
Toimitusjohtajan blogi:
Keikuntaa arvokuilun partaalla
Syksyllä EU-parlamentti hyväksyi Googlen ja Youtuben suitsimisen ja arvokuilun kaventamisen.
Asia ei kuitenkaan tähän ratkennut, vaan kohti lopullista päätöstä mentiin ensin nin sanotun trilogin ja sen jälkeen jäsenmaiden kokouksen kautta. Trilogi sai aikamoisen väännön jälkeen aikaan parlamentin päätöksen pohjalta muokatun kompromissin, joka sitten jäsenmaiden kokouksessa sai enemmistön hyväksynnän.
Viimeksi vielä parlamentin lakiasioiden komitea asettui tukemaan tekijänoikeudenhaltijoiden oikeuksia suhteessa internetissä käsittämättömiä voittoja tahkoaviin jättiläisiin.
Nämä jätit ovat masinoineet valtavia, erittäin ammattitaitoisia viestintäkampanjoita horjuttaakseen parlamentin rohkeutta ottaa uusi askel oikeudenmukaisuuden suuntaan.
Keskeinen strategia näillä miljardiyrityksillä on ollut piilottaa omat taloudelliset intressinsä ja piiloutua yksittäisten internetinkäyttäjien selän taakse. Ne maalailevat mielikuvaa netin olemassa olon vaarantumisesta ja pelottelevat, etteivät kansalaiset enää saisi Googlen ja Youtuben jakamia sisältöjä entiseen malliin.
Ne luovat siis käsitystä yksittäisen käyttäjän rikkumattomasta oikeudesta vastaanottaa mitä tahansa sisältöä tavalla, joka ruokkii näiden amerikkalaisten megayritysten rakettimaisesti kasvavaa bisnestä.
Useampi kivi on raivattu tieltä, mutta lopullinen äänestys EU-parlamentissa on vasta edessäpäin. Luovan työn tekijöiden ja tuottajien oikeuksia hyödyntävät tahot ovat jatkaneet jättimäistä, muunneltuun totuuteen perustuvaa infosotaansa.
Samaan aikaan Suomen valtio on hämmästyttänyt kaikkia äänestämällä johdonmukaisesti Googlen rintamassa ja toistamalla Youtuben jargonia.
Erikoista tässä on se, että ylivoimainen enemmistö Suomen mepeistä on kannattanut arvokuilun suitsimista ja eduskunnassa on päätetty, että Suomen pitäisi edistää ongelman ratkaisua. Ministeriön virkamiehet ovatkin saaneet moitteita muodostaessaan kantojaan ilman riittävää kommunikaatiota eduskunnan kanssa.
ILMO LAEVUO
Gramexin toimitusjohtaja