Kuva: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Musiikki kantaa kuvaa

Pitkä dokumenttielokuva Maija Isola sai ensimmäisen Vuoden Musiikkioivallus -palkinnon. Kolme kisan ehdokaista pohtii musiikin käytön mahdollisuuksia elokuvallisen ilmaisun kumppanina.

Gramex ja Teosto jakoivat 31. elokuuta Screen Helsinki -tapahtumassa ensi kertaa Vuoden Musiikkioivallus -tunnustuspalkinnon. Sillä halutaan kiinnittää huomiota elokuviin ja televisio-ohjelmiin, joissa on käytetty musiikkia kekseliäällä, lisäarvoa tuovalla tavalla.

Teoston toimitusjohtaja Risto Salmisen mukaan palkinnolla halutaan alleviivata, että osuva musiikki nostaa av-teoksen uudelle tasolle tuomalla tarinankerrontaan lisäulottuvuuden.

”Halusimme nostaa esiin teoksia, joissa on osattu hyödyntää musiikin ainutlaatuinen voima”, Salminen sanoo.

Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuon mielestä av-teoksen ilmaisuvoima rakentuu kuvan ja äänen liitolle, ja musiikki on merkittävässä osassa, kun rakennetaan av-teoksen äänimaailmaa.

”Näiden elementtien yhdistelemisessä luovuudella on rajattomat mahdollisuudet”, Laevuo uskoo.

Ehdolle saatiin kolmattakymmentä tuotantoa, jotka edustavat eri lajityyppejä teatterielokuvista lastenohjelmiin ja draamasarjoista realityyn. Palkintoa tavoittelevalle shortlistalle päätyi kolme tv-sarjaa ja kolme dokumenttielokuvaa. Valinnat teki nelihenkinen riippumaton tuomaristo, sihteerinään Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku.

Tuomariston mukaan kaikissa shortlistan teoksissa oli osattu hyödyntää hienosti musiikin tunnevoimaa. Toisaalta tuomaristolle jäi tuntuma, että kerronnan keinot tuntuvat olevan pitkälti lajityyppejään mukailevia, mikä paljastaa musiikillisen innovoinnin haasteellisuuden.

Tuomaristo jäikin kaipaamaan jatkossa entistä rohkeampia irtiottoja musiikin käytössä, vaikka kiittääkin tuloksista, joita kilpailun parhaissa teoksissa saavutettiin perinteisemminkin keinoin.

Tekstiilitaiteilijan tarina

Palkitun Maija Isolan musiikki koostuu olemassa olevista kappaleista ja tilaussävellyksestä. Tuomariston mukaan ohjaaja-käsikirjoittaja Leena Kilpeläisen valitsema musiikki luo kohteestaan monipuolista kuvaa innovatiivisella tavalla. Monia musiikinlajeja ja -kulttuureita edustavat katkelmat syventävät ja rikastavat kertomusta tekstiilisuunnittelija Maija Isolan persoonasta, elämästä, urasta ja taiteesta.

Tuomaristo katsoo, että dokumentissa musiikilla kerrotaan poikkeuksellisen paljon asioita, joita ei pystyisi ilmaisemaan kuvilla tai sanoilla, sillä musiikki luo vahvoja visuaalisia mielikuvia ja jatkaa elokuvakerronnan herättelemää ajatusta.

Siinäpä litania kehuja, mutta varmasti ansaittuja. Liki sataminuuttinen dokumentti tosiaan ryöppyää musiikkia ja musikaalista äänimaisemaa, joita on ilmiselvästi työstetty ajan ja ajatuksen kanssa.

”Käsikirjoituksessa olin käyttänyt referenssimusiikkina eri tilanteisiin ja Maijan fiiliksiin sopivaa musiikkia, joka oli saattoi olla aika hurjaa Doorsia, John Coltranea tai Ravi Shankaria”, Leena Kilpeläinen sanoo.

