Etusivu » Lisää » Uutiset » Gramexilta ennätystilitys: 19,3 miljoonaa euroa musiikille
21.03.2016

Gramexilta ennätystilitys: 19,3 miljoonaa euroa musiikille

Tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi musiikille viime vuonna 19,3 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin. Korvauksista meni kotimaiselle musiikille noin 11 miljoonaa euroa ja ulkomaiselle musiikille noin 8,3 miljoonaa euroa.

Taiteilijat ja tuottajat saavat korvauksensa yksilöllisesti, musiikkikappaleittensa käyttömäärien mukaisesti. Suuri osa jaetaan radiosoittojen suhteessa ja lisäksi korvausten jakoon vaikuttaa taustamusiikkioperaattoreilta saatu tieto siitä, mitä musiikkia käytettiin kaupoissa, asiakaspalvelutiloissa ja ravintoloissa.

Koska äänitteellä esiintyy useita taiteilijoita, mutta äänitteellä on yleensä yksi tuottaja, tuottajan keskikorvaus on suurempi. Korvauksia sai noin 11 000 taiteilijaa ja 2200 tuottajaa. Vuonna 2015 vuotuinen keskikorvaus oli taiteilijoilla 790 euroa ja tuottajilla 4816 euroa vuodessa.

Kun tarkastellaan suurimpia korvauskertymiä, nähdään että 339 taiteilijaa sai yli 5 000 euroa vuodessa ja 148 näistä sai yli 10 000 euroa vuodessa. Sekä 59 tuottajaa sai yli 10 000 euroa vuodessa  ja 20 näistä sai yli 50 000 euroa vuodessa.

Tilitetty summa koostuu pääosin edellisvuonna kotimaasta kerätyistä korvauksista. Lisäksi tilitettiin musiikkivideokorvauksia ja aiempina vuosina pääosin ulkomailta kotiutuneita korvauksia. Tuottajille tilitettiin myös tallennuskorvauksia aiemmilta vuosilta, jonka vuoksi tuottajat saivat korvauksia aiempaa enemmän. Siten taiteilijat saivat yhteensä 8,7 miljoonaa euroa ja äänitteiden tuottajat yhteensä 10,6 miljoonaa euroa. Suuri osa ulkomaisen musiikin tuottajakorvauksista maksetaan kansainvälisten levy-yhtiöiden Suomessa toimiville tytäryhtiöille tai lisenssin haltijoille.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex hoitaa tekijänoikeusasioita muusikoiden ja musiikkituottajien puolesta. Gramex edustaa noin 60.000 kotimaista taiteilijaa ja tuottajaa sekä lukuisia ulkomaisia oikeudenhaltijoita. Gramex palvelee yli 30.000 musiikin käyttäjää. Gramex kerää tekijänoikeuskorvauksia ja myöntää käyttölupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön.

Lisätietoja

Johtaja Tuomas Talonpoika 040 5001591

Apulaisjohtaja Lauri Kaira 0400 503554


Lähettäjä
21.03.2016