Gramexin tilityssäännöt 1999/2008

* Vuonna 2008 tehtiin kuvallista musiikkitallennetta koskevat tarkennukset pykäliiin 5 ja 7. Ne näkyvät  tekstissä kursivoituina. 
-
I Yleiset määräykset

1 § Yleiset määräykset

Gramexin korvausvarojen tilitys suoritetaan näiden sääntöjen mukaan.

Ennen tilittämistä vähennetään korvausvaroista Gramexin toiminnasta aiheutuneet kulut sekä suoritetaan sääntöjen, asiakassopimuksen ja toimintaohjeiden mukaiset varaukset.

II Oikeudenhaltijat

2 § Korvauksiin oikeutetut oikeudenhaltijat Gramexin tilityksessä

Gramexin tilityksessä korvauksiin oikeutettuja oikeudenhaltijoita ovat tekijänoikeuslaissa tarkoitetut esittävät taiteilijat, joiden esityksiä on tallennettu, sekä äänitteiden tuottajat.

3 § Esittävät taiteilijat

3.1 Muusikko

Muusikkoja ovat sekä laulajat että instrumentaaliesittäjät, jotka säestävät tai jotka muodostavat orkesterin, kuoron tai orkesterin ja kuoron.

3.2 Solisti

Solisteja ovat sekä laulajat että instrumentaaliesittäjät seuraavin edellytyksin. Solistin suorituksella on oltava vaikutus kokonaisesitykseen ja solistisuorituksen on oltava hallitsevassa suhteessa koko esitykseen. Solisti voi esittää johtoteeman ja solistilla on yleensä itsenäinen osa sävelteoksen esityksessä.

3.3 Kapellimestari

Henkilö, joka ei laulu- tai instrumentaaliosuuksin osallistu teoksen esittämiseen voi olla esittävänä taiteilijana oikeutettu kapellimestariosuuteen Gramexin tilityksissä seuraavin edellytyksin:
  • kapellimestarin osuuksiin oikeuttavaa toimintaa ovat äänitystilaisuudessa tapahtuva elävän esityksen johtaminen tai esityksen tulkinnallinen ohjaus. Stemmaharjoitukset, miksaus tai muut ennen esityksen äänitystapahtumaa tai sen jälkeen suoritettavat toimet eivät oikeuta Gramexin tilityssääntöjen mukaisiin osuuksiin.
  • kapellimestarin suorituksella on oltava vaikutus tallennetun esityksen taiteelliseen kokonaisvaikutelmaan.
  • kapellimestarin tulee johtaa tai ohjata vähintäin neljän (4) esittäjän esitystä.

 

Erityisestä syystä voi Gramexin hallitus hakemuksesta päättää, että pienemmän kokoonpanon johtaminen tai ohjaaminen oikeuttaa kapellimestariosuuteen Gramexin tilityksessä. Tätä asiaa koskevan Gramexin hallitukselle osoitetun kirjallisen hakemuksen on oltava saapunut Gramexille viimeistään uraa koskevan ääniteilmoituksen rekisteröinnin yhteydessä.

4 § Äänitteen tuottaja

Äänitteen tuottaja on se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jonka aloitteesta ja vastuulla esityksen ääni tai muu ääni tai ääntä edustavat merkit ensikertaa tallennetaan.

III Jakosäännöt

5 § Jako taiteilijoiden ja tuottajien kesken

Äänitteitä koskeva jakosumma jaetaan puoliksi äänitteiden tuottajien ja esittävien taiteilijoiden kesken.

Kuvallisia musiikkitallenteita koskeva jakosumma jaetaan esittävien taiteilijoiden kesken.


6 § Tuottajien osan jakaminen

Tuottajien osa jaetaan kunkin tuottajan valmistamien äänitteiden urien todellisten soittoaikojen mukaisessa suhteessa.

