Musiikkiala.fi – Integraatiotesti 2
integraatiotesti 2 musiikkiala.fi
integraatiotesti 2 musiikkiala.fi
integraatiotesti
Ensimmäistä kertaa Gramex toteutti vuosikatsauksen myös videona. Katso miltä vuotemme 2019 näytti.
Miten artisti pääsee pinnalle? Millä artisti löytää yleisönsä ja yleisö artistin? Siinäpä kysymys, johon moni muusikko, manageri ja levy-yhtiö mielellään tietäisi vastauksen. Gramexpress kysyi viideltä tunnetulta taiteilijalta, kuinka he pääsivät omana aikanaan yleisön tietoisuuteen ja miltä tilanne näyttää heidän silmiinsä tänään. Kaija Koo,
Vossin esitys hyvin tarkkarajainen Euroopan parlamentti äänesti 12. syyskuuta toistamiseen uudistuksesta, jota suuret it-jätit kuten Google vastustavat voimakkaasti. Direktiivin valmistelija Axel Voss oli tehnyt siihen merkittäviä muutoksia ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen. Koska julkisuudessa pelättiin direktiivin voivan vaikuttaa liian laajalti, direktiiviesitys on pitkin matkaa kohdentunut
Tekijänoikeusdirektiivi meni läpi selvin numeroin Euroopan Parlamentti hyväksyi keskiviikkona neuvottelukantansa tekijänoikeusuudistukseen. Se lisäsi kantaansa takeita sananvapauden turvaamiseksi ja poikkeuksia pienyrityksille. Parlamentin kanta hyväksyttiin täysistunnossa äänin 438 puolesta, 226 vastaan ja 39 tyhjää. Seuraavaksi edessä ovat neuvottelut neuvoston kanssa sääntöjen lopullisesta muodosta. Mepit tekivät
Puoluerajat ylittävä budjettialoite hyvitysmaksun nykytason turvaamiseksi Mikko Alatalo (kesk), Raija Vahasalo (kok) ja Piia Viitanen (sd) kokosivat puoluerajat ylittävän budjettialoitteen yksityisen kopioinnin hyvityksen (ns. hyvitysmaksun) nykytason turvaamisesta. "Olemme optimistisia, että saamme asian uuteen rakentavaan harkintaan," sanoo aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Mikko Alatalo. Mikko Alatalo
Youtube ja arvokuilu Youtube perustettiin, jotta käyttäjät voivat ladata omia videoitaan ja kommentoida niitä. Sittemmin palvelu on kasvanut maailman suurimmaksi musiikkipalveluksi. Googlen tultua omistajaksi on kasvu ollut jyrkkää. Googlen emoyhtiön Alphabetin liikevaihto oli vuonna 2017 lähes 111 miljardia dollaria. Vuosikasvu on 23 prosenttia.