Etusivu » Lisää » Uutiset » Gramex ja Teosto rahoittamaan uutta musiikkia edistävää säätiötä
25.06.2012

Gramex ja Teosto rahoittamaan uutta musiikkia edistävää säätiötä

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry ja Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry ovat päättäneet perustaa uuden, musiikkia edistävän säätiön. Musiikin edistämissäätiön tarkoituksena on edistää ja tukea kotimaista monimuotoista musiikkia sekä sen ammattimaista tekemistä, esittämistä, kustantamista ja tuottamista.

Gramex ja Teosto luovuttavat kumpikin säätiön peruspääomaksi viisisataatuhatta euroa eli yhteensä miljoona euroa.

Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja ja avustuksia tai muutoin edistämällä ja tukemalla taloudellisesti musiikkiin liittyviä tilaisuuksia, musiikkitallenteiden tuottamista, musiikin kustannustoimintaa, vientiä, koulutusta, tutkimusta ja kehitystoimintaa sekä harjoittamalla taiteilijaresidenssitoimintaa.

Tavoitteena on myös yhdistää edistävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEKin ja Luovan säveltaiteen edistämissäätiö LUSESin toiminnat uuteen musiikkialan yhteiseen säätiöön. Yhdistäminen tulee vähentämään toimintojen päällekkäisyyttä sekä mahdollistamaan tehokkaamman ja asiakaslähtöisemmän toiminnan. Myös avustuksien hakeminen helpottuu.


Lähettäjä
25.06.2012
Viimeksi muokattu
25.06.2012