Korvauksia koko orkesterille
Vuonna 2022 Gramex keräsi ulkomailta historiallisen suuren, 1,9 miljoonan euron korvauspotin. Merkittävä osa ulkomaankorvausten kasvusta tuli orkesterimusiikin kansainvälisestä käytöstä.
Gramex kirittää nyt yhdessä Muusikkojen liiton kanssa toteutettavalla kampanjalla orkesterikenttää hoitamaan korvausasiat kuntoon, jotta korvaustilitykset löytävät perille.
Tietoa puuttuu
Suurin haaste orkesterien Gramex-asioiden hoidossa on usein tiedon puute. Siksi muusikot eivät liity Gramexin asiakkaiksi tai äänityksiin osallistuneiden muusikoiden tietoja ei kirjata muistiin.
”Olen freelancemuusikkona vuosien varrella tehnyt paljon äänitteitä monen eri genren alueella – soittanut myös useilla klassisilla äänitteillä eri orkesterien kanssa”, kertoo Muusikkojen liiton valtakunnallinen freelancereiden luottamushenkilö, pasunisti-lyömäsoittaja Juho Viljanen.
”Kevyen musiikin puolella käytännöt ovat selkeät ja Gramexit hoidetaan aina lähes poikkeuksetta, mutta sinfoniaorkesterien kanssa levytyksiä tehdessä asiaa ei olla useimmiten otettu esille työnantajan toimesta.”
Asiakkuus kannattaa
Joillekin orkesterimuusikoille Gramex-asiat tulevat tutuksi jo koulun penkiltä – tai kollegoiden vinkistä.
”Itse tulin tietoiseksi Gramexin asiakkuudesta aikoinaan tullessani opiskelemaan Helsinkiin, erityisesti studiokeikkojen yhteydessä. Vanhat kokeneet muusikot opastivat meitä asian kanssa. Kollegaa kannattaakin muistuttaa”, kertoo Tapiola Sinfoniettan pääluottamushenkilö, sellisti Janne Aalto.
Helsingin Kaupunginorkesterin viulisti ja orkesterin muusikkoyhdistyksen puheenjohtaja Heini Eklundin mukaan onneksi Gramex-asioista on jo paljon tietoa. Toimintaakin tarvitaan.
”Varmaan Suomessa kaikki kyllä jo tietävät Gramexin, tunnettuutta on. Silti usea orkesterimuusikko ei kuitenkaan ole vielä Gramexin asiakas. Se olisi ensimmäinen askel.”
Suomen ammattimaisia sinfoniaorkestereita edustava Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Iiris Lehtonen tunnistaa tiedon tärkeyden myös työnantajien näkökulmasta.
”Sinällään helppo asia on voinut jäädä puolitiehen vain silkan tiedonpuutteen tai -katkosten takia. On kaikkien kannalta hyvä, että tietotasoa nyt nostetaan ja asiat saadaan kuntoon. Asia ei kuitenkaan ole lopulta yhtään monimutkainen”, sanoo Lehtonen.
Tekijänoikeuskorvaukset merkitsevät
Gramex-korvaukset ovat jokaisen muusikon henkilökohtainen oikeus aina, kun äänitteitä tehdään. Ne ovat tärkeä osa toimeentuloa ja ammatillista arvostusta.
”Gramex-korvaukset ja niitä varten luotu järjestelmä edesauttaa kaikin puolin meidän muusikkojen arvostusta ja rakentaa myös sisäistä itsearvostusta”, sanoo Tapiola Sinfoniettan Janne Aalto.
”On syytä olla ylpeä siitä korkeasta tasosta, jolla tässä maassa tehdään klassisen musiikin äänitteitä. Tästä muusikon työstä kuuluu maksaa korvaus muusikoille itselleen.”
Orkesterimusiikin suosio on viime vuosina maailmalla noussut, mikä näkyy myös Gramexin esittäjille tilittämissä summissa.