Referenssit toimivat kuitenkin vain suuntaviittoina, ja käsikirjoitusvaiheen jälkeen kuvaan astuivat realiteetit, kuten musiikin saatavuus ja hinta. Referensseistä ainoastaan Shankarin intialainen musiikki löysi tiensä lopulliseen elokuvaan.

Musiikkivalinnoista päävastuun kantanut Kilpeläinen pallotteli musiikin tehtävää, paikkaa ja roolia säveltäjä Sanna Salmenkallion kanssa.

”Koska Maija matkusteli paljon, päädyin värittämään hänen liikkumistaan eri kulttuurien parissa paikallisilla kansanmusiikkikappaleilla. Ne eivät niinkään sido tapahtumia aikaan, vaan paikkaan.”

Työnjaoksi muotoutui, että samalla kun ohjaaja rakensi äänitemusiikista dokumentin ulkoista, näkyvää maailmaa, Salmenkallio puolestaan alkoi säveltää Isolan sielunmaisemia.

Kirjahyllystä valkokankaalle

Kilpeläisen idea dokumentista syntyi hänen saadessaan sattumalta käsiinsä vuosituhannen alussa julkaistun kirjan Isolasta (1927 – 2001), joka tunnettiin Marimekon tekstiilien pitkäaikaisena pääsuunnittelijana.

Eero Aarnio oli putsaillut kirjahyllyjään, ja sain häneltä laatikollisen kirjoja, joiden joukosta löytyi tämäkin. Olenkin jälkeenpäin kiitellyt Eeroa, että ilman hänen siivouskohtaustaan tätä elokuvaa ei olisi koskaan syntynyt”, Kilpeläinen nauraa.

Kirjaan painetut katkelmat Isolan kirjeistä alkoivat soida ohjaajan päässä niin, että niistä tuli elokuvan kantava elementti ja kertojanääni.

Maija Isolan virallinen teatteriensi-ilta oli maaliskuussa. Ulkomailla sitä on näytetty elokuvafestivaaleilla, ja se jatkaa elämäänsä elokuvateattereissakin esimerkiksi Ruotsissa, Espanjassa ja Japanissa.

Kokopitkästä dokumentista on tehty vajaan tunnin mittainen versio televisiolevitykseen sekä pari alle puoleen tuntiin leikattua versiota ulkomaisille kulttuurikanaville. Maija Isola tulee Yle Teema -kanavalta lokakuussa ja jää nähtäville Areenaan.

Kilpeläiselle yksi ohjaustyön hienoimpia musiikkilöytöjä on ollut Camille Saint-Saënsin musiikki. Sille valikoitui tärkeä tehtävä niin dokumentissa kuin perhe-elämässäkin.

”Maijahan kierteli paljon eri maiden eläintarhoissa piirtelemässä eläimiä. Dokumentin niihin kohtiin sijoitin Saint-Saënsin Eläinten karnevaalia. Olen soittanut sitä musiikkia kotona lapsellenikin – ja olemme yhdessä tanssineet sen tahdissa.”

Kuva:© PETER SALOVAARA / RABBIT FILMS

Viattomuuden ajassa

Joskus av-teoksen musiikin valikoi leikkaaja, toisinaan musiikki on voimakas ohjauksellinen valinta. Munkkivuori-jännityssarjan ohjaaja Jani Volanen on ohjaaja, joka työskentelee vahvasti musiikin vetoavulla.

Munkkivuori oli yksi shortlistalle nostetuista kolmesta tv-sarjasta ja oiva osoitus musiikin väkevästä voimasta kuvakerronnassa. Munkkivuoren kuvissa ei itsessään useinkaan näy mitään huolestuttavaa, mutta äänimaisema kertoo, että kaikki ei ole kohdallaan. Kuvien taustalla jymisee painostava tunnelma, jokin selittämätön uhka.

