Kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien mukaan kulttuuri on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä voimista ja kasvun lähteistä. Luovien alojen menestysreseptille ministeri listaa yhteisen Suomi-otteen, työrauhan kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanoon ja tasapainoiset tekijänoikeudet.
Talvitie aloitti ministerinä tämän vuoden tammikuussa. Alkukuukaudet ovat olleet intensiivisiä.
”Perehdytykset, kasvuriihen valmistelut ja tuplavaalit ovat rytmittäneet arkea”, Talvitie kuvailee.
Ilahduttavana hän on pitänyt mahdollisuutta tavata kentän toimijoita laajasti sekä kulttuuripoliittisen selonteon esittelyä eduskunnalle. Erityisesti selonteon valmistelun laaja-alaisuus vakuutti: vuoden 2024 aikana valmisteluihin osallistui yli tuhat toimijaa.
”Se toivottavasti myös näkyy lopputuloksessa musiikkialankin osalta. Selonteko linjaa kuitenkin kulttuuripolitiikkaa vuoteen 2040 saakka.”
Talvitielle kulttuuripoliittisen selonteon keskeisin viesti on, että kulttuuri kuuluu kaikille ja on jokaisen oikeus. Isojen ja kipeiden leikkausten ajassa annetun selonteon toteutukseen ministeri lupaa – jos ei rahaa, niin ainakin työrauhaa.
Toimeenpanon työ käynnistyy pian eduskuntakäsittelyn jälkeen ministeriössä.
”Tulee varmasti erilaisia selvityksiä ja erilaisia kirjauksia. Myös luovan talouden kasvustrategia on yksi osa tätä kulttuuripoliittista selontekoa.”
Talvitie pitääkin luovan alan kasvustrategiaa merkittävänä tekona – erityisesti yhteistyön näkökulmasta. Jo kasvustrategian työstöstä vastannut luovan talouden neuvottelukunta on tärkeä edistysaskel kahden ministeriön sekä alan yhteistyölle.
”Kasvustrategian toimenpiteet viitoittavat meitä paremman paremmin hyödyntämään luovan alan kasvupotentiaalia, mutta myös parantamaan osaamista sekä lisäämään yhteistyötä sen eteen, miten esimerkiksi kansainvälistymisellä pystytään saamaan kasvua entistä enemmän.”
Yhteistyö on Talvitien mukaan avainasemassa esimerkiksi luovan alan yritysten rahoitusratkaisujen parantamisessa.
Musiikkialan – ja koko luovan alan – kasvunäkymien kannalta on ratkaisevaa, miten EU:n tekoälysääntely kehittyy.
Talvitie vakuuttaa, että työtä tehdään nyt ja tulevaisuudessa. Sääntelyn tulee mahdollistaa ansainta ja taata tekijöiden oikeudet teknologisesta kehityksestä huolimatta.
”On tosi tärkeä kysymys, miten EU-tasoinen sääntely etenee ja miten se heijastuu myös Suomeen. Ensinnäkin on tärkeää, että on ennakkovaikuttamista eli dialogia EU-valmistelun kanssa. Tähän ministeriö on sitoutunut ja sitä tehdään laajalla rintamalla.”
Yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmän uudistaminen on myös tulevaisuuden agendalla.
Talvitie kehuu Kristiina Harengon keväällä valmistunutta selvitystä ja lupaa, että keskustelut hallituskumppaneiden kanssa käynnistyvät syksyllä.
Tulevaisuuden terveisiä ministeri lähettää myös kuntiin.
”Kulttuuri on kunnissa merkittävä kysymys. Monen kunnan, alueen ja paikan mielikuva syntyy taiteen, kulttuurin, festareiden, tapahtumien ja konserttien kautta. Kulttuuri yhdistää ihmisiä, rakentaa paikkakuntien identiteettiä sekä matkailijoiden mielikuvaa. Kunnat tukevat kulttuuria miljardilla eurolla. Tulevilla kuntapäättäjillä on siis isot mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuteen.”