Musiikin käyttäjät , Tausta- ja tanssimusiikki , Musiikin tallentaminen julkista esittämistä varten

Musiikin tallentaminen julkista esittämistä varten

Musiikkia ei aina esitetä alkuperäiseltä äänitteeltä tai vaikkapa radiosta. Joskus musiikki on ensin tallennettu esimerkiksi tietokoneelle tai MP3-soittimelle. Näin voidaan koota sopiva kooste taustamusiikkia tai liikuntasalin jytäjumppamusiikkia. Myös DJ:t tallentavat biisit usein tietokoneelle ja esittävät musiikkia siltä, eivätkä cd-levyiltä. 

Tallentaminen julkista esittämistä varten edellyttää normaalin esityssopimuksen lisäksi erillisen luvan hankkimista. Samanlainen lupa tarvitaan myös silloin, kun julkisesti esitetään Internetin biisikaupasta tallennettua musiikkia.  

Molemmat hoituvat helposti  yhdellä sopimuksella Gramexin e-palvelusta seuraaville toimialoille:

> Sopimus ravintola- ja hotellialaa ja asiakaspalvelutiloja varten

> Sopimus liikunnanohjaajatoimintaa varten

Ammatti-DJ voi myös hankkia erityisen vuosilisenssin tallentamista varten. Tämäkin lupa kattaa myös biisikaupasta ostetun musiikin käytön.

> Äänitteiden käyttösopimus DJ-toimintaa varten

Muistathan, että näiden rinnalla tarvitset myös normaalin esityskorvaussopimuksen.


Lisätietoja

> Yleistä äänitteiden kopioinnista