Project Description

Tietosuoja Gramexilla

Yksityisyyden kunnioittaminen ja henkilötietojen suojaaminen sen osana on Gramexille tärkeää. Tämän vuoksi Gramexilla henkilötietoja käsitellään aina luottamuksellisesti ja asianmukaisen lainsäädännön mukaisesti.

Gramex käsittelee muun muassa oikeudenhaltijoiden, lisensointiasiakkaiden, MyGramex-portaalin käyttäjien ja GramexPressin tilaajien henkilötietoja. Tällaisia henkilötietoja ovat esimerkiksi yhteystiedot ja erilaiset asiakkuuteen liittyvät tiedot. Pääosa näistä tiedoista saadaan rekisteröidyltä itseltään, mutta tietoja saadaan myös ulkopuolisilta tahoilta, kuten Postilta, verottajalta ja avoimista lähteistä.

Henkilötietojen käsittely on välttämätöntä Gramexin toiminnassa. Henkilötietoja tarvitaan korvausten tilittämiseen oikeudenhaltijoille sekä asiakassuhteiden, asiakaspalvelun ja tiedotuksen hoitamiseksi. Tapauksesta riippuen käsittelyn perusteena on siis Gramexin lakiin perustuvien tehtävien hoitaminen, asiakassopimuksen täytäntöönpano tai asiakkaan antama suostumus. Henkilötietoja käsitellään vain siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä ja niitä säilytetään vain sen ajan kuin se on käsittelyn perusteen kannalta tarpeen.

Gramex säilyttää henkilötietoja turvallisesti: tiedot on suojattu asiattomalta katselulta, muuttamiselta ja hävittämiseltä. Tämä perustuu kulun- ja käytönvalvontaan sekä tietoturvan menetelmiin, kuten palomuureihin, varmuuskopioihin ja salasanoihin. Tietoja käsittelevät vain ne Gramexin henkilökunnan jäsenet, jotka tarvitsevat niitä työtehtävissään.

Henkilötietoja ei säännönmukaisesti luovuteta EU:n tai ETA:n ulkopuolelle. Henkilötietoja ei myöskään luovuteta ulkopuolisille, ellei siihen ole laista tai asiakassuhteesta johtuvaa perustetta. Luovutuksia voidaan tehdä muun muassa yhteistyöorganisaatioille, kansainvälisiin tilitystä tukeviin tietojärjestelmiin sekä tilitysjärjestelmän kehittämisen tarpeisiin.

Rekisteröidyllä on tiettyjä oikeuksia, kun hänen henkilötietojaan käsitellään. Rekisteröidyllä on ensinnäkin oikeus saada tietoja henkilötietojen käsittelystä – tarvittavat tiedot löytyvät tältä sivulta. Lisäksi rekisteröidyllä on muun muassa oikeus tarkastaa tietonsa sekä vaatia niiden oikaisua tai poistamista. Ohjeet näiden oikeuksien käyttämiseen löytyvät alla olevista tietosuojaselosteista.

Alla olevat Gramexin neljä tietosuojaselostetta koskevat eri rekisteröityjen ryhmiä. Selosteista löytyy tarkemmat tiedot Gramexin keräämistä tiedoista ja niiden käsittelystä kunkin ryhmän osalta. Tietosuojaselosteita päivitetään sitä mukaa kun Gramexin toimintaa kehitetään ja lainsäädäntö muuttuu.

Tutustu tietosuojaselosteisiin:

LISÄTIETOA

Esittävä taiteilija, joka voi liittyä Gramexin asiakkaaksi, on sellainen henkilö, jonka esitys on tallennettu äänitteelle – esimerkiksi muusikko, solisti, taustalaulaja, kapellimestari tai äänikirjan lukija.

Äänitteen tuottaja on se henkilö, yritys tai yhteisö, joka vastaa esityksen ensitallennuksesta. Termi ei viittaa taiteelliseen vaan lähinnä taloudelliseen tuottajaan. Tuottajana on useimmiten se, joka äänitysvaiheessa niin sanotusti ”maksaa viulut”. Tuottajana voi olla esimerkiksi levy-yhtiö. Alkuperäinen tuottaja voi halutessaan siirtää sopimuksella tuottajaoikeudet toiselle taholle.