Volanen on sijoittanut sarjan lapsuusmaisemiensa länsihelsinkiläiseen lähiöön. Sen näkökulmahenkilötkin ovat lapsia, joille paljastuu aikuisten maailmasta vain välähdyksiä. Sarjan lasten tavoin myös katsoja näkee vain siivuja siitä, mitä on meneillään.

Ohjaajalle olennainen twisti on sarjan kuvaaman 1980-luvun viattomuudessa. Volanen korostaa, että tuolloin lapsilla ei ollut pääsyä kaikkeen siihen tietoon, johon heillä nyt on. Ja varsin oleellista on sekin, ettei ollut kännyköitä. Jos 1980-luvun lähiössä lapsi lähti kotoaan sinne palaamatta, katoamisesta huolestuneet lähimmäiset eivät voineet häntä mitenkään tavoitella.

Valinnat lopuksi

Munkkivuoren äänimaisema rakentuu tilaussävellyksen ja äänitemusiikin tasapainoisen yhdistelmän varaan. Sarjan suomalaisittain hyvin laaja musiikkivalikoima toimii tuomariston mielestä hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka musiikillisilla elementeillä voi rakentaa hienovaraista epookkia, mutta myös luoda maailman, jossa päivänpaisteella on aina varjonsa.

Päin vastoin kuin lopputuloksesta ehkä kuvittelisi, Volanen ei kuitenkaan voisi enää nykyään kuvitella kirjoittavansa musiikkia etukäteen sisään kohtauksiin.

”Olen yrittänyt sitä aiemmin, että käsiksessä lukee biisi, mikä soi. Leikattua kuvaa katsoessani huomaan, ettei se toimikaan. On ollut etukäteen ajatus tietystä biisistä, josta selvitetään oikeudet ja hinnat, mutta kun edessä pyörii leikattu kuva, musa ei enää istu. Sitten joudutaan kelaamaan koko prosessi takaisin alkuun”, Volanen huokaa.

Hän päätti, että näin ei tule käymään tässä sarjassa.

”Lyön musavalintani nyt lukkoon 99-prosenttisesti vasta kun nähtävillä on melkein valmiiksi leikattua kuvaa. Musan hakemisen aloitin kyllä jo neljä vuotta sitten, ja sitä kertyi kunnon reservi, josta lähdettiin valitsemaan. Listassa oli tuhatkunta biisiä, jotka voisivat teoriassa toimia.”

Koska sarja sijoittuu käsikirjoituksen mukaan vuosiin 1983–1984, kaikkien kappaleiden tuli siis olla julkaistuna levyillä siihen mennessä. Niitä Volanen sitten alkoi testata leikattuun kuvaan.

Kahdesta tallista

Volanen tyrmää käsityksen, että äänitemusiikkia käytettäessä musiikkivalinnoista päättävällä olisi edessään periaatteessa kaikki maailman levytetty musiikki. Lupien hakuprosessin hitaus ja musiikin hinta supistavat valikkoa merkittävästi.

Munkkivuoreen päätyi lopulta noin sata levybiisiä, taloudellisista syistä ja lupaprosessien helpottamiseksi kaikki vielä kotimaisia. Sarjan englanninkielinenkin musiikki on Suomessa tehtyä, suomalaisten bändien esittämää ja oikeudet löytyivät Suomesta.

”Koska käytän musiikkia siten, että kuvan pitää olla leikattu, aikataulu ei antanut mahdollisuuksia lähteä tekemään musiikkivalintoja enää siinä vaiheessa, eikä jäädä odottelemaan heruuko lupia. Työjärjestyksestä johtuen ei voitu lähteä kyselemään biisejä yksi kerrallaan ja selittelemään oikeudenhaltijoille, että mihin kohtaukseen, missä hengessä ja kuinka monta sekuntia. Ja sitten olisi odoteltu, että kaikelle olisi määritelty hinta. Sellaiseen ei ollut aikaa eikä rahaa.”

