HAE
Taiteilijat ja tuottajat » Lisätietoa tuottajalle

Lisätietoa äänitteen tuottajalle

Äänitteen tuottaja on Gramexin tilityssäännön mukaan "se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jonka aloitteesta ja vastuulla esityksen ääni tai muu ääni tai ääntä edustavat merkit ensikertaa tallennetaan". Termillä ei siis tarkoiteta ns. taiteellista tuottajaa vaan enemmänkin sitä, joka äänitysvaiheessa "maksaa viulut". Usein tuottajana on levy-yhtiö.  

Äänite on mikä tahansa ääntä sisältävä tallenne tai tiedosto,  kuten esimerkiksi cd-levy, MP3-tallenne, ääninauha tai esimerkiksi tietokoneen muistissa tai USB-tikulla oleva äänitiedosto.

Tuottajan opas.  Gramex on tehnyt uusia tuottajia varten  oppaan, jossa on tietoa Gramexin lisäksi myös muusta äänitetuottajalle tarpeellisesta asiasta. > Lataa tuottajan opas

Musiikkivideot ovat elokuvateoksia.  Musiikkivideon tuottajalla on musiikkivideoon nähden samanlaiset oikeudet kuin elokuvatuottajalla elokuvaan. Gramex ja Musiikkituottajat ovat sopineet yhteistyöstä korvausten ja lupien osalta. Lue lisää   >Musiikkivideot.

Oikeuksien siirto. Oikeus Gramex-korvaukseen on alkuperäisellä tuottajalla. Tämä voi kuitenkin siirtää oikeutensa toiselle. Siirto on tehtävä kirjallisesti ja sopimus (pdf) toimitettava Gramexiin.

Yhteistuotanto. Mikäli useampi henkilö tai yhteisö tuottaa äänitteen yhdessä, kyseessä on ns. yhteistuotanto (pdf). Kaikkien osapuolten on silloin allekirjoitettava yhteistuotantosopimus, josta ilmenevät eri osapuolet ja näiden osuusprosentit. Tämä sopimus toimitetaan Gramexiin ääniteilmoituksen kanssa.

Ääniteilmoitus. Kun uusi äänite on julkaistu, tuottajan velvollisuutena on tehdä ääniteilmoitus seuraavan kuukauden loppuun mennessä. Ilmoitus on välttämätön. Ellei tuottaja ole tehnyt sitä, Gramex-korvauksia ei pystytä maksamaan sen enempää taiteilijoille kuin tuottajalle. Ääniteilmoitus tulee tehdä kaikista tallenteista myös singleistä ja radiopromoista. > Tee ääniteilmoitus

Me palvelemme Sinua: