Musiikin käyttäjät

Gramex palvelee musiikin käyttäjää

Kun laki edellyttää tekijänoikeuskorvausta musiikin käytöstä, Gramex auttaa asian hoitamisessa.  Gramex toimii käyttäjää palvelevana linkkinä muusikoiden ja äänitteiden tuottajien suuntaan.

Sopimuksia moniin käyttöihin

Musiikille on monenlaista käyttöä.  Taustamusiikki viihdyttää  asiakkaita kaupoissa ja yleisötapahtumissa.  Musiikkivideoiden avulla saat  kotimaiset ja maailmantähdet henkilöinäkin paikanpäälle. 

Monille toimialoille musiikki on elintärkeää. Mitäpä olisi radio-ohjelma, elokuvat tai tv-sarjat ilman musiikkia.

Gramexilla on tarjolla erilaisia sopimuksia, jotka oikeuttavat musiikin  ja musiikivideoiden käyttöön. Tutustut niihin helposti näiden sivujen kautta.

Kaksi pääsektoria käyttäjän mukaan

Sivumme jakautuvat kahteen  osaan sen mukaan, millaiset taho käyttää musiikkia. Tausta-ja tanssimusiikki-sivut on tehty Sinulle, jonka tiloissa tai tilaisuuksissa esitetään musiikkia tai musiikkivideoita.

Sähköisen  median sivut on suunnattu Sinulle, joka käytät musiikkia osana radion, television tai Internetissä toimiva uusmedian ohjelmaa tai teet av-tuotantoja, kuten tv-ohjelmia, dokumentteja tai yritysvideoita.

Tausta ja tanssimusiikki

Tausta-ja tanssimusiikki-sivuilla on asiaa  äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käytöstä julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa sekä tällaiseen käyttöön tallentamisesta. Gramex-sopimuksella voit: 1)  esittää äänitemusiikkia julkisesti tiloissanne ja tilaisuudessanne, 2)  esittää musiikkivideoita ja musiikkitelevision ohjelmaa julkisesti tiloissanne ja tilaisuudessanne sekä 3)  tallentaa äänitemusiikkia tai biisikaupasta ostettuja biisejä julkisesti esitettäväksi

Sähköinen media ja av-tuotannot

Sähköinen media -sivuilla on asiaa  musiikin käytöstä radiossa, televisiossa, Internetissä ja av-tuotannoissa. Gramex-sopimuksella voit: 1)  käyttää äänitemusiikkia  ja musiikkivideoita sähköisessä mediassa, kuten radiossa, televisiossa ja internetissä sekä 2) tallentaa/synkronoida äänitemusiikkia monenlaisiin av-tuotantoihin, tv-sarjoista yritysvideoihin tai taustamusiikkipalveluihin.

Ota yhteyttä, sovi käytöstä

Tutustu Gramexin palveluihin ja ota yhteyttä.   Muista hoitaa myös Teosto-osuus. Tekijänoikeusjärjestö Gramex tekee yhteistyötä sen hyväksi, että musiikki soi huomennakin.