
Kotimainen hip hop juhli Emma-gaalassa kuudesti palkitun Pyhimyksen johdolla
Kotimainen musiikkiväki kokoontui juhlimaan 33. kertaa järjestettyä Emma Gaalaa helmikuun ensimmäisenä lauantaina. Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Hartwall Arenalla, joka tarjosi puitteet yhä suuremmalle show’lle.
Lavalle nousivat muun muassa estradeille paluun tehnyt Robin Packalén sekä Apocalyptican, Sannin ja räppäri Tipan muodostama kokoonpano, jonka yhteiskappale Me melkein kuoltiin sai gaalassa ensiesityksensä.
Pyhimys vuodesta 2004
Kuten mediassa on kerrottu, Gaalan menestynein artisti oli räppäri Pyhimys, oikealta nimeltään Mikko Kuoppala.
Kuoppala voitti illan aikana yhteensä kuusi palkintoa: vuoden miessolisti, vuoden albumi Tapa poika, vuoden biisi Jättiläinen, vuoden hip hop -albumi, yleisöäänestys ja vuoden striimatuin kappale.
Johanna Kustannuksella kykyjenetsijänä työskentelevä Kuoppala tunnetaan soolouransa ohella myös yhtyeistä Teflon Brothers ja Ruger Hauer. Ensimmäinen Pyhimys-taiteilijanimellä ilmestynyt studioalbumi Poikkeustapaus ilmestyi vuonna 2004.
Uran ensimmäiset Emmat
Kuoppalalle Emma-palkinnot olivat hänen uransa ensimmäiset. Hän myöntää, että voitossa oli tiettyä lunastuksen makua.
”Se on aika pieni ja tiivis porukka, joka on ollut suomiräpissä mukana 2000-luvun vaihteesta lähtien. Itse lokeroiduin heti alussa sinne epäkaupallisemmalle puolelle.”
”En ole esimerkiksi lähtenyt kilpailemaan siitä, kenellä on svägeimmät vaatteet tai kallein kello. Olen panostanut enemmän tunnemaailmaan”, Kuoppala pohtii.
”Ehkä siksi kesti vähän pidempään, että ilmapiiri muuttui suotuisammaksi tällaiselle musiikille. Tämä voitto kertoo ennen kaikkea siitä, että räpin kuuntelijat ovat nykyisin kypsempiä. Musiikilta kaivataan enemmän inhimillisyyttä.”
Supisuomalaiset esikuvat
Kuoppalan omat idolit eivät tule pelkästään hip hop -maailmasta. Hän kertoo ihailevansa muun muassa suomirockin ”jalat maassa olevia tyyppejä”, kuten Juice Leskistä, J. Karjalaista tai Gösta Sundqvistia.
”He eivät ole mitään keikareita, mutta heidän musiikkinsa on kestänyt aikaa”, Kuoppala sanoo.
Tunnetko olevasi heidän jalanjäljillään?
”Selkeästi he ovat itselleni suurempia esikuvia kuin esimerkiksi amerikkalaiset ryysyistä rikkauksiin -räppärit. Itselleni musiikin tekeminen ei merkitse uusille tasoille pääsemistä tai asioiden saavuttamista. Musiikin tekeminen tai yhteyden saaminen toisiin ihmisiin on saavutus. Ei sellaisia asioita voi mitata.”
Vuoden 2019 Emma-gaalassa edellisen vuoden parhaina palkitut.
Naissolisti: Anna Puu
Miessolisti: Pyhimys
Yhtye: Gasellit
Tulokas: Vesta
Pop: Nälkäinen sydän/Anna Puu
Rock: Sä kuljetat mua/J. Karjalainen
Metalli: Taival/Stam1na
Iskelmä: Kuka näkee sut/Juha Tapio
Hip hop / R&B: Tapa Poika/Pyhimys
Albumi: Tapa Poika/Pyhimys
Jazz: Moves/ Timo Lassy
Etno: Kulku /SANS
Kriitikoiden valinta: Ruusut/Ruusut
Tuottaja: Jukka Immonen
Biisi: Jättiläinen/Pyhimys (feat. Aksel Kankaanranta), säv. Väinö Wallenius & Riku Mattila, san. Mikko Kuoppala & Heikki Salo
Klassinen musiikki: Lutoslawski – Sinfonia 1 & 4 / RSO, Hannu Lintu
Live: Cheek
Vienti-Emma: Esa-Pekka Salonen
Erikois-Emma: Anssi Kela
Kultainen Emma: Pekka Aarnio
Yleisöäänestys – artisti/yhtye: Pyhimys
Yleisöäänestys – musiikkivideo: Kivi Sakset Seteli Mikael Gabriel feat. Elastinen & Pyhimys, ohjaaja: Nana Simelius
Myydyin albumi: Timantit on ikuisia/Cheek (43 769 kpl)
Striimatuin biisi: Jättiläinen/Pyhimys (feat. Aksel Kankaanranta)
Lastenmusiikki: Tippukivitapaus/Eri esittäjiä
Teksti: Ville Hartikainen
Kuva: Rimma Lillemägi