisuus on sana, joka toistuu Nellin puheessa. Hän oli kiitollinen saadessaan levytyssopimuksen ja kiitollinen, kun ensimmäinen sinkku soi radiossa. Hän oli kiitollinen tehdessään pian ilmestyvän kolmannen albuminsa ja kiitollinen nyt, kun uusin biisi Sä voitit jo on ulkona.
– En pidä mitään itsestään selvänä. Moni tekee rystyset veressä töitä eikä välttämättä silti saa, mitä haluaa. Ammattini on uskomaton etuoikeus.
Nellin on edelleen välillä vaikea käsittää, että saa elää säveltämällä, sanoittamalla ja kertomalla tarinoita elämästään. Päivät eivät tunnu työltä, vaan saavat eloon. Leikkimään, kuplimaan ja kokeilemaan.
– Taiteilijuus on samaan aikaan itsekäs ammatti ja palvelutyö. Saan kertoa ajatuksistani. Se on kuitenkin tehtävä niin, että kuulijatkin saavat oivalluksia, iloa ja lohtua.
Työssä näkyvät elementit ovat olleet aina läsnä Nellin elämässä. Hän ei muista aikaa, jolloin ei olisi harrastanut tanssia tai laulanut. Kun muut lähtivät koulun jälkeen ostarille, Nelli lähti treeneihin.
– Minulla on usein olo, että olen harjoitellut tätä varten koko elämäni. Olen kaatanut kaiken fokukseni tähän.
Nelli muistaa kirkkaasti myös hetken, kun jutteli yläkoulun käytävällä tuttavansa kanssa. Kaksikko pohti, mitä tehdä yläkoulun jälkeen. Kaveri ei ollut varma. Ehkä lukioon.
– Ymmärsin, kuinka arvokasta on, että minulla on suunta, jota kohti mennä.
Lisäksi tarvittiin vanhan luokkakaverin äiti, joka sysäsi Nelliä kohti päämäärää.
Vuonna 2008 Helsingin Kaupunginteatteri julkaisi Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa etsittiin lapsinäyttelijää tulevaan Maija Poppanen -musikaaliin. Luokkakaverin äiti soitti Nellin vanhemmille ja sanoi, että laittakaa Nelli hakemaan paikkaa.
Kun isä ajoi tytärtään koe-esiintymiseen, hän muistutti, että Nellin ei pidä pettyä, jos ei saa roolia.
– Samaan hengenvetoon isä lisäsi, että fiilistele ja nauti mahdollisuudesta päästä lavalle ammattilaisten kanssa.
Näin 13-vuotias teki. Meni ja nautti.
Kun Nelli pääsi ensimmäisestä karsinnasta jatkoon, hän oli ihmeissään. Esiintymisen imu ja riemu veivät mukanaan. Lopulta Nelli sai roolin yhtenä päälapsinäyttelijöistä. Tunne oli käsittämätön. Siihen asti hän oli maksanut saadakseen harrastaa tanssimista ja laulamista.
– Äkkiä pääsin esiintymään ammattilaisten rinnalle kahdeksi vuodeksi. Tämä oli yksi elämäni käännekohta ja tärkeimpiä kokemuksiani show-bisneksestä.
Vasta myöhemmin Nelli alkoi miettiä, että musikaalirooli antoi paljon enemmän kuin pelkän ammatillisen kehittymisen. Musikaalin teeseillä oli vaikutusta myös ajatteluun. Useana iltana viikossa Nelli toisti lavalla vuorosanoja, joissa sanottiin kaiken olevan mahdollista, jos ei asetu itsensä tielle.
– Se oli bensaa liekkeihin. Halusin tavoitella enemmän.
Puolitoista vuotta sitten Nelli joutui turbulenssiin, jollaista ei ollut aiemmin kokenut. Kaikki alkoi hiljalleen. Nelli ryhtyi jossain vaiheessa ihmettelemään, miksi hänen olonsa oli usein niin voimaton ja väsynyt. Sumuinen ja flunssainen.
Nelli keikkaili paljon, mutta tiedosti, että olo ei johtunut pelkästään kiireestä. Jokin oli vialla. Hän kävi lukuisilla lääkäreillä, verikokeissa ja testeissä, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt kuukausiin. Lopulta eräs lääkäri teki diagnoosin, joka muutti Nellin elämän.