Lupaprosessin mutkia oiottiin niin, että kaikki sarjaan valitut kappaleet saatiin könttäsopimuksella kahden kotimaisen kustantajan katalogista.

”Meidän puolelta sopimukseen kirjattiin, että tässä vaiheessa ei pysty sanomaan missä kohdassa käytetään, paljonko käytetään eikä edes sitä, että käytetäänkö”, Volanen hymyilee.

”Kustantajat joutuivat sitten vähän noloina selittelemään talliensa arvostetuillekin tekijöille, että lähdetkö tämmöiseen, kun se Volanen päättää ne biisit mitä se sinulta ehkä käyttää sitten myöhemmin.”

Yllättävän monet lähtivät.

Sävellystä tuplatempossa

”Musan käyttö ohjaustöissäni on itselleni erittäin tärkeää, ja siksi käytän sitä aina niin paljon kuin mahdollista. Hassua on tässä se, että Munkkivuori taitaa olla ensimmäinen ohjaukseni, jossa minulla on säveltäjä”, Volanen hoksaa.

Tarkkaan ottaen heitä on kaksikin, Juho Taavitsainen ja Martti Tervo.

Volanen kertoo tarvinneensa kaksikon mukaan kiireisen aikataulun takia. Yksi ei olisi millään ehtinyt luoda annetussa ajassa kaikkia lähes kymmentuntiseen sarjaan tilattuja äänimaisemia.

”Jätkät sävelsivät aivan kohtuuttomalla tahdilla suoraan kohtaukseen ja tarkkaan mittaan. Olin laatinut heille referenssipotpurin syntikkavoittoista Vangelis-tyyppistä kasari-instrumentaalia. Sain sitten siltä pohjalta heiltä demoja, joita kommentoin että mikä oli hyvää ja mikä huonoa. Aika nopeasti sen jälkeen rupesi olemaan laatu ja tyyli kohdillaan.”

Jani Volasen ohjaama ja käsikirjoittama 10-osainen Munkkivuori saa ensi-iltansa Elisa Viihteellä lokakuussa ja nähdään myöhemmin Nelosella.

Kuva: ©HAYLEY LÊ / YELLOW FILM & TV

Nuorten aikuisten Kalliossa

Parhaan komediasarjan, käsikirjoituksen ja ohjauksen Kultaisilla Venloilla palkittu Aikuiset kertoo parikymppisistä kalliolaisista, jotka kriiseilevät valintojensa, on-off-ihmissuhteidensa ja yön läpi jatkuvan bilettämisen keskellä.

Tuomariston shortlistalle nostama Aikuiset hyödyntää äänitemusiikkia tavalla, joka on Suomessa vielä poikkeuksellista mutta maailmalla ehkä jo arkipäivää. Aikuisissa ei ole tahtiakaan sävellettyä musiikkia, vaan musiikkimaisema rakentuu käsikirjoittajan valitsemista kappaleista, jotka ovat kaiken pohjana jo kirjoitusvaiheessa.

Anna Brotkin kertoo kirjoittavansa joka jaksoon vähintään yhden pitkän kohtauksen, joka rakentuu tietyn biisin varaan. Musiikki toimii silloin olennaisena dramaturgisena elementtinä, ja luo sarjaan musavideomaisuutta.

”Kirjoittaessani päätän, että tässä kohtaa täytyy soida tämä biisi – tai ainakin tämäntapainen. Koska se, mitä olen ajatellut ja minkä saamme, ovat kaksi eri asiaa”, Brotkin hymähtää. ”Vaikka totta puhuen prosentti on meillä ollut ihan hyvä, ainakin puolet on saatu.”

Brotkin kirjoittaa biisit käsikirjoitukseen, vaikka elokuvakoulussa opetettiinkin, ettei niin saisi tehdä.

”Ratkaisin ongelman ovelasti, nimitin itseni Aikuisten music supervisoriksi, niin ei tarvitse kysellä keneltäkään”, Brotkin nauraa.

