Kolme miljardia puntaa musiikille

Gramexin britannialainen sisarjärjestö PPL täytti tänä vuonna 85 vuotta. Merkkipaalu nosti PPL:n muun muassa Music Weekin kanteen.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun PPL on nostettu Music Weekin kansijutuksi”, PPL:n toimitusjohtaja Peter Leathem iloitsee.

Juhlavuoteen liittyy upeita uutisia. ”Maaliskuussa julkistimme, että vuosi 2018 oli korvausten osalta kaikkien aikojen tuottoisin vuosi. Tilitimme yhteensä 246,8 miljoonaa puntaa.” Se on hiukan yli 287 miljoonaa euroa.

”Mikä tärkeintä, vuonna 2018 ylitimme koko elinkaaremme ajalta kolmen miljardin punnan korvaussumman merkkipaalun.”

Kahvilasta se alkoi

PPL:n perustamiseen liittyy tarina kahvilasta. ”Vuonna 1932 EMI:n ylimpään johtoon kuuluva Sir Louis Sterling istui kahvilassa Bristolissa Isossa-Britanniassa ja kuuli EMI:n levyjä soitettavan.”

Palatessaan toimistoon hän tiedusteli, oliko levyjen soittamisesta maksettu. Ei oltu.

”Yrityksen lakimiehet konsultoivat tekijänoikeuksien asiantuntijoita ja päättivät nostaa testimielessä oikeusjutun kahvilaa vastaan”, Leathem kertoo.

Juttu perustui uudenlaiseen argumenttiin, että tekijänoikeus koskee myös äänitteen julkista esittämistä eikä pelkästään äänitteen kopiointia.

”Joulukuussa 1933 EMI voitti oikeusjutun, ja silloin äänitteiden julkinen esittäminen tunnustettiin ensimmäistä kertaa äänitteen tekijänoikeuksien oikeudenhaltijan lailliseksi oikeudeksi.”

Levy-yhtiöt perustivat

Seuraavana vuonna EMI:n omistama Columbia, Decca ja Parlophone perustivat PPL:n hallinnoimaan alan julkisia esitysoikeuksia.

”Sir Louis Sterlingistä tuli PPL:n ensimmäinen puheenjohtaja”, sanoo Leathem.

30-luvulla muusikoilla ei vielä ollut samanlaisia oikeuksia kuin tuottajilla. Lainsäädäntö muuttui ja nyt PPL  edustaa myös muusikoita.

PPL:llä on yli 110 000 oikeudenhaltija-asiakasta, joista 76 000 on esiintyviä taiteilijoita.

Kolme tulonlähdettä

”PPL:n tulovirrat tulevat kolmesta ydinlähteestä: julkisen esittämisen lisensoinnista, tv- ja radiolähetysten lisensoinnista sekä ulkomaisista korvauksista. Kaikissa näissä on mahdollisuuksia kasvuun tulevaisuudessa”, sanoo Leathem.

Vuonna 2018 PPL perusti paikallisen Teosto-järjestön PRS For Music kanssa yhteisyrityksen, josta saa musiikkilupia molempien järjestöjen puolesta. Uusi yhtiö vastaa pitkälti Suomen Gramexin ja Teoston perustamaa GT Musiikkiluvat -palvelua.

PPL:llä  on suoraan asiakkainaan yli 2 000 tv-, radio- ja nettiradiokanavaa sekä tuon yhteisyrityksen kautta yli 400 000 taustamusiikkia käyttävää liike- ja yleisötilaa.

Vuonna 2018 PPL keräsi 246,8 miljoonaa puntaa ja maksoi korvauksia 105 192 esiintyjälle ja levytysoikeuksien haltijalle. Näistä 94 750 oli esiintyjiä ja 10 442 tuottajaoikeuksien haltijoita.

Kuvaaja: SARAH LOUISE BENNETT

Kuvateksti: PPL:n vuosijuhlassa kiitettiin kultalevyllä Decca Recordia ja EMI:ä niiden roolista PPL:n perustamisessa vuonna 1934. Kuvassa vasemmalta oikealle PPL:n toimitusjohtaja Peter Leathem, Decca Recordsin toimitusjohtaja Rebecca Allen, Virgin EMI:n toimitusjohtaja Ted Cockle ja PPL:n  puheenjohtaja John Smith.

GRAMEXPRESS

Ota yhteyttä Gramexpressiin juttuideoiden ja kommenttien muodossa.

OTA YHTEYTTÄ