Miksi joululaulut soivat kaupoissa?

Joululaulut ovat taas tulleet tutuiksi kaikille, jotka käyvät jouluostoksilla. Kaupoissa kierrellään Joulumaan ja Petteri Punakuonon tahtiin.

Miksi joulumusiikkia soitetaan? Siihen on hyvät syyt. Tutkimusten mukaan oikein valittu musiikki saa asiakkaat viihtymään pitempään ja ostamaan enemmän.

Asiaa on tutkittu paljon. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa 63 prosenttia asiakkaista arvioi todennäköisesti ostavansa enemmän liikkeissä, joissa on taustamusiikkia (Burleson, 1979).

Ronald E. Milliman teki puolestaan 1980-luvulla yhdeksän viikkoa kestävän tutkimukse supermarketissa. Sen mukaan rauhallinen taustamusiikki sai asiakkaat viipymään kaupassa pitempään ja käyttämään enemmän rahaa. Hiljainen ympäristö ja nopeatempoinen musiikki vaikuttivat päinvastoin.

Musiikin vaikutus on vahvin, kun asiakas tunnistaa soitetun musiikin ja pitää siitä (Garlin & Owen 2006; Grewal et al., 2003). Musiikki voi vaikuttaa jopa ostopäätöksiin. Klassinen musiikki sai ihmiset valitsemaan kalliimpia viinilaatuja (Areni & Kim, 1993). Toisessa tutkimuksessa ranskalainen musiikki lisäsi ranskalaisten viinien ja saksalainen musiikki saksalaisten viinien myyntiä (Adrian North & David Hargreaves, 1999).

Joulumusiikista on tehty oma tutkimuksensa Ruotsissa. Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin asiakkaita, jotka kävivät kodinelektroniikkaliikkeessä. Kauppa oli osan aikaa hiljainen, osan aikaa soi joulumusiikki.

Joulumusiikin soidessa asiakkaat viipyivät kaupassa keskimäärin kahdeksan minuuttia kauemmin ja kuluttivat 85 euroa enemmän (Andersson, 2012).

Vaikkei tulosta ihan euron tarkkuudella kannata katsoa, tutkimus kertoo paljon. Eipä siis ole ihme, että kulkuset kilisevät, porot kirmaavat ja lumihiutaleet leijailevat tänäkin jouluna ostoskeskusten käytävillä.

Hyvää joulua!
Lauri Kaira

GRAMEXPRESS

Ota yhteyttä Gramexpressiin juttuideoiden ja kommenttien muodossa.

OTA YHTEYTTÄ