”Kiitos orkesterimusiikin kasvaneen kansainvälisen kysynnän ja Gramexin aktiivisuuden, tilitettävät summat eivät enää ole ihan vähäpätöisiä. Summa voi aktiivisesti levyttävällä olla parin kuukauden nettopalkankin verran muutamassa vuodessa. Toisaalta pienetkin korvaukset kertyvät maksettavaksi, kun viiden euron tilityskynnys ylittyy”, sanoo Aalto.
Perusasiat kuntoon
Gramex-asioiden hoitoon tarjotaan yksinkertaista ohjetta: ensin varmistetaan, että kaikki muusikot ovat Gramexin asiakkaita. Asiakkuus on ilmaista, ja liittyä voi verkossa.
Seuraavaksi päätetään yhdessä orkesterin muusikoiden kesken, miten tilitykset halutaan hoidettavaksi. Saako jokainen korvauksesta osan individuaalisti eli yksilökohtaisesti omalle tililleen suoraan Gramexilta vai tilitetäänkö korvaukset kollektiivisesti esimerkiksi yhteiselle muusikoiden yhdistykselle?
”Me ajattelemme, että meille kuuluvat korvaukset kuuluvat meille muusikoille. Tulemme Tapiola Sinfonietassa siirtymään toivottavasti nyt pitkän väännön jälkeen individuaaliin eli yksilötason tilitykseen”, kertoo Janne Aalto.
Yhdistyksen kautta
Helsingin Kaupunginorkesterissa muusikot ovat vielä toistaiseksi halunneet hoitaa korvauksien tilityksen muusikkojen yhdistyksen kautta.
”Aina levytyksen yhteydessä saan teknikoilta soittajalistat, johon kerätään kaikki äänitteellä esiintyvät muusikot: sekä vakituiset työntekijät että avustajat. Tämän jälkeen Helsingin Kaupunginorkesterin Muusikot ry hoitaa asian”, kertoo Heini Eklund.
”Meillä mahdollisesti lähitulevaisuudessa saatetaan myös siirtyä yksilötilitykseen. Eri orkestereissa on kuitenkin erilaisia tilanteita ja eri määrä levytyksiä, joten asiasta pitää sopia oman orkesterin muusikkojen kesken.”
Eklundin mukaan jatkossa avustajien asemaa pitää parantaa: heille olisi huolehdittava henkilökohtainen tilitys. Freelancerien luottamushenkilö Viljanen on samoilla linjoilla.
”Tieto orkesterin äänitteillä esiintyvistä freelancemuusikoista ja heidän Gramex-numeroistaan pitää muistaa kerätä. Avustavien muusikoiden korvauksien maksu tulisi tapahtua aina yksilökohtaisesti. Freelancer ei pääse osaksi yhteisöllisen muusikkoyhdistyksen eduista tai riennoista”, muistuttaa freelancereiden Viljanen.
”Hyvä systeemi”
Toisena asiana orkesterimusiikin ammattilaiset muistuttavat yhtyeen kokoonpanon soittajien tietojen keräämisestä itse äänityshetkellä. Kokoonpanotiedot viedään osaksi ääniteilmoitusta, jonka tekee äänitteen tuottaja eli useimmiten levy-yhtiö.
Aallon mukaan kannattaa luoda oma hallinnollinen rutiini, jolla äänitteillä esiintyvien artistien tiedot kerätään. ”Esimerkiksi Vantaan Viihdeorkesterissa Gramex-numeroa kysytään suoraan samalla lomakkeella kuin vero- ja tilitietoja.”
”Lopulta asia ei olekaan monimutkainen vaan oikeastaan aika yksinkertainen, kun vain kaikki osapuolet tietävät ja hoitavat hommansa.”
”Yksinkertaisimmillaan: kun tehdään äänitettä, katsotaan, ketkä soittavat ja kerätään kaikkien Gramex-numerot levy-yhtiölle eli tuottajalle, joka sitten tekee ääniteilmoituksen Gramexille. Meillä on Suomessa hyvä systeemi, jota seuraamalla asiat saadaan kuntoon”, kertoo Aalto.
Lue lisää kampanjasta: Orkesterimuusikot X Gramex – Muusikkojen liitto