Haloo Helsinki! vuoden soitetuin

Radioiden soitetuimpien artistien  kolmen kärki oli  kotimaisia yhtyeitä ja artisteja. Ykkösenä oli  Haloo Helsinki!, toisena  Jenni Vartiainen ja kolmantena Juha Tapio.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti perinteiseen tapaan viime vuoden soitetuimmat artistit yksityisissä radioissa. Kotimaisia artisteja oli 20 soitetuimman joukossa kolmetoista kappaletta.

Haloo Helsinki! oli yksityisten radioiden soitetuin artisti vuonna 2018. Heidän kappaleitaan soitettiin vuoden aikana peräti 29201 kertaa. Kaikki yksityiset radiot yhteen laskien Haloo Helsingin tuotantoa soi keskimäärin 80 kertaa päivässä.

Haloo Helsinki!-yhtyeen manageri Gabi Hakanen kommentoi tauolla olevan yhtyeen puolesta sijoitusta. ”Harvemmin varmaan kukaan artisti osaa odottaa tällaisia saavutuksia. Ja hyvältähän se tuntuu, että suuri yleisö pitää Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikista.”

Haloo Helsingillä on vaikuttava katalogi hittejä ja vuonna 2018 niistä eniten soivat #1 Kaksi ihmistä (4738 soittokertaa), #2 Tuntematon (4630 soittokertaa) ja #3 Hulluuden Highway (2457 soittokertaa). Bändin suosion salaisuudeksi hän kertoo pitkäjänteisen työn, ahkeran keikkailun sekä tunteita herättävät biisit.

”Bändi on saavuttanut suosionsa pitkänlinjan työn kautta, askel askeleelta 12-vuoden aikana. Keikkailulla on ollut merkittävä rooli menestyksen suhteen, mutta tärkein elementti suosion taustalla lienee Haloo Helsinki! -yhtyeen biisit.  Saadun palautteen perusteella tarttuvat melodiat ja ihmisläheiset tekstit koskettavat hyvin laajaa kuulijakuntaa. Biisejä on helppo laulaa mukana, tarinoihin on helppoa samaistua ja kokea ne omakohtaisesti ”, sanoo Hakanen.

Hakanen pitää tärkeänä muusikoille ja tuottajille kerättäviä Gramex-korvauksia. ”On upeaa, että Suomessa on ollut Gramexin kaltainen järjestö olemassa jo yli 50 vuotta, joka pitää huolen äänitteillä esiintyvien solistien ja muusikoiden oikeuksista. Se on tärkeää työtä, joka mahdollistaa kotimaiselle musiikille laaja-alaisen kulttuuriperimän.”

Paraikaa tauolla oleva Haloo Helsinki! välittää Hakasen kautta terveiset faneilleen: “Olemme todella kiitollisia siitä, että ihmiset kuuntelee meidän musaa, ja nähdään taas vuonna 2021 uuden musan ja keikkojen merkeissä”

Haloo Helsingin lisäksi kymmenen kärkeen mahtui viisi muuta kotimaista artistia. Sijalla 2 oli Jenni Vartiainen (25122 soittokertaa), sijalla 3 Juha Tapio (23587 soittokertaa), sijalla 5 Kaija Koo (20951 soittokertaa), sijalla 8 Vesala (19567 soittokertaa) ja sijalla 10 Eppu Normaali (18990 soittokertaa).

Kotimaisten artistien osuus soitetuimpien listalla nousi vuodesta 2017 kahdeksasta kolmeentoista.

Nämä tiedot ilmenevät Tekijänoikeusjärjestö Gramexin selvityksestä, jonka laati Gramexin Kari Niemelä radioiden Gramexille ilmoittamien soittolistojen perusteella.

Tilasto: Vuoden 2018 soitetuimmat esittäjät yksityisissä radioissa

1. Haloo Helsinki! 29201
2. Jenni Vartiainen 25122
3. Juha Tapio 23587
4. Bruce Springsteen 21423
5. Kaija Koo 20951
6. Madonna 20689
7. Ed Sheeran 20081
8. Vesala 19567
9. Bon Jovi 19079
10. Eppu Normaali 18990
11. Michael Jackson 17410
12. Neljä Ruusua 16896
13. Sanni 16430
14. Anna Puu 16112
15. J. Karjalainen 16064
16. Anssi Kela 15878
17. Queen 15266
18. Maroon 5 15185
19. Jvg 14867
20. Lauri Tähkä 14442

Kuva: Sony Music Entertainment Finland Oy, kuvaaja: Marek Sabogal, teksti: Noora Marttila

KOMMENTTI

Yli 90 % radiosoitoista muita yhtyeitä

Miten iso osa radioiden soittamasta musiikista on näiden 20  kärkiyhtyeen biisejä ja miten iso osa toisten artistien ja yhtyeiden  musiikkia?

Tämä kysymys heräsi lukijoidemme keskuudessa ja pyysimme Gramexin Kari Niemelää selvittämään asian.

Selvityksen mukaan kaupalliset radiot soittavat yhteensä noin 160 000 eri biisiä vuodessa.  Soittotapahtumia oli kaikilla kanavilla yhteensä noin 4,4 miljoonaa. Miten ne siis jakautuvat?

Niemelän selvityksen mukaan runsas neljä miljoonaa kertaa radiossa soi jonkun toisen yhtyeen kappale ja 377 000 kertaa joku näiden parinkymmenen yhtyeen kappaleista.Tämä on reilut 8 prosenttia kaikista radiosoitoista.

Lopputulos on se, että liki 92 % radiosoitoista  – eli käytännössä kuunteluajasta – radiossa soi muiden kuin näiden 20 kärkiyhtyeen musiikki.

Lauri Kaira
Päätoimittaja

GRAMEXPRESS

Ota yhteyttä Gramexpressiin juttuideoiden ja kommenttien muodossa.

OTA YHTEYTTÄ
2019-02-27T14:00:00+00:00