Äänite tarkoittaa mitä tahansa ääntä sisältävää tallennetta tai tiedostoa. Se voi olla vaikkapa cd-levy, striimattava biisi, MP3-tallenne, ääninauha tai tietokoneen muistissa tai USB-tikulla oleva äänitiedosto.

Gramex on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys. Sen jäsenjärjestöjä ovat Suomen muusikkojen liitto ry ja Musiikkituottajat IFPI Finland ry.

Gramexin vuosikokous valitsee järjestölle hallituksen. Gramexin sääntöjen mukaan puolet hallituksen jäsenistä tulee olla taiteilijoiden ja puolet tuottajien edustajia. Hallituksen puheenjohtajana tulee olla näihin tahoihin nähden neutraali henkilö.

Gramexin toiminnasta kerrotaan tarkemmin järjestön vuosikatsauksissa ja avoimuusraporteissa. Gramexin toimitusjohtajana toimii Ilmo Laevuo.

Gramexin strategia on vuodelta 2017. Strategiassa on määritelty Gramexin arvot, missio ja visio.

Gramex-luvat oikeuttavat esittämään äänitteitä ja musiikkivideoita mediassa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Lisäksi Gramexilta saa lupia äänitemusiikin käyttöön tv-ohjelmissa ja muissa av-tuotannoissa.

Jotkut käyttötavat Gramexin edustamat oikeudenhaltijat lisensoivat kuitenkin itse. Tällaista on esimerkiksi musiikin käyttö mainonnassa.

Suurimman osan Gramex-luvista saa Gramexin ja Teoston yhteisestä lupakaupasta www.musiikkiluvat.fi. Gramex lisensoi itse lähinnä musiikin käyttöä erilaisissa medioissa ja av-tuotannoissa.

Äänitteen suoja-aika on 70 vuotta äänitteen teko- tai julkaisuvuodesta. Sitä vanhemmista äänitteistä ei enää kerätä Gramex-korvauksia. Suoja-ajan osalta on menossa siirtymäaika. Jos äänite äänitettiin ja julkaistiin ennen vuotta 1963, suoja-aika oli vain 50 vuotta eikä äänite enää ole Gramex-oikeuksien osalta suojattu. Teosto-oikeudet siihen voivat kuitenkin yhä olla voimassa.

Gramex hallinnoi asiakkaidensa äänitteisiin ja musiikkivideoihin liittyviä taloudellisia oikeuksia. Gramex kerää korvauksia siitä, kun äänitettä tai musiikkivideota esitetään julkisesti esimerkiksi mediassa, yleisötilaisuudessa tai asiakastiloissa sekä kun äänitettä kopioidaan muuhun kuin yksityiskäyttöön.

Gramex jakaa asiakkailleen korvaustuloja sekä Suomesta että ulkomailta. Gramex kerää vastaavasti Suomesta korvauksia ulkomaisille taiteilijoille. Korvaukset tilitetään pääosin keräämisvuonna ja sitä seuraavana vuonna. Korvaukset jaetaan äänitteiden käytön mukaan.

Gramex jakoi vuonna 2019 korvauksia 19,8 miljoonaa euroa. Siitä meni taiteilija-asiakkaille 9,6 miljoonaa ja tuottajille 10,2 miljoonaa euroa.

16 119 oikeudenhaltijaa sai korvauksia suoraan Gramexilta. Lisäksi tehtiin 21 216 suoritusta ulkomaisille taiteilijoille ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen kautta.

Tutustu Gramexin sääntöihin, tilityssääntöön, yhteishallinnointilain mukaiseen avoimuusraporttiin ja valitusmenettelyihin, tietosuojamääräysten mukaisiin tietosuojaselosteisiin sekä yhteishallinnointilakiin ja tekijänoikeuslakiin. Gramexin toimintaa valvoo Patentti- ja rekisterihallitus.

Gramex kartoittaa jatkuvasti keinoja, joilla voimme auttaa sekä korvauksia maksavia että saavia asiakkaitamme vaikeassa tilanteessa. Keinomme ovat rajalliset, mutta teemme sen mitä voimme. Tälle sivulle on koottu tiedotteitamme ja ajankohtaista tietoa koronasta.