7 § Taiteilijoiden osan jakaminen

Taiteilijoiden osa jaetaan tallenteiden urien todellisten soittoaikojen mukaisesti urilla esiintyville taiteilijoille alla olevan taulukon mukaisesti:

MUUSIKKO
(M)
SOLISTI
(S)
KAPELLI-
MESTARI (K)
SELITYS
100
-
50
49

45
-
100
50
42

40
-
-
-
9

15



Uralla esiintyy kapellimestarin johdolla
ja lisäksi alle 10 esittäjää (M&S)
Uralla esiintyy kapellimestarin johdolla
ja lisäksi vähintään 10 esittäjää (M&S)
76

60
-

-
24

40
Uralla esiintyy kapellimestarin johdolla
ja lisäksi alle 10 esittäjää (M)
Uralla esiintyy kapellimestarin johdolla
ja lisäksi vähintään 10 esittäjää (M)
-

-
76

60
24

40
Uralla esiintyy kapellimestarin johdolla
ja lisäksi alle 10 esittäjää (S)
Uralla esiintyy kapellimestarin johdolla
ja lisäksi vähintään 10 esittäjää (S)


Osuudet useiden kapellimestarien, solistien tai muusikoiden kesken jaetaan osuuksien lukumäärän mukaisesti jäljempänä mainittuja osuuksia lukuunottamatta.

Esitykseen osallistuneiden kapellimestareiden osuus jaetaan pääluvun mukaisesti. Mikäli Gramexille on ilmoitettu pääkapellimestari, on apukapellimestarin osuus yksi kolmasosa (1/3).

Gramexin hallitus voi erityisestä syystä hyväksyä oikeudenhaltijoiden välisen sopimuksen osuuksien jakamisesta tilityssäännön määräyksestä poikkeavalla tavalla. Sopimukset osuuksien jakamisesta tulee tehdä kirjallisesti Gramexin hallituksen hyväksymää menettelyä noudattaen.

8 § Useampi suorite

Yhden stemman laulaminen tai soittaminen tai esim. ohjelmoiminen sekvensserillä oikeuttaa yhteen solisti- tai muusikko-osuuteen.

Eri instrumenteilla suoritetut solisti- tai muusikkosuoritukset sekä eri stemmojen esitykset oikeutettavat, jäljempänä 4 momentissa säädetyin rajoituksin, vastaavaan määrään osuuksia.

Jos solisti tai muusikko esittää saman stemman useampia kertoja samassa esityksessä, hän on samoin 4 momentissa säädetyin rajoituksin oikeutettu vastaavaan määrään solisti- tai muusikko-osuuksia.

Yhdelle ja samalle taiteilijalle voidaan tilittää enintään kuusi (6) solisti- tai muusikko-osuutta äänitteen uraa kohti.

9 § Tuntemattomien taiteilijoiden osuus

Esitykseen osallistuneiden tuntemattomien taiteilijoiden osuudesta voidaan tehdä varaus vastaisten vaatimusten varalta.

IV Tilityssääntöjen soveltaminen

10 § Soveltaminen ja tulkinta

Näiden tilityssääntöjen soveltamista ja tulkintaa koskevat kysymykset ratkaisee Gramexin hallitus.

11 § Tilityssääntötoimikunta

Gramexin hallitus voi asettaa tilityssääntötoimikunnan. Tilityssääntötoimikunnan tehtävänä on

1) Gramexin hallituksen puolesta epäselvissä tapauksissa tutkia tilityssääntöjen soveltamista koskevat kysymykset ja tehdä niistä esitys Gramexin hallitukselle,
2) laatia tarvittaessa Gramexin hallitukselle esityksiä lisäohjeiksi tilityssääntöjen soveltamisesta,
3) laatia Gramexin hallitukselle tarvittaessa esityksiä tilityssääntöjen muuttamiseksi,
4) käsitellä Gramexin toimistoon saapuneet 7 § 4 momentissa tarkoitetut oikeudenhaltijoiden väliset osuuksien jakamista koskevat sopimukset ja tehdä Gramexin hallitukselle niitä koskevat esitykset.

12 § Tilitysääntötoimikunnan koollekutsuminen ja kokoonpano

Tilityssääntötoimikunnan kutsuu koolle tarvittaessa toimikunnan puheenjohtaja. Toimikunnan kokouksissa pidetään pöytäkirjaa. Toimikunta voi kuulla asiantuntijoita tarvittaessa.

Tilityssääntötoimikunnan puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot vahvistaa Gramexin hallitus.

V Voimaantulo

13 § Voimaantulo ja soveltaminen

Nämä säännöt tulevat voimaan 1.6.1999.

Voimaantulon jälkeen Gramexille saapuneet ääniteilmoitukset rekisteröidään näiden tilityssääntöjen edellyttämällä tavalla ja korvauksen jako näiden urien osalta suoritetaan näiden tilitysääntöjen mukaisesti.