Tukimuodot
ESEKin tukitoiminnan keskeinen tavoite on edistää suomalaista äänitetuotantoa ja elävää musiikkia. Tärkein tukikriteeri on aina laatu. Toiminnan piiriin ovat alusta pitäen kuuluneet kaikki musiikin lajit. Jaetulla tuella pyritään vaikuttamaan kotimaisen esittävän säveltaiteen tasoon ja monipuolisuuteen. Kansainvälisen kilpailukyvyn ja esiintyjien ammatillisten valmiuksien parantaminen ovat myös toiminnan keskeisiä tavoitteita. Tukitoiminnan pääpaino on ammatillisessa musiikin tekemisessä; harrastustoimintaa tuetaan vain erityistapauksissa.
Tukea myönnetään anomusten perusteella. Anomukset pitää pääsääntöisesti toimittaa aina ennen hankkeiden toteuttamista, jälkikäteen tulleita ei käsitellä. Poikkeuksena ovat yksittäiset kotimaassa järjestettävät konsertit, joista anomus tehdään konsertin jälkeen. Päätökset, sekä myönteiset että kielteiset, ilmoitetaan aina kirjallisesti.
Tukitoiminnan kohdealueet ovat:
- äänitetuotanto
- alan markkinointi ja vienti
- esiintymistilaisuudet
- kuoromatkat
- työskentelytuki
- audiovisuaalinen musiikituotanto (yhdessä LUSESin kanssa)
- alan koulutustoiminta
Äänitetuotanto
Markkinointi- ja vientituki
Esiintymistilaisuuksien tuki
Kuoromatkatuki
Työskentelytuki
AV-tuotanto
Koulutustuki
Vinkkejä hakuprosessiin


