Nasima Razmyar Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajaksi

Apulaispormestari Nasima Razmyar on valittu Musiikin edistämissäätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.

Hän sanoo olevansa todella iloinen, että saa toimia seuraavan kaksivuotiskauden Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajana.

– Säätiö tekee tärkeää työtä kotimaisen musiikin monimuotoisuuden edistämisessä ja tässä työssä olen innolla mukana.

Uusi varapuheenjohtaja on muusikko Pekka Lehti ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa säveltäjä Kimmo Hakola.

Musiikin edistämissäätiö MES edistää kotimaista musiikkia tukemalla sen tekijöitä, esittäjiä, tuottajia, kustantajia ja julkaisijoita avustuksin ja apurahoin.

Vuonna 2018 säätiön suora tuki suomalaiselle musiikille oli yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Lisäksi se ylläpitää soitinpankkia sekä taiteilijaresidenssejä Raaseporissa ja Lontoossa.

Toiminta rahoitetaan yksityisen kopioinnin hyvitysvaroilla, valtionavustuksilla ja säätiön taustayhteisöjen lahjoituksilla. Säätiön perustivat vuonna 2012 tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto.

Lisätietoja antaa MES:n toimitusjohtaja Hannu Saha
hannu.saha@musiikinedistamissaatio.fi puhelin 040-5891819.

GRAMEXPRESS

Ota yhteyttä Gramexpressiin juttuideoiden ja kommenttien muodossa.

OTA YHTEYTTÄ