Brotkin kertoo, että olennaisin syy sille, miksi Aikuisiin mahtuu niin runsaasti musiikkia – ja nimenomaan sitä lajia mitä on haluttu – on siinä, että sarja geoblokattiin Suomeen. Laajempi levitys olisi nostanut hinnat pilviin.

”Se oli taiteellinen valinta, joka piti tehdä. Halusin Aikuisiin tiettyä popmusaa, ja se oli minulle niin tärkeää, että mieluummin rajasin sarjan Suomeen, että saatiin toteutettua tämä niin.”

Nollapisteestä yhteistyöhön

Brotkinin mukaan tv- ja elokuva-alan sekä musiikkialan kesken ollaan tilassa, joka ei ole ideaali kenellekään.

”Meidän puolellamme musaoikeuskymyksiä pidetään monimutkaisina, kalliina ja vaikeina. Musiikin metsästämiseen ja oikeuksien clearaamiseen per tuotanto hukkaantuu liikaa työtunteja ja rahaa. Musantekijät taas tuntuvat kokevan, että heiltä yritetään riistää käyttöoikeuksia polkuhintaan.”

Brotkin pitää outona, että av- ja musiikkiala ovat onnistuneet asemoimaan toisensa ikään kuin vastapuoliksi, jotka ovat sodassa keskenään.

”Meistä katsoen toive on, että tuotannoissa voitaisiin käyttää enemmän musaa, ja juuri oikeanlaista. Ja kyllähän se, että leffassa ja telkkarissa käytettäisiin enemmän musaa hyödyttäisi musan tekijöitäkin. Yksi askel oikeaan suuntaan voisi olla se, jos Suomeen syntyisi music supervisorien ammattikunta, joka tekee musiikkisuunnittelua täysipäiväisesti. Silloin jokaista tuotantoa ei tarvitsisi aloittaa nollapisteestä, ja ruveta selvittämään, että keneltä kysyn, millaisia sopimuksia pitää tehdä ja mitä maksaa.”

Aikuisissa on haluttu vältellä katalogimusiikin käyttöä viimeiseen asti, sillä Brotkinin musiikkivalintoja ohjaa pyrkimys realismiin. Musiikki ankkuroi Aikuisia aikaan, tietynlaiseen elämäntyyliin sekä tuo hahmoille uskottavuutta ja tunnistettavuutta. Aikuisten hahmot ovat trenditietoisia kalliolaisia, jotka eivät kuuntele listamusiikkia, vaan tarkasti rajattuja genrejä, jotka kulloinkin poreilevat pinnalla baareissa ja yökerhoissa.

”Katsojasta pitää tuntua siltä, että tällaiset tyypit voisivat oikeasti kuunnella juuri näitä biisejä”.

Brotkinille tv-sarjaan valittu musiikki ei ole mikään mauste, joka ripotellaan lopuksi kakun päälle. Kaikkea muuta.

”Musiikki on minulle sen kakun todella tärkeä ainesosa! Se on asia, jota mietin kirjoittajana välillä jopa ihan ekan – että miltä kohtaus kuulostaa, ja millainen musa siinä niin ollen pitää soida.”

Aikuisten kolmas tuotantokausi julkaistaan syyskuussa Yle Areenassa ja lähetetään TV2-kanavalla. Brotkinin mukaan kausi jää viimeiseksi.

”Parempi lopettaa liian aikaisin kuin vähän liian myöhään.”

28.9–1.10 järjestettävä musiikkialan ammattilaisten Music x Media jatkaa samoista teemoista livenä. Tuolloin Tampereella Gramexin vetämässä suuressa paneelikeskustelussa puhutaan musiikin käytöstä elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Teksti: Tommi Saarela

Jaa tämä artikkeli

GRAMEXPRESS

Ota yhteyttä Gramexpressiin juttuideoiden ja kommenttien muodossa.

OTA YHTEYTTÄ