– Minulla todettiin parantumaton geneettinen immuunivajetila eli CVI-tauti. Kun diagnoosi tuli, jouduin perumaan keikkani ja keskittymään parantumiseen.
CVI on äärimmäisen harvinainen ja tarkoittaa, että sairastuneen keho ei tuota lainkaan vasta-aineita. Kävi esimerkiksi ilmi, että Nelli oli keikkaillut toissa kevään keuhkokuumeessa.
– En kuitenkaan osannut pysähtyä, koska minulle ei noussut CVI:n takia kuumetta.
Tarkemmin Nelli puhui sairastumisestaan Aki Linnanahteen elokuussa julkaistussa Talk Show -podcastissa. Tämän enempää hän ei avaa sairastumistaan. Nelli ei halua, että häntä aletaan määritellä CVI:n kautta.
– Kerron jatkossakin itsestäni, mutta teen sen musiikissani, en lehtien kansissa. Ainoa syy, miksi kerroin, oli se, että näin kuuntelijoilla on lukuohje biiseihini.
Nyt Nellin vointi on hyvä. Kaikki on paremmin. Kotona odottavat Papu-koira ja puoliso. Nelli on tyytyväinen, että sairastuminen pakotti kitkemään perfektionismia ja oppimaan, että kaikkea ei ole aina pakko tai edes tarpeen tehdä to the max, täysillä. Tämä oli vaikeaa.
– Minussa on tiettyä suorittajaa loppuun saakka. Toisaalta se on hyvä, koska täysillä tekeminen viestii, että kunnioitan sitä, mitä teen. Joskus vähempikin kuitenkin riittää.
Tauon aikana Nelli teki muun muassa kolmatta levyään. Haaveet alkoivat jälleen kuplia. Nelli haluaa olla artisti ja taiteilija, joka tarjoaa yleisölleen iloa, rakkautta ja kokonaisvaltaisia elämyksiä.
– Ihailemani Britney Spears ja Beyoncé ovat aina tehneet isosti. Siksi voisin haaveilla myös areenakeikasta.
Samaan hengenvetoon Nelli lisää, että on kiitollinen tästäkin. Kaikesta, mitä on jo saanut ja saavuttanut, kuten Ruisrockin Rantalavalla esiintymisen kaksi kesää sitten. Häntä ei ollut koskaan jännittänyt yhtä paljon kuin tuona heinäkuisena iltana.
– Kunnioitin mahdollisuutta suuresti ja halusin tehdä parhaani.
Tällä hetkellä ajatukset ovat vahvasti jo tulevassa Tavastian-keikassa, joka aloittaa kiertueen. Nelliä jännitti, löytävätkö kuulijat paikalle, mutta lipunmyynti on sujunut hyvin. Nellistä tuntuu, että hän palaa vahvempana ja armollisempana. Sairastuminen oli kriisi, joka pakotti epämukavuusalueelle.
– Joku sanoi, että hyvää kriisiä ei saa heittää hukkaan. Näin ei tapahtunut. Valitsin suhtautua tähänkin kiitollisuudella, vaikka se oli aluksi vaikeaa ja vei aikansa.
Lisäksi Nelli pistää vastaan kyynisyydelle, kuittailulle ja ilkeilylle. Hän palaa vielä kerran musikaaleihin. Moni on kertonut Nellille, kuinka vihaa musikaaleja, koska ne ovat hölmöjä ja lapsellisia.
– Ajattelen, että surullista. Missä on sisäinen lapsesi ja heittäytyjä? En käsitä, miksi niin usein istumme kädet puuskassa kritisoimassa muita. Eletään ja annetaan mennä. Nautitaan.
Viime vuodet toivat itsetuntemusta ja voimaa. Versomassa on jotain uutta. Vaikka puhuminen kipeistä kokemuksista jännittää, Nelli ajattelee, että hyödymme kaikki, jos uskallamme edes välillä raottaa epävarmuuksiamme, pelkojamme ja surujamme.
– En halua olla elämässäni pelkääjän paikalla. Valitsen uskaltaa. Toivottavasti siitä on apua jollekin muullekin. Olen kiitollinen, että elän todeksi kutsumustani ja tarkoitustani.
