Musiikin käyttäjät , Sähköinen media ja av-tuotanto , Tallentaminen av-tuotantoihin

Äänitteiden tallentaminen AV-tuotantoihin

Gramex myöntää luvat oikeudenhaltijoidensa puolesta äänitteiden kopioimiseen kuvatallenteille ja multimediaan sekä Suomessa että ulkomailla tapahtuvaa julkista esityskäyttöä varten. Gramex myöntää kopiointiluvat sekä kotimaisiin että ulkomaisiin äänitteisiin.

Alla on taulukko siitä, mihin käyttöihin saat luvat Gramexilta ja mihin  lupa tulee hankkia suoraan muusikoilta ja levy-yhtiöltä.

Kopiointiluvan hakeminen ja kopiointikorvauksen suorittaminen kuuluu ensisijaisesti kuvatallenteen tuottajalle. Gramexin taiteilija tai tuottaja -asiakas (=äänitteellä esiintyvät muusikot tai levy-yhtiö) eivät voi itse antaa suoraan äänitteen käyttölupaa ohi Gramexin jos käyttötavan lisensointi kuuluu Gramexille. Alempana kerrotaan, millaisiin käyttöihin Gramex myöntää luvat ja mihin ne tulee hankkia suoraan muusikoilta ja levy-yhtiöiltä. 

Lupa äänitteiden kopioimiseen haetaan lupahakemuksella. Tv-käyttöä ja muuta julkista esittämistä varten (ei sähköinen media) on kumpaankin omat lupahakemuksensa. Lisäksi luvan hakijan tulee täyttää äänitetiedot-lomake, jotta voimme tilittää perityt korvaukset oikeudenhaltijoille. Luvan hakija postittaa lupahakemuksen sekä äänitetiedot -lomakkeen Gramexiin käsittelyä varten.

Kopiointilupa astuu voimaan kun lähettämämme lasku on maksettu. Kopiointiluvan tulee olla voimassa kun kuvatallenne esitetään.

Huom: AV-tallenteen tallennuskorvauksen lisäksi ei Gramex (musiikkivideoita lukuunotamatta) kerää esityskorvausta.

Gramexin myöntämä kopiointilupa AV-tallenteen valmistamiseen on kertakorvaus, jonka suuruus riippuu AV-tallenteen sovitusta käyttötarkoituksesta. Kun tämä korvaus on hoidettu asianmukaisesti, AV-tallenteen esittämisestä ei makseta enää erillistä esityskorvausta. Siten esimerkiksi TV-yhtiöt maksavat näistä esityskorvauksia Teostolle mutta eivät Gramexille. Musiikkivideot ovat tästä säännöstä poikkeus. Niiden osalta myös Gramex kerää esityskorvausta.

>Gramexin kopiointihinnasto (kuvatallenne ja multimedia)
>Gramexin kopiointihinnasto televisio-ohjelmien export-toimintaan
>Gramexin hinnasto ja sisältöehdot - audiovisuaalinen aineisto On demand Streaming palvelussa



Lomakkeet (pdf):

Kuvatallenteiden lisensointia Gramexissa hoitaa ja lisätietoja antaa: Heidi Wilska-Lehtonen, p. (09) 6803 4013 (etunimi.sukunimi@gramex.fi)

> Lisätietoa: mihin käyttöön lupa haetaan Gramexilta ja mihin suoraan oikeudenhaltijoilta