
Gramex jakoi vajaa kolme miljoonaa euroa
Tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi tänään 2,75 miljoonaa euroa korvauksia muusikoille ja tuottajille. Korvauksia sai runsas 7000 Gramexin edustamaa oikeudenhaltijaa.
Kyseessä on Gramexin syystilitys. Se sisältää pääsääntöisesti tallennekorvauksia ja taustamusiikkikorvauksia vuodelta 2018 sekä Gramexin vastaanottamia korvauksia ulkomailta.
Seuraava tilitys tapahtuu joulukuussa, jolloin jaetaan jo tämän vuoden alkupuoliskolla (1-6 kk) kerättyjä korvauksia. Lopullisen korvaustilityksen tekeminen taiteilijoille jo keruuvuonna on harvinaista Gramexin ulkomaisten sisarjärjestöjen keskuudessa.
Gramex pystyy tekemään tämän, koska itävaltalaisen BiConcepts-yhtiön kanssa kehittämä Apollo-tilitysjärjestelmä mahdollistaa aiempaa nopeamman tilitysvauhdin. Korvaukset jaetaan nykyisin jopa kaksi kertaa aiempaa nopeammin.
Gramexin kehittämä tilitysjärjestelmä on niin edistynyt, että sitä ostetaan nyt muihin tekijänoikeusjärjestöihin. Se on myyty jo viiteen ulkomaiseen tekijänoikeusjärjestöön ja lisäksi myyntineuvottelut ovat kesken kolmen muun järjestön kanssa.
Gramex on esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien tekijänoikeusjärjestö. Gramexilla on yli 54 000 asiakassopimusta muusikoiden ja tuottajien kanssa ja yli 31 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön. Viime vuonna Gramex jakoi 22 miljoonaa korvauksia. Korvauksia sai 13 561 Gramexin suoraa asiakasta ja sen lisäksi tehtiin yli 20 000 muusikkotilitystä ulkomaisten sisarjärjestöjen kautta.