Blogi: Seuraava askel eteenpäin

Useimmat meistä eivät lue eduskunnan mietintöjä. Se kuitenkin kannattaa.

Vaikka ne eivät juonellisesti päihitä dekkareita tai kotimaista kaunokirjallisuutta, niiden eteen on tehty mieletön määrä työtä ja niissä on tärkeitä uutisia. Kerron tässä niistä kaksi.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta vaati joulun alla hallitukselta merkittäviä toimia taiteilijoiden hyväksi. Valiokunta teki sen vuoden tärkeimmässä mietinnössään, eli budjettimietinnössä (33/2021).

Kaksi selkeää vaatimusta

Valtiovarainvaliokunta vaati hallitukselta korjauksia 1) sekä taiteilijan työttömyysturvaan että 2) yksityisen kopioinnin hyvitykseen.

Valtiovarainvaliokunta esitti, että yksityisen kopioinnin hyvitys vakiinnutetaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi 11 miljoonaan euroon vuodessa. ”Tällä on merkittävä vaikutus pienituloisten taiteilijoiden taloudelle sekä useille sadoille av- ja musiikkituotantohankkeille ja kulttuuritapahtumille eri puolella Suomea ”, valiokunta kirjoittaa.

Lisäksi valiokunta vaati hallitusta korjaamaan taiteilijan työttömyysturvan valuvian; sen että jopa aiemmilta vuosilta tulevat tekijänoikeuskorvaukset voivat leikata työttömän muusikon työttömyyspäivärahan kokonaan pois. ”Valiokunta pitää välttämättömänä, että asia otetaan huomioon keväällä 2022 laadittavassa julkisen talouden suunnitelmassa”.

Toinen asia etenee jo

Molemmat näistä tärkeitä asioita koronan runtelemalle kulttuurialalle. Valtiovarainvaliokunta on kahden budjettivuoden aikana hakenut ja saanut vaatimuksillaan koko eduskunnan yksimielisen tuen. Kiitos tästä!

Kiitos myös hallitukselle siitä, että toisessa on ryhdytty myös toimeen. Hallitus nimittäin päätti 11.2 työllisyyspaketissaan korjata taiteilijoiden työttömyysturvan valuvian sosiaali- ja terveysministeri Sarkkisen esittämällä tavalla. Työllisyyspaketin kohta (6) kuuluu näin: ”Luovutaan tekijänoikeuskorvauksien sovittelusta työttömyysturvassa”.

Yksityisen kopioinnin hyvitys

Seuraavaksi odotetaan, että hallitus ryhtyy yhtä päättäväisiin toimiin yksityisen kopioinnin hyvityksen osalta.

Myös tästä asiasta on puhuttu vuosikausia. Yksityinen kopiointi on säilynyt samassa suuruusluokassa (257 – 295 miljoonaa kopiota) vuodesta 2017 asti.

Vaikka nykyinen 11 miljoona euron hyvitys korvaa kopioinnin aiheuttamasta vahingosta vain vajaan kolmanneksen, valtiovarainministeriö on useampaan otteeseen esittänyt, että hyvitys leikattaisiin seitsemään (7) miljoonaan euroon.

On järjetöntä, että tällainen leikkausuhka toistuu vuodesta toiseen ja että vuodesta toiseen asia kuormittaa poliittisia päätöksentekijöitä eduskunnassa ja ministeriöissä.

Koska yksityisen kopioinnin laajuus on vakiintunut ja sen aiheuttama haitta tiedetään, yksityisen kopioinnin hyvitys nykyisten teoslajien osalta tulee vakiinnuttaa 11 miljoonaan euroon lainauskorvausten mallisesti.

Siksi eduskunta hyväksyi yksimielisesti oheisen lausuman: ”Eduskunta edellyttää, että yksityisen kopioinnin hyvitykseen osoitetaan vuosia 2023—2026 koskevassa julkisen talouden suunnitelmassa vähintään 11 milj. euron vuotuinen määräraha.”

Eduskunta on siis puhunut ja pallo on hallituksella. Kyse on pienistä rahoista valtion budjettiin nähden, mutta suurista kulttuurialan kannalta.

Jaa tämä artikkeli

GRAMEXPRESS

Ota yhteyttä Gramexpressiin juttuideoiden ja kommenttien muodossa.

OTA YHTEYTTÄ